UskottomuusVastattu 4 v

Pettäjät löytävät tiisensa

Mikä saa ihmisen, etenkin perheellisen rikkomaan toisen perheellisen elämän. Kaikissa parisuhteissa on kriisinsä, mutta se että lähtee mieluummin hakemaan myötätuntoa ja seksiä ihmisen kanssa jolla myös perhe on sairast…
UskottomuusVastattu 4 v

Oksettaa paikat, joissa käyty pettämässä

Mieheni jäi kiinni puoli vuotta kestäneestä pettämisestä. Harva se päivä on ajettu ympäri maakuntaa pahvikahveilla ja suutelemassa kahviloiden, ravintoloiden yms. parkkipaikoilla, satamissa jne. Valitettavasti tiedän su…
UskottomuusVastattu 4 v

En kestä epäluotettavaa miestä, pää hajoaa

Olen musertunut, lamaantunut, epätoivoinen. Hävettää, tuntuu ettei minusta ole mihinkään. En ole minkään arvoinen. En osaa tehdä ratkaisuja. En tiedä mitä pelkään. Tai miksi. Olen tässä ja kärsin. Halusin toisenlaisen e…
UskottomuusVastattu 4 v

Tunnemyrsky

Hei vaan kaikille asiallisille vastaajille😊, Kohta kulunut 1,5kk kun totuus paljastui ja yli kahdenkymmenen vuoden yhdessäolon pahin kriisi edessä. Puolison salasuhde ja valehtelu iski kuin salama tajuntaan. Ensimmäise…
UskottomuusVastattu 4 v

Rajat salasuhteessa

Onko muilla ollu semmosta tilannetta, että teidät houkutellaan suhteeseen, mutta toinen osapuoli ei kuitenkaan ole valmis menemään päätyyn asti, koska ei halua pettää puolisoaan. Molemmat rakastaa toisiaan, on muuta läh…
UskottomuusVastattu 4 v

Miehellä kondomi rahapussissa

Mitä pitäisi ajatella / tuntea siitä faktasta että avomiehellä kulkee kondomi rahapussissa, kun kummatkin tiedämme että minulla on kumiallergia ja sen takia käytössä on toisenlainen ehkäisy: emme koskaan käytä kortsua. …
UskottomuusVastattu 4 v

Miten viisas vaimo toimii?

Kun vaimo saa tietää miehen uskottomuudesta, miten hänen on viisasta toimia? Ennen viisaana pidetty vaimo vaikeni ja psyykkasi itsensä uudelle vaihteelle, jotta voi jatkaa liitossa. Miten tämän päivän vaimo? Nostaako me…
UskottomuusVastattu 4 v

Syksyllä tulee 25vuotta..

Kymmeniä eri paikkoja paljon sex välineitä.... Onnea ihania orgguja sinä olet nuollut ja tehnyt. On ollut taukoja mutta aivan huippuja.. Kaksi yötä vain kokonaista.. Nyt ollaa yli 60 halut hiipuu mut vielä mies suutelee…
UskottomuusVastattu 4 v

Tiedän että he, joista kyse, eivät lue tätä...

Mutta, jonnekin on pakko purkaa paha olo. Minun pitäisi olla nukkumassa, mutta en voi, koska kuvotus ja ahdistus puskee pintaan. En halua mennä töihin, sillä Sinä - Te; Aviopari tulette olemaan siellä joko huomenna tai …
UskottomuusVastattu 4 v

Peli poikki!

Te tuhoatte itseänne henkisesti päivä päivältä uskoen että ehkä olettekin väärässä..ei kai se minua petä, mutta silti jokin jäytää mieltänne..olenko luulosairas vai mistä tässä on kysymys? Yritätte saada vastauksia joka…
UskottomuusVastattu 4 v

Pettävä mies

Vuokranantaja jo pidempään on määritellyt minua illan viettoon hänen kanssaan. Olen siis neuropaattisia kipuja kärsivä nainen ja häntä nuorempi. Minulla kova kipu lääkitys. Siihen sitten lopulta suostuin kun koin painet…
UskottomuusVastattu 4 v

Panen kaikkia...

Aloin pettää kuivan juoksijan kanssa Silti haluan panna muitakin Tämä Vantaan yh mamma on jees .. Muttei riitä
UskottomuusVastattu 4 v

Antauduin lsivalla ryhmäseksiin

Olen naimisissa ja 27 vuotias näyttävä nainen. Join laivalla hiukan liikaa ja menin parin tumman miehen hyttiin. He panivat minua monta kertaa ja aamulla huoneessa kävi 4 muutakin tummaa miestä panemassa minua. Ehkäisyä…
UskottomuusVastattu 4 v

Unelmia ja haaveita

Olen reilu nelikymppinen nainen. Fiksu, herkkä, hellä, hauska ja kaunis. Pidän huolta perheestä, läheisistä ja kodista. Iltaisin sytytän takkatulen, kietoudun vilttiin ja nautin. Unelmoin ja haaveilenkin. Jonakin päivän…
UskottomuusVastattu 4 v

Säpinää työmatkoilla

Miehethän tätä harrastavat, mutta onko linjoilla naisia jotka ovat hommanneet vakioseuran yöksi? Itse tätä harkitsen vakavasti, sillä onhan sitä mukavampi nukkua jonkun kainalossa kuin tylsässä hotellihuoneessa. Kokemuk…
UskottomuusVastattu 4 v

Puolisolla adhd ja pettää ??

Listatkaapa mitä kaikea olette kokeneet kun puolisolla on adhd ja pettää/pettänyt? Miten olette saaneet selville pettämisen? Ei varmasti tunnusta helpolla? Intuitio muita? Onko jotain keinoa saada hänet lopettamaan vai …