joten keksiikö täällä kukaan, mikä kuvien härveli oikein on, kun kaikilla loppuu mielikuvitus. Noin 30 cm korkea metallikotelo, sisällä kaksi kelloa, molemmin puolin avautuvat samanlaiset luukut, joissa muovilokerikot. …
Onko valkea t-paita viileämpi auringonpaisteessa? Onko eroa mustalla ja valkealla puuvillaisella t-paidalla kun mennään infrapuna-alueelle, siellähän se lämpösäteily on? Eihän näkyvä valo paljoa lämmitä??? Minkälainen o…
Aivan aluksi sanon, että tiede itsesään ei ole uskonto. Se on tiedon hankkimisen menetelmä. Mutta onko olemassa kuitenkin jonkinlaista tiedeuskovaisuutta? Jotkut esimerkiksi saattavat suhtatutua nykytieteen tuloksiin hy…
Ei muka luonnon lait ole niissä voimassa, sehän on hölynpölyä. Mustassa aukossa on vain niin kova painovoima ettei sieltä mikään, edes valo pääse pois. Aukon sisällä pätevät aivan samat luonnon lait kuin maassakin. Tiet…
Ebola on nyt muotia. Lienee mahtava kokemus! Mistä saan varmimmin tartunnan?
Pari vuotta sitten se kuulemma hyvin todennäköisesti löytyi. Mutta silloin sanottiin, että lopullinen tieteellinen varmistus löydön aitoudesta puuttuu vielä. Jokohan se nyt on varmistettu? Kuka tietää?
minust kaikki valtioiden rahoittama tieteellinen tutkimus pitäisi lopettaa ehkä jotain harvaa lukuunottamatta ja maksaa niillä rahoilla velkoja ja myydä niiden entisten näiden laitosten tiloja. suurin osa tieteellisestä…
Mitä perustavanlaatuista eroa on positivistisella luonnontieteellä ja hermeneuttisella yhteiskuntatieteellä? Muistan, kun professori Ralf Helenius aikoinaan väitti, että hermeneuttinen tiede on (jollain tavalla, en muis…
Haluaisin että sisälläni kasvaisi leffoista tuttu Alien. Olisi jännää kokea, kuinka se sikiäisi ja lopulta murtautuisi ulos vatsastani. Miten toteutan unelmani?
Suomen sosiaalisia piirteitä ei tartte opettaa, vaan hyödyllisiä reseptejä ei kriminaalipolitiikkaa, koska sen osaajat ovat heitä, joilla on eniten siitä, ei edes opintokokonaisuuden siitä lukeneet, eli turvallisuuspoli…
Tai varaanit ja krokodiilit?
http://hyperphysics.phy-astr.gsu.edu/hbase/hph.html Tuolta löytyy perustiedot ja kaavat. Myös valmiita laskukaavakkeita sivulla laskemista varten
Eilen se ulkovaraston ovessa jökötti. Kuin katkaistu keskikokoinen sudenkorento. Sen pään jälkeen lähti parin sentin pituinen ohempi osa. Siitä vielä 1.5 ohut piikki. Kaikkiaan hyönteinen on noin 4 cm pituinen. Vahva pä…
Ihmisen Luovuus/tuotekehitys kulkee sykleissä n.50-60v (sukupolvet) Ihminen ei kykene siirtämään tietoa tuleville sukupolville. (koulujärjestelmä) Yhteiskunta jarruttaa kehitystä rajusti (markkinatalous)
Venäläiset ovat esitelleet Kaliningradin sotaharjoituksessa kehittelemänsä tapporobotin. Koneella on tarkoitus tappaa mahdollisimman paljon ihmisiä silloin kun tarvitaan. Tieteeseen se perustuu sotilas teknologiakin.
"Britanniassa väitteitä poliitikkojen pedofiiliringin peittelystä" Sanalle ei löydy suoraa määritelmää, mutta sitä käytetään aika ahkerasti. Tieteessä pedofiili tarkoittaa eri asiaa kuin arkikielessä. Tässä kyse on selv…
What are the main differences between interpretive epistemology and interpretive ontology? Thanks you!
Tekisi se introon hiljaisen alun Vaan on monta myrskyä se nähnyt On monta aaltoa sen syihin tehnyt Väliin myös levoton melodia soisi Vaan sanoille viisautta puu soisi http://www.iflscience.com/plants-and-animals/what-do…
Olen tässä pohdiskellut maailman menoa ja voimattomaksi vetää. En ole hyvä kirjoittaja tai asioiden järjestelijä, mutta yksi ajatusteni tuloksista on, että alkaisi olla korkea aika pohtia, mitä ihmiskunta haluaa jättää …
Tieteellinen sanasto tahtoo kulkeutua tavanomaiseen kielenkäyttöön, kun ihmiset koettavat päteä asioilla, joita eivät oikeasti hallitse. Mitä sellaisia tieteellisiä termejä sinulle tulee mieleen, jotka ovat päätyneet yl…