Maatila ja metsäVastattu 2 kk

Minkä nuorena oppii

sen vanhana taitaa Maalaispuolue Kepu kasvattaa tulevia ikäpolvia tällä periaatteella. Viimeisin on Suomen Keskustanuoret ry:n tapaus jossa ministeriö peri takaisin tukia. Kepunuoret liioittelivat jäsenmääräänsä ja jout…
Maatilan eläimetEi vastauksia

Viiriäispariskunta

Hämmästyin kun huomasin viiriäispariskunnan Orimattilan kotieläin puistossa häkissä. No Olihan siell kukkoja ja kanojakin, kissoja ja possuja - sun muita. Mutt että Viiriäinen, kaksin kappelein :)
Maatila ja metsäEi vastauksia

Demarikin ymmärtää

mutta miten on lisätukia mankuvan viljelijän laita? "Lohjan valtuuston puheen­johtajana Joona Räsänen halusi aikoinaan lisää rahaa kaupungin nuoriso­toimeen. Silloin talous­johtaja kysyi, montako uutta työn­tekijää Kirk…
Maatila ja metsäEi vastauksia

Metsäyhtiöt

Eivät reagoi mitenkään vaikka tekee puukauppa-aloitteen. Ei niitä kiinnosta ostaa puuta vaikka muka puupula. Kun toivat venäjältä bulkkihintaa puuta niin keltpasi kotimainenkin puu.
Maatila ja metsäVastattu 1 kk

Julkinen sektori on täynnä isoja leikkauskohteita

Hallituksen on leikattava julkisia menoja luopumalla automaattisista indeksikorotuksista. Riikka Purra arvioi HS:lle, että kaikkien indeksien jäädyttäminen tarkoittaisi noin 5–6 miljardin euron vaikutusta julkiseen talo…
Maatila ja metsäVastattu 3 kk

Tukala ilmiö Hesan Alppikylässä

Asukkaat kertovat HS:lle, että satoja kärpäsiä vilisee sisään ovista ja ikkunoista heti, jos ne jätetään auki. Pitäkää vaan ne kärpäset siäl hesas.
MetsänhoitoVastattu 5 pv

Vesistöt vaan ruskettuu

Hapettuva turve muuttuu humushapoiksi, hiilidioksidiksi ja ravinteiksi ja Suomen vesistöt jatkavat kiihtyvällä ruskettumustaan ja rehevöitymistään. Vaikka kyseessä on valtava ympäristörikos, niin vastuuta ei ota kukaan,…
Maatila ja metsäVastattu 2 kk

Alkutuotannon kannattavuus noussut

Ja silti iänikuinen lisätukien vikinä jatkuu... Maatilat ruokaketjun suurimpia voittajia Kauppalehden vertailussa. Alkutuotannon kannattavuus nousi 8,4 prosentista (2019) 11,5 prosenttiin (2025). Elintarviketeollisuuden…
MetsänhoitoVastattu 3 kk

Liito-oravaterrori

Pöyristyttävä vaikutelma ensi kädessä jää mieleen tästä metsänomistajan kohtelusta ja toisaalta kokko asiasta. https://yle.fi/a/74-20235606 Kolmentoista hehtaarin alasta olisi pitänyt suojella jopa kolme hehtaaria. Isoh…