On yleensä sitä,että salarakkaidenjälkiä etsitään navetanvittiä myöten,mutta nyt tuliaisena saimmekin kotiimme noroviruksen. Mieheni palautettiin kotiin,vaikka hän oli oksentanut ja ripuloinut koko edellisen yön. Lähes …
Hoivakodissa oli sattunut paha tapaturma. Hoitajaoppilas oli unohtanut lukita suihkutuolin jarrut. Asiakas yli 80 vuotias oli pudonnut lattialle,ja luita murtunut Ym. Nyt omaiset ovat nostaneet syytteen hoivakotia vasta…
Löytyykö täältä omaishoitajia jotka ovat saaneet hoidettavalleen kotiin hoitajan omaishoitosopimuksen lisäksi? Tai edes ilman sitä sopimusta, siten että irtisanon sopimuksen ja meille tulee ulkopuolinen hoitaja kotiin? …
Ei tietoakaan "pyhästä" samat työt ja muut ei eroa oliko juhlapyhä tai arki. Toivottasti vieraita ei tule pääsiäisenä passattavaksi, hoidettavassa on aivan tarpeeksi työtä.
On pakko purkaa tuntoja jonnekin. Olen äitini ainoa lapsi. Olen huolehtinut vapaaehtoisesti äitini asioista. mm ruoan laittoon liittyvissä asioissa. Jouluisin olen auttanut joulukoristeiden laitossa. Äidillä käy paikall…
Kun sossulta pyytää, esim. LAINAKSI laissa/asetuksissa määriteltyjä apuvälineitä sairaan, lähes liikuntakyvyttömän ihmisen kotona selviämiseen, työllistää sossu kampeamalla vastaan kymmeniä eri hyväpalkkaisia viranomais…
Iäkäs lähes liikuntakyvytön sairas henkilö Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitaidottoman henkilökunnan armoilla: Sähkökäyttöinen rullatuoli (itse ei voi työntää) EI Kuljetuspalvelut EI Omaishoitajaa tai vastaavaa mak…
Meidän kontolle sälytetään potilas,joka kuuluisi sairaanhoidon piiriin riskialttiuteensa vuoksi.Meistä omaishoitajista tehdään Meidän omaishoitajien kontoilla on potilaita,jotka vaatisivat tehostettua hoitoa terveyskesk…
Hoidon vaativuuden ja sitovuuden mukaan määräytyviä hoitopalkkioluokkia olisi kolme: 500, 700 ja 1 100 euroa kuukaudessa. Työryhmä pitää tärkeänä sitä, että sopimusomaishoito olisi kokonaisuus, johon kuuluvat hoitopalkk…
Tuen määrä vaihtelisi esityksen mukaan 500-1100 . Kirjavaa on ... jos saa eläkettä ja omaishoidontukea, lähteekö eläke pois ? ja pitää elää pelkällä omaishoitajan "palkkiolla" ?? Voisiko joku alan ihminen joka tietää va…
Omaishoitajille aletaan maksaa "palkkaa". Eikös se ole palkkio. Nälässä joutuu elämään. Kiitos vaan kaikille,niille jotka ovat pilanneet lopunkin ilon elämästä joka on jäljellä. Toivottavasti teidän elämä menee samaan s…
Lääkäri: Lähes liikuntakyvytön, oikeutettu vammaislain mukaisiin taksiseteleihin. Sosiaalityöntekijä: Joukkoliikennepysäkki lähellä kotia, ei oikeutta vammaislain mukaisiin taksiseteleihin. Päätös: Sosiaaliohjaajan päät…
Olen ilmainen omaishoitaja, joka ei saa (yritetty kovasti ja valitusreitit käytetty) penniäkään 75 vuotiaan lähes kävelykyvyttömän sairaan vanhuksen hoidosta. Ainoa kunnallinen apu on ilmainen joukkoliikennekyyti pyörät…
poliittinen temmellyskenttä? Puskista huudellaan,mitä sattuu,avoiminkortein ei uskalleta esiin tulla,tarkoitan omalla nicillä. Ei omaishoitajuus ole häpeä,päinvastoin saamme olla ylpeitä tekemästämme ilmaistyöstä yhteis…
NWO
http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/2012/03/onko-jyrki-katainen-rehellinen.html ... ei ole ihme että ei asiat ole oikeudenmukaisia.
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2014/03/04/Meidät omaishoitajat on unohdettu kokonaan/2014117008926/68?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti
Olen tässä ihmetellyt yhtä asiaa. Minulla on mies, jolla on parkinsonin tauti. Hänen äitinsä sai omaishoitajan palkkaa jokunen vuosi sitten, vaikka ei juuri muuta apua antanut kuin ruuan laittoi. Mutta asui samassa talo…
Gerbing sähkölämmitteisiin vaatteisiin pukeutuneena et koskaan palele, olipa harrastuksesi sitten lentäminen, moottoripyöräily, moottorikelkkailu, veneily, metsästys, kalastus, laskettelu, golf tai muuten vaan ulkona lu…
Lasketaanko tuen suuruus pisteytyksen tuloksen mukaan vai miten? Meillä pisteytettiin hoidettavan avun tarve, jäi epäselväksi miten omaishoitajalle maksettavan tuen suuruus määritellään.