Mulla on ollut kaulassa molemmin puolin imusolmukkeet suurentuneena jo ainakin 2kk.. muita oireita on kovin vähän..mm.nenä saattaa yhtäkkiä alkaa vuotaa muutamaks sekunniks ja kurkku kipeytyä nukkuessa. voisko tää olla …
Onko kellään samanlaisia oireita kun minulla? Nämä vaivat ovat olleet jo viikon ajan. Sain lääkäriltä CIRRUS lääkettä, joka teki minut täysin unettomaksi ja samalla katosi ruokahalu. Aluksi oli vain vuotava nenä ja silm…
onko kellään tälläisiä oireita? tästä on nyt kolmisen viikkoa aikaa kun nielu ja kurkunpää tuntuivat kuivilta.Kun veti syvään henkeä niin sen huomasi hyvin sekä tuulessa ja sitten vielä tuntui kuin olisi pala kurkussa. …
Onko kukaan tilannut netin kautta/ ostanut luontaistuotekaupoista (saako edes Suomesta) Olen lähes valmis uhraamaan n. 30€ huijauksen alttarille jos vaikka edes vähän auttaisi.. ainakin psykologinen vaikutus?
Ilmeneekö teillä muilla siitepölyaikaan pohjatonta väsymystä? Minusta kun tuntuu, että olen koko ajan tajuttoman väsynyt, ja töissäkin usein puolihorroksessa. Tänään en kertakaikkiaan pystynyt menemään töihin ollenkaan.…
Onko tähän aikaan jotain siitepölyä erityisen paljon ilmassa? Olen ollut nyt parina päivänä paljon ulkona, ja vesi vuotaa silmistä koko ajan.
Voiko koivun/lepän siitepölyallergia tms. oireilla yskällä? Olen yskinyt nyt päivät ja yöt kahden kk ajan. En jaksa enää yskiä! Hävettää ihmisten ilmoilla yskiä kovaa ja kauan. Olen saanut kaksi kertaa Codesania, joka o…
Hei Yksi asia tuli mieleen, joka ei ole ehkä yleisesti tiedossa. Nimittäin se, että jättämällä maidon (ja mahdollisesti myös viljoja) pois ruokavaliosta ennen siitepölyaikaa ja sen ajaksi, saatte ristireaktiot kuriin. T…
Pojallani oli kova yskä maaliskuun lopusta alkaen, jota hoitelimme lääkärissä kahteen otteeseen. Kävimme sitten myös labrassa, josta verikokeista selvisi, että allergiaa on. Poika valittaa päänsärkyä aika usein..liittyy…
Onko kellään kokemuksia Cirrus -nimisestä lääkkeestä siitepölyallergian hoidossa? Sain reseptillä terkkarista, mutta aivan vieras minulle. Ei kuulemma tarvitse erikseen silmätippoja tai nenäsumutetta, mikä vähän ihmetyt…
nuha, "vähä flunssainen olo", ei kuumetta, tai yms. mutta voimat on poissa, ja hengittäessä tuntuu, että olisi paino rinnan ja että selän puolella. eli sellainen ahdistava olo tila... päätä särkee välillä lievästi. heng…
Mulla on ilmenny tämmönen juttu että kurkku on aivan /()=%&/% kipeä. kun nielasen, tuntuu että kurkussa olis joku pieni patti tai että nielasisin jotain tosi isoo. kipu on välillä kurkussa, mutta välillä myös leuan kohd…
Onko muilla sama kokemus että tämän kevään koivun siitepölyt ovat olleet tavallista lievempiä? Oikein yllätyin kun katsoin UTU:n siitepölytiedotetta eilen jossa koivu jylläsi koko etelä-Suomessa maksimilukemissa. Itsell…
elikkä millon loppuu? kiitos!
Onko kellään kanssakärsijällä samaa, kuin minulla ! Huulet nimittäin turpoavat aika-ajoin jostain kumman syystä.Olisko aurinko? Huuleni kylläkin turpoavat ihan sisäpuoleltakin ja koko suu on arka.En voi syödä juuri mitä…
Nenä vuotaa sisällä ja ulkona. Aamulla ulos mennessä kaikki on ok. Päivällä sisätöistä lähtiessäni ulos kauniiseen päivään astuessani alkaa silmät vuotaa lähes samantien niin paljon, että joku voi luulla mun itkevän. Il…
Kuulin että eräs ennen vaikeasti allerginen tyttö olisi käynyt osteopaatin luona jonkun viisi kertaa jonka jälkeen lähes kaikki ruoka-aineallergia olisi lähteneet. Myöhemmin siitepölyaikana oli vielä menossa siitepölyal…
Tiedättekö onko tullut uusia lääkeitä siitepölyallergiaan? Minulla on Aerius, mikä on kai aika uusi, mutta onko muita lääkkeitä tullut?
Osaako joku sanoa, koska on niittynurmikan siitepölyaika? Allergiaoireet ovat jo alkaneet, enkä tietääkseni ole muulle allerginen... Jos siis sen siitepölyaika ei ole vielä, olenko jollekkin muullekkin? (Ei siis tarvits…
Heippa! Olin juuri allwergiatesteissä, joissa ei todettu mitään allergioita. Olen kuitenkin aivan varma, että siitepölylle olen allerginen. Testissä myös se joku positiivinen vertausjuttu oli heikko, mitä tutkimuksen te…