Elikkäs olen harkitsemassa nyt vaihtoon lähtöä Japaniin muutaman vuoden sisällä. Haluaisin kuulla mielipiteitä niiltä, jotka ovat olleet jo vaihdossa tai ovat tällä hetkellä. Laitan alas kysymyksiä, joihin voitte vastat…
Kun aloin miettiä maavalintaa, halusin lähtee Uruguyalle tai Etelä-Afrikkaan, äiti alko heti rajottaan mun maavalintaa, koska sen mielestä noi maat on liian vaarallisia. Nyt on jäljellä Eurooppa, ite haluaisin Islantiin…
Eli olin tosi innoissani lähössä ensi vuodeksi vaihtoon USA:an kunnes sain tietää että sijoituskohteeni on Alaska. Perhe vaikutti ihan ok:lta mutta kaupunki ei. Tosi pieni ja vailla mitään tekemistä. Perhe harrastaa sii…
Olen itkenyt tänään varmaan 6h sama juttu viikko sitten ja puoli vuotta sitten, koska olen jo vuoden halunnut todella kovasti vaihtoon, mutta perheelläni ei yksinkertaisesti vain ole rahaa... Ja ennen kuin joku tulee vi…
Hei. Olen ollut kohta 8 kk vaihto-oppilaana etelä-amerikassa. Kiloja kiertynyt noin 3 kiloa. Ensimmäisten 2 kuukauden aikana, en harrastanut mitään liikuntaa, söin kaikkea mitä tarjottiin, ja jonka jälkeen huomasin että…
Hei. Olen ollut kohta 2.5 kuukautta vaihto oppilaana. Vierasta kieltä en osannut kun tänne saavuin, ja vieläkään en kieltä puhu. Ymmärrän enemmän ja ihan perus jutut osaan sanoa, mutta en siis varsinaisesti puhu tai ymm…
CETUSA:n pelottavan rikollinen toiminta sen kun jatkuu! Ottakaa hyvät ihmiset selvää turvallisuutenne vuoksi näistä vaihtojärjestöjen yhteistyökumppaneista kohdemaassa! Lähettävät järjestöt Suomessa peittelevät tietoise…
Vaihto-oppilastoiminta on pedofiilien temmellyskenttä, mitä on yritetty tuoda esiin varoittavin esimerkein ja uutisin tällä foorumilla järjestöjen kiivaasta sensuroinnista huolimatta. Alkaessani perehtymään vaihto-oppil…
STS Kielimatkat Oy:n ja Explorius Education Oy:n asiakaskato on suora seuraus ruotsalaisyritysten härskistä ja vilpillisistä toimintatavoista, joilla ihmisiltä viedään kylmästi rahat. Molempien vastuuttomien yritysten l…
Hei, olen siis lähdössä vaihtoon Etelä-Amerikkaan, ja mieltäni on vaivannut yksi ehkä pinnalliselta kuulostava asia mutta siis olen värjännyt blondeja hiuksiani keskiruskeaksi jo jonkin aikaa ja väri sopii minulle hyvin…
Luin viestejä täältä ja huomasin, että nimimerkki KiitosEi käy jatkuvaa vuoropuhelua itsensä kanssa, ja hänellä on monta eri persoonaa. Hän vastaa omiin viesteihinsä toisena ihmisenä. Jos katsotte tarkkaan, huomaaatte e…
Mä voisin alkaa isäntäperheeksi vaikka kolmelle vaihto-oppilaalle Suomessa. Sitä vaan ihmettelen suolaisia hintoja ja silti isäntäperhe ei saa mitään rahallista korvausta. Palkkana on vaan runsaasti kokemuksia..
Olisiko kellään sh-opiskelijalla kokemuksia työharjoittelun suorittamisesta Ruotsissa? Kiinnostaisi itsellä tehdä viimeinen syventävä harjoittelu Karoliinisessa sairaalassa lasten puolella, jollain kirurgisella osastoll…
Olen yliopiston opiskelijavaihdossa Tanskassa kesäkuun alkuun. Tulin tänne parisen viikkoa sitten ja siitä lähtien joka ikinen päivä olen potenut raastavaa ja ylitsepääsemätöntä koti-ikävää. Eniten ikävöin poikaystävään…
EF Education First jatkaa nuorten julmaa kohtelua maailmalla. Euroopassa on jälleen haastettu EF oikeuteen mm. törkeästä ja epäinhimillisestä vaihto-oppilaan kohtelusta. Tapauksesta kerrotaan aikanaan tarkemmin suomalai…
Hei. oon 15 vuotias tyttö ja ajattelin lähtee vaihtoon lukion tokalla eli vähän yli vuoden päästä. Oon miettiny singaporea yhtenä vaihtoehtona. oon käyny siellä niin tiedän sieltä jotain kuitenkin. Oisko tääl ketään jok…
"Me too" -kampanjan myötä monet ovat tulleet avoimesti esiin kertomaan ahdistelustaan. Tänään viimeksi saimme lukea ruotsalaisen pikajuoksijan raiskauksesta Suomi-Ruotsi maaottelussa. Vaihto-oppilaina ollessaan varsin m…
Moi! Haluisin kuulla kokemuksia rotaryvaihdoista mm. Maavalintoja, isöntäperhekokemuksia, tuliko teille vaihtari jne. Haluisin myös tietää ett voiks tehä silleen että jos ei pääse haluamaansa maahan, niin voiko matkan p…
Paratiisi paperien paljustumisen yhteydessä on käynyt ilmi että Hultin kielten opiskeluun erikoistuneen EF-yhtiön verotusta on suunniteltu veroparatiisiyhtiörakenteiden kautta. Aggressiivisesta verosuunnittelua. Expertt…
Olisin kiinostunut lähtemään Japaniin vaihtoon, mutta kun yrittää lukea niistä järjestöistä niin löytyy hyvää ja huonoa lähes kaikista järjestöistä. Onko se vaihtovuoden onnistuneisuus siis sittenkin vain itsetstä ja tu…