Täytyypä laittaa teille tietoa tänne, kun lääketiede ei asiasta tunnu tietävän. ELi akupunktiolla voidaan hoitaa allergiaa, mysö eläinperäistä. Allergiasta ei välttämättä parane kokonaan, mutta niin paljon kuitenkin, et…
Olen alkanut epäillä,että olen koiralle allerginen.Aiemmin olen huomannut kissojen lähellä olon aiheuttavan oireita,mutta nyt myös koira aiheuttaa samaa.Meillä on ollut koira jo yli viisi vuotta,mutta vasta noin vuosi s…
Mulla on kolme kissaa, yksi niistä 16 vko ja kaksi muuta on 2 ja 3 v. Kesällä alkoi tulla hengenahdistusta ja nenä on koko ajan tukossa. Silmtä ei vuoda eikä mikään kirvele. Iho on välillä ihottumalla ja kutiaa. Onko tä…
Millasia oiretia koira voi aiheuttaa jos on allerginen itse ostin koiran viime kesänä en tarkkaan muista millon alkoi mutta minulla on ollut silmissä jonkinlaista allergiaa silmälääkäri sanoi että ne punottavat jne... s…
Kysyisin että onko chinchilla niin vähän allergisoiva kun olen kuullut?Että eläinallergikon ja atoopikon olisi se mahdollista ottaa?
Täällä palstalla on paljon puhuttu siitä miten jotkut allergiset eivät ole enää oireilleetkaan kun ovat oman lemmikin kanssa paljon olleet. Eli onko todella mahdollista että tällainen siedätyshoito tepsii? Olen itse all…
Sain keväällä allergiatestin (verikoe) tuloksen 0,77 kissalle, eli allergialuokka oli 2. Meille on tulossa koiranpentu ja tiedän että kissa-allergia voi altistaa koira-allergiaan. Lapsena minulla oli 5 koiraa peräjälkee…
onko atoopikon mahdollista ottaa koiraa ja mikä olisi sopivin rotu siihen? tietääkö kukaan?
onko kellää kokemuksia atopiasta ja lemmikeistä? Itselläni on atooppinen iho joka ei ole ollut moneen kuukauteen paha homeopatian ansiosta ja haluaisin ottaa kanin lemmikiksi...Kotonani on jo gerbiili josta tuli allergi…
Hei Onko kellään kokemusta että ilmanpuhdistin olisi helpottanut allergiaoireita? Minne se kannattaisi sijoittaa?
Joka viestissä melkein saa lukea saman asian,että jos pienikin allergia todetaan pitäisi välittömästi luopua eläimistä. ei sen tarvi niin mennä, itsellä on koira ja kolme kissaa,vaikka pienestä asti ollut lievä koira- j…
Tämä on varmasti kosto minua kohtaan. En ole koskaan ymmärtänyt allergiaa sairastavia ja olen aina vähätellyt heidän vaivojeen. En ole ottanut tosissaan, eikä minulla itselläni ole koskaan ollut minkäänlaista allergista…
Kesällä mulla tehtiin kissa-allergiatesti ja tuloksena oli kissa-allergia 3, asteikolla 1-6. Mulla on 1 rotukissa ollu noin puoli vuotta enkä raskisi luopua siitä. Olen kuitenkin semmosella alalla, missä ei saa olla ast…
Kissa jos kulkee rappukäytävässä niin tuottaako se tuskaa allergisille???? http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=682&posting=22000000027854912
Sanokaapas testeissä käyneet että mihin aikaan vuodesta veritesti on luotettavin? K'äsittääkseni ei kuitenkaan kesällä siitepölyjen vuoksi. Toinen kyssä kuuluu että jos ennen testiä on erossa esim koirasta mutta kissan …
samassa kissojen ja koirien kanssa eikä mitään oireita ole ollut. Nyt ilmaantunut pitkittynyttä nuhaa, silmien kutinaa ja punoitusta aamuisin.Voiko eläinallergia tulla yhtäkkiä? Ikä 16v.
miten testi tehdään? Miten nopeasti saa tulokset? Maksaako paljon ja tehdäänkö terveyskeskuksessa vai sairaalassa? Entä mille kaikkelle testataan vai pitääkö itse arvailla nille voisi olla? Kiitos jotka viitsitte vastat…
Neuvoja, eli mikä koirarotu on ollut sinulla, joka kärsit eläinpölystä ja allergiasta, mutta olet huomannut ettei "tämä" rotu ole aiheuttanutkaan pahempaa allergiaa. Tiedän, että koirassa aiheuttavia allergioita on hils…
Minulle on todettu ihan vauvana astma ja allergiatesteissä olin allerginen eläinpölylle. Nyt olen 25-vuotta astma ei ole oireillut moniin vuosiin mutta ihottumaa on käsissä lähes aina vaikka en itseäni millekkään allerg…
Ottakaa kantaa......... http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=115&conference=682&posting=22000000028533302