Ylös ripustettu exoskeleton voisi poistaa virtuaalitodellisuuden liikkumisongelman. Virtuaalitodellisuudessa on yksi suuri ongelma. Me voimme laittaa virtuaalitodellisuuslasit päähämme ja huijata silmiemme kautta aivoja…
Kuurobotilla aiotaan lähettää 3D-livekuvaa Oculus Riftin käyttäjille Carnegie Mellon -yliopistossa on kehitetty 3D-videota kuvaava robotti, joka aiotaan lähettää kuuhun. Projekti on osa Googlen tarjoamaa 30 miljoonan do…
Kuuhun saatetaan rakentaa tukikohtia 3D-tulostimilla Euroopan avaruusjärjestö (ESA) on todistanut projektinsa tukikohdan 3D-tulostamisesta kuuhun olevan mahdollinen. Järjestön julkaisemassa videossa näytetään, kuinka 3D…
säidenhallinta osaamistaan sotaoperaatiossa pienempiä valtioita vastaan ?
En tiedä onko tämä sopiva palsta tälle aiheelle, mutta en nyt oikein keksinyt muutakaan. Mistä johtuu, että television ääni peittyy puheen alle, eli televisiota katsova henkilö ei tahdo kuulla television ääntä, jos joku…
Ainakin tämän viimeisimmän laskuvarjomiehen, Alan Eustcen ennätyskorkealta pudottautuminen ylitti äänivallin. Nopeutensa oli 367 km sek.
Ihmiskunnan energia murheet ovat ikuisiksi ajoiksi ratkenneet. On tapahtunut läpimurto fuusioteknologia alalla! "Ase-, ilmailu- ja avaruusteollisuuskonserni Lockheed Martin ennustaa, että sen fuusioreaktorit ovat valmii…
Löysin tälläisen uuden menetelmän tehdä tukevaa rakennetta. Onkohan noin ettei tollastakaan oo ennen keksitty? Aika massiivinen ja keveän näköinen seinä. https://www.youtube.com/watch?v=rUa3j9Tjins https://www.facebook.…
Haluatteko päästä vaikuttamaan tietokirjallisuuden tulevaisuuteen? Nyt siihen on mahdollisuus. Olemme saaneet AVEK:n CreaDemo -konseptitukea joukkorahoittamiseen ja yleensäkin joukkoistamiseen perustuvan tietokirjakust…
Mikä on tieteen selitys ihmisistä jotka uskovat yliluonnollisiin ilmiöihin kuten Jumalaan tai jumaliin? Miksi ihminen uskoo näkymättömään vaikka varsinaista todellista näyttöä hänen uskomukselleen ei olekkaan olemassa? …
-Tieteellis-tekninen vallankumous -Teknoutopia -Ihminen-väline-luonto vuorovaikutus -Tavaroiden elämäkertatutkimus -Toimijaverkostoteoria -Evolutionaarinen taloustiede -Tuoteavaruus -Meemitutkimus -Csanyin replikaatioma…
Kuulemma ovat pieniä kakkapalleroita ja erikokoisia möykkyjä. Ilmankos joskus haisevat. Onko näitä kuvia näytillä jossakin?
11 kilometrin syvyydessä räjäytettäisiin tuollainen suunnaton pommi. Eikö se aiheuttaisi valtavan, ennennäkemättömän hyökyaallon, tsunamin? Miljoonat kuolisivat?
Tuollainen sade on enemmän tihkua. Sadepilvi on varmaan niin ohut, ettei sitä huomaa. Muistan joku vuosi sitten tälläisen ohuen sateen. Ei tavallista?
http://www.bbc.com/future/story/20140924-the-greatest-myths-about-cyborgs
Tuntuu siltä että media systemaattisesti vaikenee Teemusta eikä kerro hänestä koskaan mitään. Ei ole lehtijuttuja eikä kuviakaan löydy miehestä vaikka kuinka etsisi. Löytyykö tälle ilmiölle tieteellinen selitys?
Hei vaan kaikille. Kysyisin asiantuntijoilta onko maailmankaikkeuden alkuun panema hiukkaspuuro ja sen räjähtäminen tiedettä, kemiaa, matematiikkaa, fysiikkaa vai faktaa? Kiitos etukäteen kaikille asiallisesti vastannei…
Haluaisin opiskella itsenäisesti tekemään tietokoneella data-analyysejä. Mitä kirjoja kannattaa lukea? Onko tällaista kattavaa matikan tilastotieteen tietojenkäsittelyn oppikirjoja tarjolla?
Luetelkaa suurimmat elossa olevat suomalaiset tiedemiehet ja -naiset suuruusjärjestyksessä. Kymmenenkin suurinta on ihan sopiva määrä. Lisäksi voi olla lyhyitä perusteluja, jos huvittaa kirjoittaa.
http://www.huffingtonpost.com/zoltan-istvan/death-threats-freedom-tra_b_5702987.html