Uutisissa on jatkuvasti näistä että asunnot vuokrataan turisteille. Tietääkö kukaan onko Rovaniemellä tarpeeksi opiskelija-asuntoja jos yksityisiltä ei saa? Olisi hyvä tietää ennen yhteishakua että kannattaako edes hake…
Eniten kaipaan vastauksia nyt viimevuosina omilleen muuttaneilta, sillä kaipaan vertaistukea tämänhetkiseen omaan tilanteeseeni. Olen 19-vuotias, ja minulla on säästössä n. 3000€, joka tuntuu ainakin omassa kaveripiiris…
Yliopistot tunnetusti ovat reilukerhoja, joissa ollaan aina hyvällä asialla. Yliopistojen työntekijät ovat aina hyviä ihmisiä, ansainneet kaikkien halukkaiden joukosta apurahansa ja palkkansa ja joku heidän miltei pyhää…
Häkkinen on USA PERSEEN NUOLIJA TAI TRUMPIN.EUROOPPALLA ON HYVÄ PUOLUSTUS JA SAKSA JA SUOMI JA BRITANIA JA RANSKA NYT PITÄISI LAITTAA HUIPPU TEKNOLOKIAAN ,ETTÄ PYSTYMME PUOLUSTAMAAN EUROOPPAAN JA ERITYISESTI SAKSALAISET…
Kääntäjien koulurus turhia maistereitako? Koneethan nykyään kääntävät.
Millä tavoin Yliopiston meininki eroaa vaikkapa, Metropolianmeiningist.
Ekonomit ja MBA-tutkinnon suorittaneet, jopa huippukouluista, saattavat päätyä irtisanotuiksi tai alityöllistetyiksi. Ammattitaitoisilla käsityöläisillä työturva on usein vakaampaa, koska välttämättömille palveluille on…
Professoreiden Tutkimus Laitos lausui, että maailman Professoreiden Liitto on epäonnistunut monien professoreiden raportoimina ymmärtää kaikkia Donald Trumpin ajatuksia PTL yrittää nyt kuumeisesti luoda käsityksen kaiki…
Mitenköhän todistusvalinnan pistetyksien muuttuminen vaikuttaa yliopistokoulutusten pisterajoihin? Pysyvätköhän suhteellisen samoina?
Millaisilla yo-papereilla voi päästä logopediaa opiskelemaan esim. Helsinki tai Turku?
Työnantaja sanoi , että hyvä työntekijä on ko. pikkupomo . En kuulunut ammattiliittoon niin en saanut apuja , niinpä jouduin vaihtamaan toiseen yritykseen töihin .
https://pressi.net/eun-salainen-sananvapautta-vastaan-kayty-propagandasota-paljastettiin.html EU:n salainen sananvapautta vastaan käyty propagandasota paljastettiin. Raportti paljastaa Euroopan komission piilokampanja…
Moi, onko täällä jollakin viime aikaista kokemusta eezy valmennuskeskuksen valmennuskurssista yhteiskuntatieteiden pääsykokeeseen? Kannattaako kurssi ostaa?:) kertokaa kokemuksia!
Kiinnostaa ”erilaisten” tai homojen mielipide tästä. Tietty muutkin voivat laittaa mielipiteensä. Ajattelen mennä Vaskivuoren lukioon ja todella kovasti haluan saada ystäviä tai jopa tyttöystävän(olen lesbo, enkä ole St…
Olen kirjoilla yliopistossa Suomessa ja nyt muuttamassa Norjaan. Suoritan opintoja Suomeen jatkossakin, mutta asun siis Norjassa. Onko vinkkejä mitä pitää ottaa huomioon, että saan opintotuen ja asumislisän, kun kuitenk…
Pakkanen hyydyttää autoja...
Pakkanen hyydyttää autoja...
Pakkanen hyydyttää autoja...
Olen itse hakemassa, tai voisin sanoa että tämä ensimmäinen haku on minulle varmaan vain harjoittelukoe. :D Olen hakemassa ehkä myös avoimen väylän kautta, mutta niiden kurssien käyminen vie varmaan melkein 2 vuotta aik…
USA havittelee öljyä ja on kaapannut jo 3 laivaa. Kansainvälisiltä vesiltä. Miksi ei Eu reagoi