Muistelen, että Opettaja-lehdessä olisi joskus ollut liitteenä Otavan Otso, jossa kai kerrottiin tuosta Otso-klubista ja niissä oli myös sellainen karhuhahmo, jonka nimi oli Otso. Joskus tuo karhuhahmo näkyi myös Otavan…
Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun tuossa palautin taas yhden viisi sivuisen(word) pilipalietätehtävän. Eli lukeeko opettajat/kouluttajat niitä oikeasti vai heitetäänkö niistä tuloksista ihan vaan noppaa? En vaan pysty y…
Tämä mielipidekirjoitus on koulutehtävä, jonka julkaisen blogini lisäksi Suomi24.fi keskustelupalstalla. Mielipiteet ovat omiani. ”Diginatiivit, tai milleniaalit ovat 1980-luvun jälkeen syntyneitä lapsia ja nuoria, jotk…
Olen kiertävänä siivoojana erään kaupungin palveluksessa. Teen eri mittaisia sairaus- ym lomituksia pääsääntöisesti ala-asteilla. Olen hyvin hämmentynyt tavasta jolla opettajat myöhästelevät jatkuvasti työstänsä. Usein …
Meillä on seuraavanlainen tilanne koulussamme: Luokkani käy toista vuotta ammattikoulua ja ensimmäisellä vuodella meillä oli eräs naispuolinen luokanvalvoja. Alussa hän vaikutti mukavalta mutta pikkuhiljaa alkoi hänen t…
Minun pitäisi jostain näistä vaihtoehtopedagogiikoista pitää tuokio iltapäiväkerhon puolella. Olisiko teillä ideoita? :)
Hei! Olen ensimmäisen vuoden opiskelija ja kaipailisin apua kauppamatematiikkaan..opiskelen siis merkonomiksi. Olisikohan täällä ketään ystävällistä ihmistä, joka voisi auttaa minua:)?
Olen Helsingin yliopistosta valmistunut valtiotieteen lisensiaatti. Tarjoan yksityisopetusta matematiikassa ja taloustieteissä. Taloustieteen pääaineopintojen lisäksi olen suorittanut matematiikan laudatur-tason opintoj…
oletetaan että luokanopettajalla on myös kaksoispätevyys! mikä on realistinen luokanopettajan päivän pituus? tarkoitan tällä oppituntien lisäksi? valmistelut, kokeet jne... realistisesti yhden päivän aikana!
"Amnestyn päivätyökeräyksellä 2012–13 edistetään kaikkien oikeutta kotiin." http://www.amnesty.fi/opettajille/paivatyo
Hei! Haussa olisi opiskelija/opettaja, joka osaisi selkeästi ja kärsivällisesti opettaa lukion pitkää matematiikka. Abivuosi on käynnissä, ja tarvitsisin kertaustukea ylppäreihin ja muutenkin viimeisiin kursseihin. Asun…
Teemme Turun yliopistossa pro gradu –tutkielmaa kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Tutkimme luokanopettajien käyttäjäkokemuksia Wilmasta, ja kaipaisimme kovasti vastaajia nettikyselyymme. Vastaamaan pääset osoittee…
voiko joku kertoa minulle miten pitää tehdä tilastotutkimuksen ?
Mietin tässä sijaiseksi hakemista, mutta työrauhan takaaminen kaikille oppilaille kuin myös opettajalle on minulle tärkeä asia, joten haluan tietää vielä tämä on mahdollista. Eli opettajat kertokaas, saako häiriköitsevä…
minun aikaani oli juankoskella monenlaista paskamaista opettajaa,kiitos siitä kuuluu juankosken kaupungille.tässä minun tarinoitani ala-aste ajoilta. (en mainitse opettajien nimiä) meillä oli näin sanottu sotahullu opet…
On hyvä että oppilaat nykyään mukiloivat opettajia. :D Saavat opettajatkin maistaa millaista on koulukiusaaminen. Ensimmäiset kuusi vuotta minua kiusasi oma opettaja sekä oppilaat. Ala-asteen opettajan on helppo nöyryyt…
Meidän enkun opettaja haukkui yhtä meidän oppilasta idiootiksi ja hän haukkui kahta oppilasta tyhmäksi ja yhden uhkasi laittaa häkkiin saako opetta ja tehdä näin?
Missä aikamuodossa essee pitäisi kirjoittaa? Mitä on tärkeää muistaa esseeetä kirjoittaessa? :) kyselen täältä, sillä ajattelen kuulevani tulevien opettajien keskuudesta fiksuja vastauksia.
Jatkuvasti pompottaa oppilasta paikasta A paikkaan B? Eikä yhtään taukoa saa pitää. (kiireisinä päivinä) Sitten jälkeenpäin sanoo että pitää osata kysyä voiko mennä ruokatauolle. Eihän sitä uskallakkaan kysyä, kun opett…
Mitä kannattaa opiskella jos haluaa hissan opeks ja sitä kautta rehtoriksi:) humanistinen tiedekunta?