AmmattikorkeakoulutEi vastauksia

Opparin tekemisestä

Tässä aloin miettimään, oletteko saaneet riittävästi tukea kirjoittamiseen ohjaajalta, vai onko se ollut riittämätöntä? Mietin tätä kun ohjaajani ei ole ollut yhteydessä moneen kuukauteen(??) eikä anna koskaan ohjausaik…

Olen niin yksin, mitä tehdä?

Moi! Olen neljännen vuoden amk-opiskelija, alana tekniikan ala. Puolessa välissä opiskeluja sain siirron toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Ennen siirtoa minulla oli enemmän opintopisteitä, kuin mitä olisi tarvinnut eli o…

Haluan rekkakuskiksi

Hei olen 14.v poika jolla on 1 tyypin diabetes niin haluaisin tietää mihin mennä yläkoulun jälkeen opiskelemaan jotta pääsee rekkakuskiksi ja saako kortin vaikka on diabetes

Lukion jälkeinen opiskelu

Juuri lukion viimeinen vuosi menossa ja alkaa tulevaisuuden opintojen kannalta stressata. Ylioppilastodistuksen perusteella olen aika varma, että en tule pääsemään yliopistoon ja pääsykokeistakaan en ole toivoisa. Lähia…

Kuinka nopeasti voi valmistua tradenomiksi?

Siis jos ohjeistus on 3,5 vuotta, mutta olisi kykyä ja halua suorittaa opinnot nopeammin. Olen ollut jo työelämässä ja minulla on yksi maisterin tutkinto. Valitettavasti luonnontiede-opettajataustani ei ole riittävä HR-…
AmmattikorkeakoulutEi vastauksia

Amkki käyntiin

Amkki polkaistiin taas käyntiin ja milläs fiiliksillä amkkilaiset lähtee kohti uutta amkki siisönii.

Kaljaasibileet

Yksi erinomainen syy hakea AMK on tietenkin legendaarinen Kaljaasi. Kaljaasil on parhaat bileet.

Ylempi ammattikorkeakoulu

Varasijalla 10 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen, verkko-opinnot, polkuopinnot Mitenköhän nuo jonot elää, vai liikkuuko edes? Muita polkuopintoihin hakineita? Mihin…

Apua mikä ala?

Pitäisi ottaa opiskelupaikka vastaan, ilmeisesti pisteet riittävät jokaiseen mutta mikä tutkinto on töiden ja palkan kannalta paras? Konetekniikka, sähkö ja automaatio vai prosessitekniikka? Mille löytyy comfy päivähomm…

Todistuksella haku

Riittääkö Amk hakemiseen todistus hyväksytyistä ylioppilaskokeista vai vaatiko myös, että koko lukion oppimäärä on käyty? Kirjoitin aikoinaan äidinkielen, pitkän ruotsin, pitkän englannin, yhteiskuntaopin ja terveystied…

Oman uran löytäminen

Miten löytää itselleen sopiva ura? Tuntuu että eri vaihtoehtoja on liikaa, ja liian vaikea valita mitä haluaisi tehdä lopun elämää. Miten olette itse selvittäneet mielenkiintoista uraa, tai miten olette valinneet opiske…

Amk-valintakokeen pisteytys

AMK-valintakokeessahan on kaikille yhteiset osiot sekä alakohtaisia kysymysosioita esim. sosiaali - ja terveysalalla etiikkaan yms. liittyviä. Jos olen hakenut sosiaalialan lisäksi esim. tradenomiksi, lasketaanko sosiaa…
AmmattikorkeakoulutEi vastauksia

Amk-valintakokeen pisteytys

AMK-valintakokeessahan on kaikille yhteiset osiot sekä alakohtaisia kysymysosioita esim. sosiaali - ja terveysalalla etiikkaan yms. liittyviä. Jos olen hakenut sosiaalialan lisäksi esim. tradenomiksi, lasketaanko sosiaa…

SeAMK kulttuurituottaja valintakoe

Moi, löytyykö täältä Seinäjoen kulttuuripuolen opiskelijoita? Osaatteko valaista, mitä valintakokeet pitävät sisällään? Kokeessa ilmeisesti yksilötehtävä, ryhmätehtävä sekä haastattelu, joista yhdestä pitää saada kaikki…