MITÄÄN EI OLLA ENÄÄ KEKSITTY AIKOIHIN. NYT TULEE KIIRE. PITÄÄ TÄ SAADA APUUN. TÄ PITÄÄ KEHITTÄÄ NIIN ETTÄ TÄ KEKSII MITEN IHMISTEN TAANTUMINEN APINOIKSI PYSÄYTETÄÄN. EI ME PÄÄSTÄ KOSKAAN AVARUUTEEN ELLEI TÄ TULE APUUN. …
Universumista. Joku muu kuin ihminen mikä sekin on avaruusolento, niin se älykäs olento on myös ihminen. Jonkinlainen. Maapallolla on olut useita ihmisrotuja joilla ei ole ollut yhteyttä toisiinsa. Mikään muu eliö ei ol…
Raketti valmiina ja miehistö saapunut Floridaan. Yleisöä kertynyt paikalle. Pian miehistö nousee rakettiin ja samantien näkymättömissä karkaa aluksesta pakoputkea pitkin maan alle. Kuuraketti nousee taas taivaalle, pian…
Vaan avaruus on. Ihmisjonnet eivät vaan tajua tätä. Ei ihmiset ole avaruudessa vaan osa avaruutta samoin kun kaikki muukin olemassa oleva. Tämänkin viestin kirjoittaa universumin osa. Osa kosmista entiteettiä missä kaik…
On tapahtumassa iso muutos tekniikassamme!
Avaruus on kuin valtava autiomaa, missä jokaista galaksia voi sanoa pieneksi metsäksi, ja jokaista elinkelpoista planeetta pieneksi lähdealueeksi, jonka jokainen planeetalla asuva valta haluaisi omistaa. Kun katsoo mite…
Stephen Hawking luuli, että musta aukko säteilee kvanttifysikaalisista syistä. Hypoteettista säteilyä on kutsuttu Hawkigin säteilyksi. Uusimmat James Webb teleskoopilla tehdyt havainnot ovat kyseenalaistaneet, onko Hawk…
Nykyään taivaan tarkkailu ja zoomaaminen tähtiin onnistuu keneltä tahansa. Tässä videolla näkyy Nikon p900 taivaalta zoomattuna enkeleitä joita palloteorian kannattajat nimittää tähdiksi tai miksi palloauringoiksi. http…
Outo infraääni ilmiö eripuolilla maapalloa on aktivoitunut Noin vuosi kaksi sitten. Häiritseekö se uniasi Murtattaako se taloasi
Ja yhä se laajenee ainakin miljoona kilometriä sekunnissa..? Osaatteko arvoisat tähtihöhlä sanoa milloin se avaruus törmää johonkin seinään että tuo laajeneminen pysähtyy? Seuraava kysymys tietenkin voisi olla että mitä…
TAHI TARKEMMIN TÄHTIJÄRESTELMÄLLÄ. JOKAIKISELLÄ. MUTEN EI OLISI MITÄÄN VIRKAA TÄHDILLÄ. IHANAAHAN SE OLISI, MUTTA OLISIKO SIINÄ MITÄÄN JÄRKIÄ? TÄHDET EIVÄT MUODOSTU KOSMISESSA OLEMASSAOLOSSA ILMAN TARKOITUSTA. TYHMEMPIK…
Ihmisen lisäksi ei ole muita älyllisiä olentoja missään. Jos joskus maapallolle tulee joku ulkopuolinen on se joskus maapallolta muualle siirtyneen sivilisaation jälkeläinen. Ihminen on universumin ainoa älyllinen olent…
No jos kysyisimme sitä nykyhallitukselta niin vastaus olisi kyllä. Nyt kuitenkin vaikuttaa että perus mailmankaikkeuden kuvamme on pahasti pielessä.
AI on löytänyt tuhansia mahdollsia viestejä, jotka ennen jäänyt huomaamatta.
Onko oikeasti niin täällä tähtitieteen keskustelu foorumilla ette tiedä edes minkä muotoinen maa on? Hei haloo, kuussa on käyty ja kuu käynneilla on kuvattu blue marble kuva maapallosta!!
Tuossa videossa liikkuu pallo eli onko se maa. "SHOE" https://www.spaceweatherlive.com/images/GOES/CCOR_latest.jpg
Lähi-idästä ja Iranista on raportoitu lisääntyvä määrä Ufoja Iranin sodan alkamisen jälkeen. Selittämättömiä havaintoja on metallisista palloista ja sylinterimäisistä kohteista, jotka on liikkunut erittäin suurella ihmi…
Mitä tarkoittaa, jos maailmankaikkeudella on lisäulottuvuuksia? Neljän meille tutun ulottuvuuden ulkopuoliset ulottuvuudet voisivat ratkaista useita fysiikan ja kosmologian ongelmia. Kolumnisti Leah Crane tutkii, millai…
Joskus meitä maatietoisia syytettiin trolliksi ym. Nyt huomaan että jo tähtitieteen keskustelu palstoilla otetaan huomioon että maa saattaa olla litteä. Täytyypä huomenna lukaista kirjastossa tieteen Kuvalehti varmaan s…
https://bynisher.blogspot.com/?m=1 Laittakaa kommentteja. Hyvää viikon alkua kaikille!