Psykiatrian polilla käynnin kuuluisi tietääkseni helpottaa oloa, mutta itseäni se on alkanut ahdistaa ja jopa pahentaa oloa. Käynti on jonkinlainen suoritus. Ahdistaa kun täytyy koittaa väkisin kohentaa mielialaa. Koite…
Heippa Hävettää niin paljon edes julkaista, mutta ei auta. Olen saanut ajokortin vuosi sitten. Olen kehittynyt ajamisessa ja tavallinen maantieajo maalla menee hyvin eikä ahdista minua. Välttelen kuitenkin kaikin tavoin…
Nyt haluais hyviä kokemuksia, huonoja on pilven pimein. Aina kun olen tarvinnut massiiviseen ahdistukseen rauhoittavia olen niistä päässyt hyvin eroon. Mielialalääkkeet ei minulla toimi, viimeksi sain Rivatlinin ja lope…
»Stressin hallintaan ja vähentämiseen tähtäävät mindfulness-harjoitukset voisivat antaa yhtä hyvän avun ahdistuneisuushäiriöihin kuin lääkehoidot. Yhdysvaltalaistutkimuksessa tämä havaittiin kahdeksan viikon hoidon jälk…
Lapsuuden yksi suuri järkytys on pilannut ison osan elämääni. Olen kärsinyt paljon ahdistuksesta ja jonkinlaisesta paniikista. Oireet ovat hieman vaihdelleen iän mukana. Nyt jo seniorikäisenä on pahin ongelma, että nuku…
Tuijotti minua kuin kävisin hitaalla. Puhuin traumoista joita koin lapsena, ja kuinka asioiden samankaltaisuus aiheuttaa voimakasta ahdistusta. Eli tuntuu että traumaperäistä syressireaktiota ei ole olemassakaan. Jonkin…
Hei. Olen riippuvainen mieheen joka hylkää minut kaikin tavoin. Sanoo toisena päivänä kysyttäessä rakastavansa ja toisena käskee painumaan v*ttuun. Hän sanoo asioita jotka sekottavat pääni. Hän manipuloi taitavasti ja v…
Moro. Mitä lääkkeitä syötte yleistyneeseen ahdistushäiriöön traumaoireiden kanssa? -Itsellä myös epävakaus & PMS mutta eniten ahdistus aiheuttaa vakavia ongelmia? Peratsin:ia määrättiin 4mg & tuli vakavia sydämen rytmih…
Moi! Oon 21v nainen. Lapsuuteni oli ihan onnellinen mutta isäni on aina ollut vähän narsistinen ja kohdellut meitä lapsia vähän huonosti, henkistä väkivaltaa. Traumoja ja tunnelukkoja on siis syntynyt. Olen luonteeltani…
Häiritseekö ketään muuta? Ja joo ,mulla on misofonia. Tota pop hiphop paskaa ei pääse näköjään pakoon mihinkään tai mitenkään. About jokainen mainoskin sisältää jonkun hilipatihei kesäjalka siidepissaliisa pop sointukie…
Olen sekaisin. Tiennyt tämän jo tovin aikaa ja ongelma juontaa avioerosta. Se oli viimeinen niitti. Tein kaiken. Toin taloon rahan, turvan, toimeentulon. Olin läsnä ja kuuntelin puolisoani. Hän lähti… Nyt jaamme elämää …
Koti se ei ole, kotirauha tai hiljaisuus on nykyään vitsi, isännöitsijälle on turha edes ajatella mainitsevansa mistään silä vastaukseksi saa kiertelyä ja asian välttelyä- sama homma niin omistus kuin vuokra-asunnoissa.…
K10🚨Mua ahistaa viel ihan sikana😭oon miettinyt itse murhaa ja viiltelyä toivon et ymmärrätte mistä puhun mua ahistaa seksi ja alkoholi🍺oikeesti jos jossain (esim mainoksessa) sanotaan seksi niin mulle tulee kylmät vä…
Moi oon 13v tyttö ( ei kyllä liity aiheeseen eikä mun tietääkseni vaikuta mut ihan sama) eli musta tuntuu et mul saattaisi olla joku ahdistuneisuushäiriö tai muu vastaava. Eli oon alkanu saamaan sellaisia ”kohtauksia” j…
Olen viidenkymmenen ikäinen mies. Olen kokenut kolme loppuun palamista kymmenen vuoden välein. Terapiassa olen käynyt nyt viimeiset viisi vuotta. Siitä on ollut apua. Nyt olen viikon lomalla ja tämä loma tuntuu menevän …
Lähemmäs kolmekymppinen täällä kirjoittelee. Ongelmana että teini-iän ja varhais-aikuisuuden töppäilyt ahdistaa, oon elänyt vähän niinkuin ei huomista olisi välittämättä itsestäni ja samalla sitten välittämättä läheisis…
Esim. töihin meno, koulupäivä, joku virastokäynti tai mikä vain velvoittava meno. Edellisenä päivänä alkaa iltaa kohden jännittää. Tietää miten hirveä hetki se on kun aamulla herää herätyskellon ääneen. Järkyttävä ahdis…
En ollut vuoden 2004 tsunamikatastrofissa eikä kukaan tuntemani ollut siellä. Silti traumatisoiduin siitä lievästi. Aloin pian katastrofin jälkeen kärsiä ahdistuksesta ja univaikeuksista, kaikki tuntui synkältä, toivott…
hei.minulla on todella ikeäntyyppinen tyyppinen vaiva "kuristava tunne kaulassa".koko oireilu alkoi noin 4kk sitten.kaikki alkoi tuntemuksella että t-paidan kaulukset ahdistaa kaulalla.tämän jälkeen alkoi "kuristaa" kau…
Ja paljon. Oikeastaan sietämättömän paljon. Toivottavasti tämä menee ohi mutta pahoin pelkään että ei.