Ammattistartille?

Minulla olisi kiinnostusta rakennusalalle tai pintakäsittelijäksi, mutta minua kiinnostaa myös muutkin alat. Sen takia aloin miettimään, että menisin ammattistartille. Kerroin ajatuksestani opolleni ja hän kielsi minua …

Miksi amikseen?

Nii että mihin mun kannattas mennä opiskeleen? Päätä löytyy että sen puoleen olisin menos lukioon ja sieltä lääketieteelliseen tai lakialaa opiskeleen. Onko ammattikoulussa jotain erityistä minkä takia sinne kannattais …

Ammattilakit

Hei. Valmistun nyt keväällä lähihoitajaksi ja ajattelinkin tässä kysellä, että kuinka moni ammattiin valmistuva aikoo nyt hankkia sellaisen ammattilakin? Meillä jotku puhuu, että ovat hankkimassa niitä. Oma isäni halvek…

Opiskelu + paniikkihäiriö

Olen opiskelemassa toista vuotta catering-alalla ja elämääni on vaivannut jo pidempään aikaan vaikea paniikkihäiriö. Olen kyllä taistellut kaikin keinoin vastaan, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa opiskelu kärsimään jo niin p…

Media-assistentiksi vaiko Merkonomiksi?

Hei! Olen miettinyt näiden kahden valintojen väliltä enkä silti osaa päättää, että kumpaan haluaisin.. Valintaani vaikuttaa myös miten allalla työllistytään? (menen tietenkin amiksen jälkeen ammattikorkeakouluun) Olen s…

kun ei tiedä

olen nyt ysillä ja ensi vuosi pelottaa. en uskolla/tahdo/aio muuttaa pois kotoa ensi vuonna. ongelma on, se että kotipaikkakunnallani ei ole mitään minua kiinnostavaa alaa tarjolla. Minua yritetään pakottaa amikseen erä…

WinNova Rauma

Tietääkös kukaan millainen paikka tuo Rauman WinNova on ja entäs onko kukaan ollut siellä asuntolassa, kun sellaseen pitäis mennä ?

limingan turvallisuusalasta kysymyksiä!

mie oon 98 vuonna syntyny tyttö ja haluisin liminkaan turvallisuus alalle. onko pääsykokeet vaikeet ihan peruskuntoiselle tytölle? onko siellä yhtää tyttöjä ? Minkälainen koulutus on. eniten toivosin tietoo pääsykokeist…

Stadin ammattiopiston turvallisuusala

Käytiin koulun kans tutustumassa Stadin ammattiopiston turvallisuusalaan. Koulu kestää 3 vuotta ja melkeen kaikista valmistuneista on tullu vartijoita. Siellä opeteteaan lisäks jotain tuvalaitteiden asennusta, mut siitä…

Helppiä!!!

Hellou! Päätin peruskoulun viime keväänä ja pidän nyt välivuotta. Yhteishaku lähestyy ja pitäs nyt miettiä minne menen. Oon ollu sitä mieltä että meen lähihoitaja kouluun. Mutta nyt on alkanu tuntumaan että se ei mua ki…

Amiksille 15 egeä rahaa

Tilaa palstan RSS-syöte Aloita uusi keskustelu Poista kirosanafiltteri käytöstä lukiolaisillekampanj13.2.2014 18:43 1 http://www.kauppalehti.fi/omayritys/jasper paakkosen pelifirma iso hitti/201311573267 Kauppalehti uut…

pelastusopisto

Mites on, onko nyt mahdollista päästä hakemaan ja tulla valituksi pelastusopistoon ilman että on c-korttia? Pelastusopiston sivuilla sitä vaaditaan mutta jotain muuta olen kuullut että olisi mahdollista ilman c-korttiak…

ICT-ala ja matemattiset aineet

Moro, Olen harkitsemassa opiskelupaikan vaihtoa ja ICT-ala kiinnostaisi...vähän tosin epäilyttää vaatimukset. Itsellä kun ei oikein matematiikka ja fysiikka oikein ole vahvoja puolia. Onko näillä kovin paljon merkitystä…

23 -vuotiaana nuorten puolelle opiskelemaan?

Moro! Kyselisin että onko järkeä hakea nuorten puolelle opiskelemaan kun ikää on pian 23 -vuotta. Kuulemma tänä keväänä on viimeinen mahdollisuus hakea, tämän jälkeen voi hakea vain aikuiskoulutukseen (ja tietysti ammat…

Logistiikka-alan pääsykoe

vähän kuumottaa tuo pääsykoe jos ne kyselee että osaanko huoltaa autoa :-DD vitut mää siitä osaakko renkaat vaihtaa :D tosin olen näppärä pienkoneitten huoltaja ja etenkin mopon osaan ajaa autoa ja tiedän hieman tekniik…

16 vuotias liian nuori päättämään ammattia!

Jälleen on se aika vuodesta, kun moni 16 vuotias miettii mikä musta tulee isona? Ysiluokka on päättymässä ja mielessä on monta asiaa. Lukio vai Amis? Onko vanhemmat päättäneet tai määränneet opsielupaikanne vai onko ann…