Puurtajan työviikko

Maanantai käynnistyy hitaasti, hyvä jos jotain saa aikaiseksi, koska onhan maanantai ja työnteko tuntuu vieraalta. Tiistaina ei työnteko nappaa koska on vielä pitkä viikko edessä, joten pitää säästellä voimia ja valmist…

Kirjanpitäjän työ

Hei, Olen kiinnostunut aloittamaan opiskelut kirjanpitäjäksi ja olisi todella kiva jos löytäisin jonkun alalla työskentelevän osaajan, jonka kanssa keskustella työtehtävistä ja haasteista mitä vastaan tulee.

Neuvoja kinkkiseen tilanteeseen

Kyselenpäs täältä vähän neuvoa, miten minun kannattaisi toimia kinkkisessä tilanteessa. Olen valmistunut taloushallinnon merkonomiksi päälle 5 vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole päivääkään tehnyt taloushallinnon pariss…

Kuuluuko toimistotyöntekijän kuvaan

myös raporttien luominen raportointityökaluilla ERP tietokannasta? Käytössä Dynamics AX sekä PowerBI. Työkuvani on "hieman" muuttunut tässä kuluvan vuoden aikana, mutta palkka on silti pysynyt ennallaan eli 2400 euron t…

Hinnoittelu

Kyllä on tyhmää johtoa meille. Kuukausihintainen Palvelu myydään edullisesti asiakkaalle ja lähes kaikki palvelu kuuluu hintaa, mistään ei saa erillisveloittaa. Hinnasto on kilpailijaan nähden vajaa ja erillisveloitetta…

Kunnantalo lomailee

On se ihme ja kumma että kunnantalon alle 70 vuotiaat lapsettomat voi lähteä omin luvin ns. Tekeen töitä kotia. Ja siihen päälle muu porukka. Sos. Toimessa kaikki paitsi yks töissä. Pitää lähettää tämäkin porukka kotio.…

Työnhaku Kelaan ja omat etuustiedot

Jos haen töihin Kelaan, voiko rekrytoija katsoa asiakastietojani, ja voiko se vaikuttaa hakuprosessissa? Ja vaikkei saisi katsoa, katsovatko käytännössä? Mietin siksi, että omista tiedoistani on vähemmän mairittelevia a…

Kirjoituskyvyton huitoja ja karjalan kutoja

Yhdellä kokemusta työstä yhdellä työnantajalla, sama ku Ylinamman kutsuisi takaisi töihin. Ovat muuten samalta poloselta seudulta. Toinen jotain pakenee Joensuusta tänne huokailemaan ja tekemään käskystä hommia, mutta e…

Perusduunari kokematon huitoja

Haastatellaan.... Ei osaa edes kirjoittaa. Saati mitään johtajakokemusta. Markkua säälittää nämä hakijat... Yksi osaa seistä ja yksi umpijuntti pomo jo talossa. Ja yksi väsynyt Karjalasta

Toimistoassistentin palkka?

Työskentelen tällä hetkellä yksityisellä rakennusalan tuotantoyrityksellä toimistoassistenttina. Aloitin työt vuoden alussa ja työhöni kuuluu muun muassa osto- sekä myyntireskontran hoitamista, asiakirjojen käsittelyä, …

Millainen koulutus

Millainen lääketieteellinen korkeakoulutus on sairaalan osastonsihteerillä? Eräs tuttavani on sellainen ja hän tuntuu tekevän kovasti diagnooseja muille tuttavapiirissäni. Olen itse sitä mieltä ettei heillä ole välttämä…