NarsismiVastattu 4 v

Narsisti ja materia

Kuuluuko narsismiin kyvyttömyys ymmärtää esim.toisten rajallisuutta. Esim.sairastumisia tai työttömyyttä ym. Eräänlainen resilienssin puute, että jos jää vaikka työttömäksi niin ei voi laskea elintasoa siksi aikaa. Nars…
NarsismiVastattu 4 v

Anteeksipyytäjä

Olen keski ikäinen henkilö ja nyt kun asiaa mietin huomasin että ihmiset jotka ovat eniten esim. minulle tehneet elämäni aikana pahaa eivät ole koskaan pyytäneet anteeksi yhtäkään kertaa, mutta jotkut heistä ovat yhä el…
NarsismiVastattu 3 v

Narsisti ei siedä uhrinsa saamia Ns. älykkyyspisteitä

ja reagoi niihin, että nooh, vaikka toi nyt on tollee niin on ne muut fiksumpia. Sitten narsisti vielä mitätöi kohteensa saamat älykehut asioista niin että sekin tai nekin oli muiden ansiota että hän tiesi ja tajusi asi…
NarsismiVastattu 4 v

Narsistin voitto

Narsu oli varannut hänelle ja lapselle ajan terveydenhoitajalle. Siellä olivat yhdessä keskustelleet ja tietenkin moittineet minua. Luotin narsuun ja annoin hänen hoitaa sen. Yllätys se oli kuitenkin miten siellä oli oi…
NarsismiVastattu 4 v

Sanat vai teot kertoo

Kumpaa tulee uskoa sanoja vai tekoja? Vanhempi lupailee asioiden, elämän perusasioiden jotka ovat meillä huonosti, kohentuvan mutta kun tulisi aika tehdä jotain niiden eteen hän ei tee mitään, vaan onkin unohtanut koko …
NarsismiEi vastauksia

Suurin osa johtajista on joko narsisteja, tai psykopaatteja

Kummallisen paljon heitä pesiytyy huippuvirkoihin, aina valtioiden päämiehiksi. Persoonallisuustesteille olisi heidän kohdallaan varmasti tarvetta. Heistä on lukemattomia esimerkkejä. Miten ihmeessä he onnistuvatkin pää…
NarsismiVastattu 3 v

Juorukello

Juorukello on kävelevä ihmisperse, mutta ei itse tajua sitä. Ilmankos on "draamaa".
NarsismiVastattu 4 v

Narsismissa peilaaminen

Voitaisiin ehkä ajatella, että osa ihmisen sisäisestä psykologisesta kehityksestä on peräisin siitä, että osataan heijastaa oma sisäinen puheemme toiseen henkilöön, toisin sanoen löytää narsisti toisessa. Syyllistämme n…
NarsismiVastattu 3 v

Tyhmän narsistin perhe

Narsistien joukossa on älykkäitä sekä tyhmiä. Tyhmän narsistin perheessä puitteet voivat olla todella surkeat ja lapset elää niin huonoissa oloissa ettei isännät pidä edes sikojaan sellaisessa, mutta siellä häärii narsi…
NarsismiVastattu 3 v

Narsistin tunnistaa tästä, hirveistä teoista

Narsisti käyttäytyy kuin kulttijohtajat käyttäytyvät. Se törkeä shitti jota hän muille ihmisille tuottaa, uhreilleen. Törkeän shitin tarkoitus on osoittaa valtaa. Narsisti nauttii ja saa tyydytystä siitä että tekemällä …
NarsismiVastattu 4 v

Narsisti vai psyko

Äitini huolehti sanallisesti ja oli olevinaan huolissaan. Hän saattoi surkutella hetken kovasti mutta seuraavassa hetkessä hän jo menikin asiasta jo ohi. Minulle jäi jotenkin kuva ja tunne siitä, että ei hän oikeasti vä…
NarsismiVastattu 1 v

Elämänkatsomus

Liittyykö narsismiin jäykkä tapa suhtautua muiden ihmisten elämänkatsomukseen? Sellainen jotenkin joko totalitäärinen ateismi ja aukoton tieteeseen uskominen ja nojaaminen tai vastaavasti tiukka ääri uskovaisuus? Jonkin…
NarsismiVastattu 4 v

Pintakuvajainen

Narsisti on vain siluetti, ohut pintakuva, kuvajainen joka irvuilee sinulle ja näyttää sinulle vääristynyttä kuvaa itsestäsi. Hän tekee asioita jotka ovat ohuita vailla sisältöä, mutta ne laittavat aivot liikkeelle luom…
NarsismiVastattu 4 v

Kritiikki verhona

Onko kukaan törmännyt sellaiseen, että teille väitetään, että ette hyväksy kritiikkiä jos ette anna jonkun toisen tehdä tai vaatia älyttömiä asioita. Ette anna kiusata itseänne ym. Meillä oli töissä entisellä työpaikall…
NarsismiVastattu 4 v

Narsistin pahimmat viholliset

Narsistin pahimmat viholliset ovat hänen omat lapsensa ja aviomies. Narsistiäiti ei suoraan hauku sanallisesti, vaan osoittaa teoillaan tai tekemättä jättämisillä lapselle sen ettette ole mitään. Hän asettuu aina lastaa…
NarsismiVastattu 4 v

Oon narsisti

Niin sanottu haavoittuva narsisti. Otan kaiken itseeni ja kuormittaa nii vitusti. Oon kostonhimoinen. Vihaan huomiota ja koen kokoajan tulevani nolatuksi. Ei tämäkään kivaa ole.
NarsismiVastattu 4 v

Äitini on narsisti

Pakko päästä purkamaan sydäntäni, miten 1 ihminen voi saada henkisesti pahoinpideltyä minut pohjamutiin. Olen todella surullinen/ahdistunut. Tuntuu kuin minut yritettäisiin tappaa pala palalta. Milloin riitän? Haluan tu…
NarsismiVastattu 1 v

ADHD narsun uhrina

Tulipa tässä taas vastaan ajattelemisen aihetta. Neurtyyppiliset ihmiset ovat varmasti yksi narsistien "saalis luokka". Koska ADHD ihminen ei pysty kovin hyvin hallitsemaan impulssejaan on hänen keskittyminen olennaisee…
NarsismiVastattu 4 v

Narsisti voi olla huonosti kohdeltu (esimerkki)

Jos joku mielestäsi käyttäytyy kuin narsisti, niin mieti puhutko itse hänestä pahaa selän takana, tai pilkkaatko ja näpäytteletkö jatkuvasti siten että se tekee hänestä passiivis-agressiivisen? Jos hän on saanut sinusta…
NarsismiVastattu 11 kk

Hyvät tavat

Narsismi ja hyvät tavat. Oletteko huomanneet miten kovasti yritetään pitää kiinni siitä illuusiosta, että muille ilkeily ei olisi itsekästä. Ikäänkuin heidät pitäisi hyväksyä vikoineen, mutta kilttejä ei. Vastuutetaanko…