Mitä kaikkea todistus pitää sisällään? Onko todistuksessa esimerkiksi tutkintotodistus jossa ainoastaan lukee että tämä henkilö on suorittanut kyseisen tutkinnon? Ovatko joka puolella todistukset samanlaisia?
Päätin nyt sitten aloittaa uuden ketjun tästä aiheesta, joka tuntuu olevan ikuisuuskysymys. Eli lukio vai ammattikoulu? Esittelen ensiksi oman tilanteeni. Eli itselleni oli koko peruskoulun ja etenkin yläasteen aikana t…
Kauppiksen ykkösellä ollaan ja rupesin mietityttään kun katsoin tiettyä sarjaa, että psykologi olisi iha mielenkiintonen työ, mutta se kaatu siihen kun luin, että vaaditaan maisterin tutkintoja... Että heittäkääpä esime…
http://valtakunnanviesti.net/2015/04/18/lahihoitajaopinnot-lyhenee-jatkossa-alle-puoleen-vuoteen/ NYt mä ainaki voin alkaa opiskelee ku ei tarvii olla koulun penkil liian kauaa. Tuleeks opiskelijoit ny si enemmä?
Kenelläkään kokemuksia. Hyvää/ huonoa? Osa kehuu, osa haukkuu, joten olisi kiva kuulla joltain joka siellä nyt opiskelee millainen koulu kyseessä. Ja siis merkonomiksi olisi tarkoitus opiskella, kirjanpitoa
Kumpi on parempi? Kokemuksia ja mielipiteitä :)! itse olen ollut molemmissa ja todennut että Sataedussa ulvilassa ei asiat pelaa mutta porissa winnovassa oikein mukavaa väkeä ehkä liian vähän opettajia kun ei koskaan si…
Ammattikoulu pitäisi palauttaa takaisin 2-vuotiseksi, nuorilla menee käytännössä vuosi hukkaan nykyjärjestelmässä. Ammattikoulussa päivät kestävät miten sattuu, paljon on tyyliin klo 9-11 tai klo 8-12 päiviä, koko pulju…
Pirkanmaalla on 25% nuorisotyöttömyys. Paikallinen Tredu tarjoaa alueen nuorille vain koulutusalaoja, joilta ei työllisty, tai joilla ei ole tulevaisuutta enää 2020. Tredun opiskelijoiden poissaoloprosentit hurjia: 20-3…
Mikä ihme on merkonomi? Mitä sellainen merkonoomi oikein tekee? Liittyy kaupantekoon jotenkin, mutta tarkoitetaanko merkonoomeilla jotain äsmarkettien kassatätejä ja puhelinmyyjiä? Sanokaapa merkonoomit ja merkkonoomiks…
Eli olen nyt 21-vuotias ja alkaa tuo koulunkäynti ammattikoulussa takertelemaan oikein urakalla. Nyt on menossa toinen lukuvuosi. Poissaoloja on tullut paljon lyhyessä ajassa, jaksaminen on vaikeaa, raha-asiat ja henkil…
Hei! Olen merkonomiopiskelija Etelä-Pohjanmaalta. Pian on opinnäytetyön aika. Mistä aiheista olette tehneet opinnäytetöitä ja mitä hyviä aiheita olisi? Olen kiinnostunut etenkin talous- ja toimistopalveluiden erikoistum…
Vältä huonosti puoluejäsenkirjoin johdettua "opistoa". ÄLÄ MENE.
Moi eli oo 16v tyttö ja käyn ammattiopistoa, mun pitäs tehdä äidinkielessä 10min esitelmä D: johon havainnollistamista mukaan esim. PowerPoint-esitys, kuvia, videonpätkää jne.. EN YHTÄÄN TIEDÄ MISTÄ TEEN:( en harrasta m…
Moi. Haluaisin opiskella merkonomiksi, mutta vähän pelottaa. Voisiko joku kertoa mitkä pääsykokeet siel vois olla tai mitä teillä on ollut?
Nyt ajattelin testata tätä somen voimaa ja koittaa tätä kautta huudella, löytyyks muitakin hyväuskosia hölmöjä, jotka on maksanu Headhousen Turun meikkaaja-maskeeraaja-hiusmuotoilija koulutuksen varausmaksun 700e?? Ite …
Opiskelen vikaa vuotta amiksessa, ja mua kiinnostaa ihan toinen ala. Voinko hakea tämän koulutuksen jälkeen toiseen koulutusalaan ilman että aiheutuu mitään kuluja? Vai pitääkö keskeyttää ja hakea toiselle koulutuspuole…
Kysyisin teiltä, jotka olette ammattikoulun käyneet ja mielellään muitakin tutkintoja suorittaneet (ylioppilas/lukio, ammattikorkeakoulu, yliopisto), kuinka helppoa on ammattikoulussa opiskelu? Tietenkin riippuu alasta …
Olen aikuisopiskelija ja voin hakea sekä yo-merkonomiryhmään että näyttötutkintoon. Kumpiko suoritus tapa on helpompi? Vaatii vähemmän läsnäoloa ja saisi hyväksilukuja työpaikasta?
Nyt kun yhteishaku on alkanut, ja tiedän, että sadat nuoret etsivät suuntaa elämälleen mm. ammatillisesta koulutukesta datanomin (tieto- ja viestintätekniiikan perustutkinto) koulutuksesta, niin päätinpä kirjoittaa tämä…
minkälaista on asuntolas asuminen?? onks siel mitään tekemistä?? ( kuullu juttuja ettei olis) mitä pitäs ottaa mukaan? voisko joku kertoo jotai omia kokemuksia tai jtn please. olen siis 15v