Miten siirrän kuvaa netistä televisioon
Ei mikään mestariteos mutta silti mielestäni tämän vuoden paras kotimainen elokuva,suosittelen
Lukijoillakaan on oikeus omiin kuvitelmiin kirjoista... Liika on liikaa!
Yhtäläisyyksiä: Pekkaa ja pätkää kiinnostaa nukkuminen = Samoin Uunoa Pekan vaimo Justiina patistaa Pekkaa työnhakuun = Samoin Uunon vaimo Elisabeth patistaa Uunoa työnhakuun Pätkä kaatuilee usein = Samoin Uuno Pekka ja…
eipä ole näkynyt tätä. paavo pentikäinen oli siinä ja muut taisi olla amatööri-näyttelijöitä. tuli joskus 80-puolen välin tienoilla tai lopussa telsusta. ei löydy dvd.nä eikä netistä.
Haluaisin nähdä tämän elokuvan, kun näin sen vain osittain televisiosta vuonna 1994, jolloin olin 8-vuotias. Muistan sellaisen kohtauksen, että Tuomas oli sanonut polttaneensa rahat, ja että jos rahoja vaativa henkilö e…
Missä 2000-luvun puolella tehdyssä kotimaisessa elokuvassa oli HIM:n Sacrament alkutunnarina?
Muistaako kukaan 80-luvulta lastenelokuvaa, ei piirrettyä kuitenkaan... Kyseisen elokuvan olen nähnyt useamman kerran 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa. Elokuva kertoo muistaakseni koulukiusaamisesta. Ainoa asia, min…
Olisin äärimmäisen kiitollinen, jos saisin tietooni muutamia kotimaisten elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkoja. Minua kiinnostaisi mm: - Tv-sarja Kovaa maata- kuvauspaikat, eli esim. huoltoasema, kauppa, koulu ja tiet…
Tänään tulee tuo suloisen Miinan viimeiseksi jäänyt naispääosaelokuva Neloselta klo 23.10. R.I.P Miina Maasola (6.7.1978-8.2.2014)
Mistä nykyään näkee kotimaisia elokuvia ilmaiseksi kun tuota hdfiniä ei enää ole?
Jarno Hiilloskorven ohjus. Kertoo nuoren miehen kesästä maalla 1966. Kiva katsoa sitä kesää mikä on eletty mutta ei muista mitään. Elli castren on sexikäs... Elokuvassa taulu joka on kaasua komissrio palmu! Les Jokela m…
Moiii Mist vois löytää Turtles Maanalainen olento ja Halki universumin kolmoskautta???????????? Help ei oo tori eikä huuto.netis
en oo lukenu kirjaa mutta elokuvassa taitaa olla virhe, että eihän timoteitä puida vaan sehän on heinäksi tehtävää -kun siellä viljakuivaamolla tulee kiire kun jyvät pääsee kuumumaan sattuneesta syystä, pirtamon mies sa…
Eletään aikaa 70- tai 80-luvun alussa jossain Pohjois-Suomessa tai Kainuussa. Elokuvan päähenkilöitä on kolme, kuivankälväkkä äijänkäppänä joka on ammatiltaan metsuri, hänen Ruotsista Suomeen setänsä luokse kasvamaan lä…
Hei. Mikähän oli elokuvan nimi, joka kertoi roskakuskeista. Niitä näyttelivät Pellonpää ja Kuosmanen muistaakseni. Kiitos vastauksestanne!!
Kesäkuussa Veturimiehet heiluttaa, ja syyskuussa Vaiennut kylä.
mikähän sävellys mahtaa soida tämän pätkän lopussa? https://www.youtube.com/watch?v=i6m8DKfYNUM
Siis esiintynyt näissä kotimaan elokuvissa/tv-sarjoissa 2000-luvun molemmin puolin. Käytännössä aina sivuosan roolissa, useimmiten johtajana tai parempiosaisena ylväänä henkilönä. Komea tumma mies, olisko nykyään yli 50…
Tänään tuli kotimainen elokuva jossa oli kaunis pääosan näyttelijä, en ollut koskaan nähnyt häntä missään elokuvassa, enkä ollut tietoinen hänestä, nimittäin Ghedi Lönnberg, myöhemmin Lönnberg-Holsti. Kävisi täysin kasv…