Olen 20-vuotias nuori nainen. Minulle on tullut vuoden 2010 lopusta alkaen jonkinlaisia tajunnanhämärtymiskohtauksia, joita voi tulla useampi päivässä, sitten ovat taas muutaman viikon poissa. Silloin kun tämä "kohtaus"…
oletteko joka kohtauksen jälkee ilmottaneet llääkärille saaneene kkohtauksen ja joka kerta menettäneet ajo lupanne. pelkään jo etu käteen. ja mitenkä on pitäisikö työn antajalle kertoa sairastavansa kyseistä sairautta, …
yöllä kohtauksiin? Mä olen monena aamuna heränyt siihen kun paikat alkaa nykimään.Juoksen lääkekaapille ottamaan lääkkeet välillä jo aamu viideltä ja menen uudelleen nukkumaan. Jännä juttu että olin juuri "sähköletkuiss…
Hei! Olen parikymppinen nuori kundi pk-seudulta. Minulla on esiintynyt jo useamman vuoden hyvin erikoisia, ehkä hieman poissaolokohtaus-tyyppisiä kohtauksia. Niitä saattaa tulla parikin viikossa, välillä jokatoinen päiv…
Hei kohtalo toverit. Sain lopulta raahattua itseni lääkäriin muutaman vuoden kummallisten oireiden jälkeen. Paikallisalkuinen epilepsia diagnoosina. Ei onneksi niitä pelkäämiäni kasvaimia:). Nyt olen kuukauden syönyt ap…
On surullista että monella on väärää tietoa tai hyvin ennakkoluuloiset ajatukset epilepsiaan. Esimerkiksi joillain sivustoilla varoitellaan tekemästä kaikenlaista, kuten autolla ajoa, uimista tai vaikkapa pitäisi joka k…
Hei! Löytyykö ketään, keltä vois saada tietoo tai neuvoo. Ikää 55, nyt alkanut uudelleen oireet. Lääkkeitä lisätty ja olis jo vaihdettukin varmaan pariin kertaan, mut oon vähän jarruttanut. Nyt tuntuu , että taas on vää…
Minulla todettiin tänään epilepsia ja sain lääkkeet. Olen jo pitkään kärsinyt sellaisista pienistä kohtauksista. Viime viikonloppuna sain kuumeen myötäjäisiksi ekan ns. ison kohtauksen. Lanssilla kävin tk:n päivystykses…
Hei, onko kellään tietoa siitä voinko saada c1 ajoikeuden poikkeusluvalla esim. matkailua-autoa varten? tai kevyt kuorma-autoa varten töihin. koska olen asentaja ja tarvitsisin sellaista.
Heippa, Osui silmään mm. Iltalehden uutinen diabeetikoiden insuliinikorvattavuuden muutoksista: http://www.iltalehti.fi/diabetes/2012121316449045_di.shtml ja jutussa mainitaan, että joulukuun alussa on infottu jostain m…
Mekein 3v pois kohtaukset. Tripetalia vähennettiin pikku hiljaa pois ja keppra jäi. Eli n. vuosi meni kun vähennetttiin ja kun vika pilleri tripetalista jäi pois niin kahden viikon päästä lievä kohtaus rasituksen yhteyd…
Olin jonkinlaisessa tajuttomuuskohtauksessa.. (kouristuksia eikä tärinää ollut) vain tajuton.. löydettiin ja vietiin ambulanssilla.. oli vaan vaatteet leikattu pois koska olivat täynnä ulostetta? Olinko siis vain tajuto…
Minkälaisia kokemuksia Vimpatista? sivuvaikutuksista,niiden kestosta ymym.
Onko kellään kokemusta beetasalpaajasta käsien ja pääntärinään. Alkaa tuo kahvikuppi läikkymään palavereissa, että kuppityhjä kun pöytään pääsee. Syön Lamictaalia ja Deprakinea, pientä tärinää aina ollut, mutta ei tällä…
Olen 18-vuotias tyttö, ja olen sairastanut epilepsiaa lapsesta saakka. Minun epilepsiani ei ole paha (sain kohtauksia vain unessa), enkä tarvitse siihen enää lääkkeitä. Lääkkeet otettiin minulta pois kaksi vuotta sitten…
Vai voiko johtua lihasjännityksestä/siitä, että joku hermo on puristuksissa/stressistä? Eli viime aikoina olen kärsinyt välillä, mutta erityisesti silloin, kun yritän rentouttaa lihaksia (esim. nukkumaan mennessä, mutta…
jonka me jo tiesimme. http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=1343739 Pitää ainakin minun kohdallani paikkansa.
Kuinka moni häpeää tätä sairautta? Kertokaa. Itse häpeän joka kerta kun joku näkee kohtauksen (saan poissaolokohtauksia) ja selittelen kaikenlaista.
oletteko lapsen epilepsiaan hakeneet kelan vammaistukea? ja voiko sitä edes saada? onko täällä tietoa?
Millaista vuorotyötä? Minkätyyppinen epilepsia sulla on? Itse olen sh ja aloittelemassa yövuoroja, jakso noin 2yötä/3vko. Epilepsia pysyy lääkkein hallinnassa, paikallisalkuinen.