Pakko vaan jaksaa

Ahdistaa jo huominen töihin meno. Pakko vaan mennä, ei ole taloudellisesti mahdollisuutta vuorotteluvapaaseen eikä lyhempään päivään. Uusi työ tai ammatti piristäisi kyllä.

Kirjanpitäjä rakennusalalla

Olen vasta valmistunut koulusta ja sain heti vakituisen paikan kirjanpitäjänä rakennusalan firmasta.Haluaisin tietää mihin liittoon/kassaan minun kannattaa kuulua, jos jään esim työttömäksi niin mikä on paras vaihtoehto…

Alistava työpari

Aloitin puolisen vuotta sitten uusissa tehtävissä ”juniorina” ja työparini on ”senior”. Jo haastatteluissa tein selväksi että mikäli junior tarkoittaa ”assistenttiä”, en ole työstä kiinnostunut ja vastaus oli että teemm…

Taloushallinnon ammattitutkinto

Hei tutkinnon suorittaneet, paransiko tutkinto osaamistanne / mahdollisuuksianne työmarkkinoilla ? Olen ajatellut tutkinnon suorittamista oppisopimuksella nykyisessä työssäni, mutta mietin että onko se vain ajan haaskaa…

Totuus tilitoimistojen liikevoitosta

Kirjanpitäjillä on pienet palkat. Ainakin paljon pienemmät kuin lääkäreillä tai peruskoulun opettajilla, mutta miksi? Vaiettu totuus nimittäin on, että tilitoimistoilla olisi varaa maksaa paljon nykyistä parempia palkko…

Kirjanpitäjän palkka 5 eur/tunti?

Kelan korotetulla peruspäivärahalla työtön tienaa netto 700 e/kk. Jos teen tilitoimistossa töitä 50 tuntia viikossa eli 200 tuntia kuukaudessa alan tienata 1700 e/kk netto. Eli 200 tunnin työllä tienaan 1000 euroa (Kela…

Pääseekö tällä kokemuksella töihin?

Olen ollut 7 vuotta samassa työpaikassa tehden yksipuolista tallennus-, ja laskutustyötä. Nykyistä työtä on liian vähän ja nyt olenkin harkinnut työpaikan vaihdosta. Olen siis reilusti yli 40 v. ja olen suorittanut talo…

Ilmaiset ylityöt tilitoimistoaa?

Miten tilitoimistoalalle on niin itsestäänselvästi vakiintunut tapa tehdä ylitöitä ilman palkkaa, ettei sitä edes enää ihmetellä? Miten laiton ja "epänormaali" voi muuttua "normaaliksi" tällä alipalkatulla alalla?

isännöitsijäksi ilman ajokorttia?

Hei isännöitsijät! kertokaapas onko järkevää ryhtyä isännöitsijäksi jos ei ole ajokorttia? Ala kiinnostaa, mutta korttia en ajatellut hankkia ainakaan vielä. Kuinka paljon sitä loppujen lopuksi tarvitsee isännöitsijän t…

Apua palkanlaskijalle

Hei. Olisiko jotain kanavaa, josta palkanlaskija voisi tutkailla alan uusia juttuja, verotuksesta,päivärahasäännöksistä, kaikenlaisista muutoksista jne. Työnantaja ei kuulu työnantajaliittoon, niin en sitäkään kautta sa…

Määräaikaisen purkaminen

Saako määräaikaista mitenkään purettua? Moni sanoo, että ei kukaan työnantaja pakota edes määräajan puitteissa työntekijää tekemään määräaikaansa loppuun, jos löytää vakituisen tai pidemmän määräaikaisen työn. Työnantaj…

Työvoimaa tarjolla.

Koulutan erikoisasiantuntijoita. Esim: - Presidentti-kurssit alkaen 5000e, konsultoitavan lähtötasosta riippuen. - Fysiikan professorin täydennyskoulutus 7657e/viikko. - Tietoturva-asiantuntijan peruskoulutus 5500e/2vko…

määräaik.

Määräaikainen työsopimus ilman päättymispäivää? Mitä tapahtuu, jos jäisin äitiyslomalle? Määräaikaisuuden syynä äitiys/hoitovapaan sijaisuus henkilölle Maija meikäläinen. Saisinko äitiys rahan määräaikaiselta työnantaja…

Näin pärjäät bisneshommissa

1) KIELITAITO -Englanti -Bisness jargon -Suomen tai ruotsin kieli organisaation mukaan -Muista kielistä on vain haittaa, ainakin ellei pomosi myös niitä osaa. TIETOTEKNIIKKA -Powerpoint esitysten tekeminen ja pitäminen …