SyöpäVastattu 8 v

Punainen karhea läiskä

Olen 28-vuotias nainen, ja noin kaksi kuukautta sitten huomasin nenänvarressani pienen punaisen karhean läiskän. Koitin laittaa perusvoidetta läiskään, mutta se ei lähtenyt paranemaan, niin kävin näyttämässä sitä lääkär…
SyöpäVastattu 7 v

Sädehoito ja väsymys?

Sain sädehoitoa 15 kertaa rinnan osapoiston jälkeen. Se väsytti kovasti loppuaikoina ja vieläkin, parin kuukauden jälkeen olen epätavallisen väsynyt. Veto on poissa. En jaksa rehkiä ihan samalla tavalla kuin ennen koko …
SyöpäEi vastauksia

Syöpähoitojen onnistumisprosentin paraneminen

Johtuuko syöpähoitojen onnistumisprosentin nousu siitä, että seulontojen löytämiä varhaisvaiheita hoidetaan syöpinä, jotka koskaan ihmisen elämän aikana oikeasti eivät kehittyisi syöviksi? Hoidot siis tehoaa, kun alunpe…
SyöpäEi vastauksia

Syöpääkö??

Puoli vuotta ollut pitkulainen suurentunut imusolmuke nivusessa vasemmalla puolella. Alkuun oli n. pari senttiä, nyt n. 6-10 cm pitkä. Tuntuu päältä pehmeältä, syvemmältä kiinteämmältä. Ei ole kipeä. Ihonvärinen. Voiko …
SyöpäEi vastauksia

Syövässä puolison osa

Sairastan vaikeaa luusyöpää ja olin menettänyt liikuntakykyni. Elämänhaluni on suuri ja nautin jokaisesta aamusta, kun saa herätä kauniiseen maailmaan. Puolisoni on jaksanut kanssani kotijaksot. Kerran hän tuli luokseni…
SyöpäVastattu 8 v

Syövässä puolison osa

Sairastan vaikeaa luusyöpää ja olin menettänyt liikuntakykyni. Elämänhaluni on suuri ja nautin jokaisesta aamusta, kun saa herätä kauniiseen maailmaan. Puolisoni on jaksanut kanssani kotijaksot. Kerran hän tuli luokseni…
SyöpäVastattu 8 v

Yhtäkkiä kuoleman edessä

Itse parannuin taudista, josta lääkäri sanoi että 99 % menehdyn. Nyt puolen vuoden jälkeen pää tosi sekaisin, mitä oon käynyt läpi. Miten ootte kokeneet muut tämän? Nyt huomaan, että jotain tarvitsisin kaiken tuon jälke…
SyöpäVastattu 8 v

SUOLISTOSYÖPÄ 15vuotiaalla

Onko mahdollista että minun ikäisellä pojalla olisi suolistosyöpä mulla itsellä on ollut vähän mustaa ulosteen päällä ja limaa tulee mukana ja uloste muoto muuttuu silloin tällöin.Itseä peloittaa ajatus ja haluan tietää…
SyöpäEi vastauksia

Tram tai ld

Hei. Haluaisin kuulla kokemuksia näistä rinnan korjausleikkauksista.? Oletteko ollut tyytyväisiä.? Kuinka kauan kesti toipuminen? Kuinka paljon ylimääräistä rasvaa pitää olla esim mahalla että leikataan? Itse painan noi…
SyöpäVastattu 7 v

Rintasyövän hoitomuodot

Nyt jo kaksi rintasyöpää kokeneena haluaisin valistaa uusia potilaita; jos sinulle ehdotetaan rinnan osapoistoa ja sädehoitoa,älä suostu.Rinnan kokopoistolla saatat välttää sädehoidon.Oma rintani oli monta vuotta turvon…
SyöpäVastattu 8 v

Kuinka nopeasti olette

päässeet syöpäepäilyssä tukimuksiin ? Käyn kaupungin terveydenhuollossa terveyskeskuksessa ja vielä on kolme kuukautta aikaa tutkimukseen. Olen odottanut sen jälkeen kun kävin tervkeskuksen lääkärillä tasan 4 kuukautta …
SyöpäVastattu 8 v

Elämäni syövän kanssa :)

Penistäni kutitti kaksi kuukautta putkeen. Kävin lääkärillä joka ei tiennyt tosi elämästä yhtään mitään, Kerroin kikkelin kutkutuksesta, hän sanoi että minulla on kuppa. Sanoin haista vittu.
SyöpäEi vastauksia

Tällä palstalla on kirjoituksia

ettei terveyskeskukseen saa helpolla aikoja. Hoitotakuu on olemassa, joten jos haluaa nopean ajan sen voi soittaa samalle päivälle aamulla kello 8 alkaen. Syöpä on vaarallinen sairaus, joten kannattaa mennä nopeasti kii…
SyöpäVastattu 7 v

Syöpä blogi

Jaa-a onkohan tääkin kaikki totta? On aika siirappista välillä. https://katri130272.blogspot.com/
SyöpäEi vastauksia

CBD-öljy ja syöpä/alzheimer

Äidilleni ajattelin ehdottaa tätä kun ei hänelle ruoka tai juoma tahdo maistua kun paksusuolesta puolet syöpäkasvaimineen poistettu sekä sappirakko. Patologin vastausta syövän laadusta odotellaan. Alkava muistisairauski…
SyöpäEi vastauksia

Kasvainepäily pelottaa....

Jouuin yllättäen leikkauspyödälle kuroutuneen napatyrän takia ja samaan aikaan sain tietää kuvauksissa ilmenneestä vatsan- tai lantionsisäisen määrittämättömästä tuumorin epäilystä siihen ei nyt voitu ottaa kantaa miten…
SyöpäEi vastauksia

FDA quietly bans powerful life-saving intravenous

https://www.naturalnews.com/2017-02-01-fda-quietly-bans-powerful-life-saving-iv-bags-with-vitamin-c.html FDA quietly bans powerful life-saving intravenous Vitamin C Lukekaas tarkkaan.
SyöpäEi vastauksia

Leukemia ja 10 pv lykkäys hoidoista potilaan toive

Hei ! Onko täällä muita leukemiaan (ALL) sairastuneita? Soitin tytärtäni hoitavalle lääkärille ja pyysin 10 pv:n hoitovapaata hänelle. Lähdemme reissuun. Kaikki veriarvot ja selkäydinnäyte ovat olleet puhtaita jo 3 kk. …
SyöpäVastattu 8 v

Varokaa hörhölahkoja ja uskomushoitoja

Pysykää hyvät ihmiset oikean lääketieteen parissa. https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/tiina-kuoli-rintasyopaan-koska-valitsi-vaihtoehtohoidot/