että suomalaiset firmat alkavat ulkoistaa taloushallintoaan mukaan lukien palkanlaskenta ulkomaille ja eritoten Viroon? Näin oli jossakin lehdessä juttua, mutta muuten en ole kyllä itse siitä kuulllut enemmälti. Kyseess…
Hei, Osaisiko joku fiksu kertoa minulle, minne kannattaisi lähetellä työhakemuksia koskien back office työskentelyä? Koulutukseltani olen merkonomi ja vuoden kokemus back office työstä ja voi jukrat kun rakastin sitä ty…
Osaako kukaan neuvoa? Minulla on merkonomin koulutus ja suur-yrityksistä hankittu 10 vuoden vahva perusosaaminen laskutuksesta sekä osto- ja myyntireskontrasta. Lisäksi päivitän osaamistani jatkuvasti erilaisilla kursse…
Elikkäs, olen 24v nainen Turusta. Valmistuin oppisopimuksella palveluvastaavaksi, ja nyt ravintola-alalla työskenneltyäni n. 7 vuotta on tullut aika vaihtaa totaalisesti alaa. Merkonomiksi haluaisin, mutta MISTÄ paikka …
Hei, hain tässä tämän vuoden alussa alkaneelle paikallisen te-toimiston järjestämälle palkanlaskijan kurssille, jonka kesto teoriaosuutena on noin neljä kk, harjoittelu siihen päälle sitten, en muista kuinka pitkä se ha…
Miten toimitusjohtajaksi pääse, minkä tehtävien kautta noustaan toimitusjohtajaksi, nimittäin hirveästi ei alle 35 vuotiaita toimitusjohtajia ei ole?
Olen kartoittamassa sopivaa dokumenttienhallintajärjestelmää, vähän M-filesin tyyppistä. Onko näitä shareware tai freeware-versioita? Haluaisin 1) Tallentaa eri projekteihin liittyvät sähköpostit jotenkin sortteerattuna…
joiden tähtäimenä on terveydenhuollon osastonsihteerin tehtävien osaaminen? Ensiapu? Sanasto? Yleisiä sihteerin taitoja kuten kokoussihteerinä toimiminen, äidinkielen kielenhuolto, nykyainen asiakirjastandardi? Eihän ku…
Mikä on yleisin hallinnon ammatti ?
puhtaaksikirjoitustöihin, kun tässä tein kokeen, ja 3396 lyöntiä kymmenessä minuutissa nettona. Joo, harmillista, pari kertaa meni ajatus sekaisin, ja tuli 8 virhettä, eli 80 merkkiä miinusta. Ei, ei tuo taida riittää, …
Hyvä kirjanpitäjä on korvaamaton yritykselle ja yhteisölle. Pitää tietää, mitä halutaan viivan alle jäävän.
Mitä koulutuksia pörssiyhtiöiden johtajilla ja toimitusjohtajilla on?
Ottakaa hyvät ihmiset tehtävänkuvista selvää ennenkuin vaihdatte töitä Tein noin vuosi sitten sellaisen virheen, että "pääsin" töihin projekti-insinööriksi erääseen erittäin isoon metallialan yritykseen. Työnkuvan piti …
Heippa. Olen ajatellut hakea avoinna olevaa myyntisihteerin paikkaa pienehköstä yksityisestä kiinteistönvälitysfirmasta. Alana itseäni kiinnostava ja ajattelinkin, että sihteerinä näkisin mitä se välittäjän työ on ja sa…
Mitä kirjanpitoohjelmaa käytätte ja mitä huonoja / hyviä puolia kyseisessä ohjelmassa on? Nyt siis toivoisin rakentavaa keskustelua"
Olen joutunut nykyään yhä usemmin huomaamaan sihteerien aliarvioimista ihmisenä. Onhan se ollut jo pitkään tiedossa että siistijöitä ei tervehditä tai että myyjiä pidetään vanhoina piikoina. Mutta nykyisin sihteeritkin …
Minkäläisia toimistotöitä voi tehä ilman erityistä koulutusta? Muun alan amk koulutus löytyy, joten office on tutttuakin tutumpi, samoin tiedonhaku.
Kenelläkään kokemusta call center-tyylisestä työstä esim. taksikeskuksessa? Minkälaista työtä? Paljonko palkka kuukaudessa? Minkälaiset työvuorot / miten työvuorot "jakautuvat" kuukaudessa? Paljonko vuoroja esim. viikon…
Kuinka moni pukeutuu seksikkäästi työhaastatteluun? Hame, saappaat tai muut korot, ja avoin kaula-aukko? Auttaako se työpaikan saamisessa? Vai luuleeko pomo tällöin, että sihteeri on valmis aina "ylitöihin"
Kerro työtehtävistäsi, ammattinimikkeesi, ikäsi, kokemuksesi vuosina, koulutuksesi, kaupunki ja palkkasi.