selittää tietouskon?
Mitä mieltä olette tämän videon väitteistä: http://www.youtube.com/watch?v=ilc9vqqD7Ak
Eli siis, olisiko teillä tietoa kuinka voidaan tehdä uusi kunta suomeen? Olen ajatellut että jos saisi tarpeeksi väkeä mukaan niin voisi perustaa keskelle metsää ihan oman yhteisönsä. Miten suomen laki kohtelee tälläist…
Durkheimin teoria uskonnosta pätee myös kapitalismiin. Kapitalismi tekee kulttuurista kulutushyödykkeen, jossa tuotteet ovat toteemimaisia yhteisiä symboleita siitä, minkä yhteisölle ajatellaan olevan ihanteellista. Ana…
Miksi meitä ärsyttää nykyään jokin taideteollisuuden tuote ja haluamme kuunnella vain tiettyjä tyylejä? Jos näin on, se johtuu siitä että uusliberalismin aikakaudella, EU-jäsenyydestä lähtien porvarit ovat saaneet päätt…
Sosiologia, Jokinen, Saaristo, Werner-Söderström OY 2004. Käytetään Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Olen lukenut kirjan viimeisten 4 vuoden aikana kymmenisen kertaa. Tänä keväänä aloitin juuri toisen kerran. K…
Kirjassa esitellään yleisesti sosiologian teorioita kulutusyhteiskunnasta ja massayhteiskunnasta. Nämä teoriat ovat kirjoittaneet monet eri teoreetikot kuten mainittu kappaleen lopussa. Teoriat ovat mielestäni erittäin …
Sosiologia, sivu 158: "Yhteiskunta ei siis ole itsenäisesti toimiva subjekti 'sui generis', vaan sen subjekteja ovat yksilöt; eivät kuitenkaan yksilöt sinänsä vaan heidän keskinäiset suhteensa, joita he tuottavat ja jot…
Uskomattoman hauska kolumni Lehtoselta Iltalehdessä. Jeja-Pekka oli lähettänyt Lasse Lehtiselle kirjeen. Tällä ei ehkä tulla miljonääriksi, mutta ainakin hyvät naurut saa päivään. Arjen sosiologiaa parhaimmillaan. :D ht…
"Keskeinen osa voittoisasti etenevää länsimaisen yhteiskunnan modernisaatiota ovat Weberin mielestä kapitalistinen talous ja moderni valtio. Molemmat toimivat rationaalisesti ja tukevat toisiaan, muuten niiden tehtävät …
Kopioin tämän tänne, koska se kuvaa erinomaisesti Marxin tulkintaa sen aikaisesta näkökulmasta katsoen, ilman vastakkainasettelua ja puhtaan tiedon näkökulmasta. Lisäksi se toimii Marxin tarkoittamana ja edelleen ajanko…
Luokkayhteiskunnassa on perinteisiä epätasa-arvoisia rakenteita, joita ei ole luotu tahallaan vaan jotka ehkä vain edustavat tietynlaista yhtä ikäluokkaa. Perinteet kuljettavat tietyt näkökulmat jälkipolville ja institu…
Mistäköhän löytäisi yksiselitteisen vastauksen tuohon kysymykseen? Kaikkialla puhutaan syrjäytymisestä ja marginaalista saman aikaisesti, missä olisi teos jossa ne eritellään?
Pakkoruotsittaminen on koko suomenkielisen ikäluokan kiusaamista. Pakkoruotsittamisen tapauksessa kiusaaminen tapahtuu virallisen instituution, koulun puitteissa "virallisena" kiusaamismuotona. Pakkoruotsittamista voi l…
Demokratiahan on yleinen sana varsinkin monien poliitikkojen sanahelinässä.Kun herrat puhuvat kansanvallasta (demokratiasta),se on heille ikään kuin keppihevonen,jolla voidaan perustella muka kansan hyvinvointi ja rauha…
(Tässä yhteiskunnassa) meidän tulee tehdä mitä parhaaksi katsomme, palkkioita havittelematta ja rangaistuksia pelkäämättä -Martin Luther. Tähän protestanttisuuden perustajan käsitykseen kristillisestä moraalista perustu…
YLEn dokumenteissa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan stressistä jonakin muuna kuin se on. Se esitetään välttämättömänä vaikkakin haitallisena vaikuttimena, johon ihminen ei itse voi vaikuttaa. Siihen pitäisi…
"Ihmiskunnan historia on luokkataistelujen historiaa" -Karl Marx. Epätasa-arvo on taistelua omistusoikeudesta yhteiskunnalliseen pääomaan. Pääoma tarkoittaa taloudellista tai symbolista tuotantovälinettä, jolla yksilö t…
Tämä liittyy eriarvoisuuden lisäämään kyyniseen maailmankatsomukseen, jossa asiat nähdään mustavalkoisesti ja pessimistisesti. Yksi esimerkkityyppi on nainen, joka värjää hiuksensa punaiseksi ja käyttäytyy sydämettömäst…
Kiusaajan väkivalta erilaisia ihmisiä kohtaan perustuu hänen syvään vihaansa sitä kohtaan, että hän näkee muiden olevan erilaisia. Erilaisuus on tahattomanakin suora hyökkäys kiusaajan kipeisiin haavoihin, ja vaikkakaan…