Suku on pahinVastattu 5 v

Voi mamma miksi sen teet

Kuka kertoisi mammalle, että hänen toimintansa on sairasta. Hän on oman historiansa uhri, joka ei ota vastuuta itsestään ja tekemisistään. Hän on pelottavan ilkeä. Hän ei kykene mihinkään rakentavaan vuoropuheluun, mutt…
Suku on pahinVastattu 5 v

Ilkeä äiti

Äitini pilasi koko lapsuuteni. Vanhempieni ero oli riitaisa ja äiti kosti ongelmat isäni kanssa meille lapsille. Vietin todrlla paljon aikaa kaverieni luona, koska en halunnut olla kotona. Näiden vanhemmista en kuitenka…
Suku on pahinVastattu 5 v

En enää osaa luottaa

Niin isääni.Aamulla sanoi että nyt tekisi mieli motata. Ahdistuin pahasti ja muistin ne kerrat kun haukkunut ja käynyt käsiksi. Silloin olin niin järkyttynyt että en osannut tehdä mitään. Mutta nyt en jättäisi asiaa tuo…
Suku on pahinVastattu 5 v

SUKUNI SALAT

MIksi ihmiset haluaa pilata esivanhempien maineen. Mustan miehen yhdenillan heila tuloksena lapsi. Vangin raiskaaja. En ymmärrä tätä toimintaa. Jos laulaja saa lisäarvoa itelleen uhraamalla isoäidin maineen. TYHMÄÄ ja I…
Suku on pahinVastattu 5 v

Valehteleva serkku

Oltiin viime kesänä miespuolisella serkkuporukalla yhden serkun luona talkoissa. Siellä yksi serkku rupesi kertomaan kuinka oli piiskannut minut vielä 17-vuotiaana. Kuvaili melko tarkasti kuinka kaikki tapahtui, mutta m…
Suku on pahinVastattu 5 v

Tajuatko miten loukkaat..

Viime viikolla sanoit minua julmaksi kun yritän parhaani mukaan auttaa, palkaksi saan haukkumiset. Juuri äsken sain kuulla olevani hirviö. Joskus se väsyn minäkin ja sanon asiat suoraan. Sinä et vaan tajua olla loukkaam…
Suku on pahinVastattu 5 v

Ukko sekaisin...

No niin, ukko päätti jo toistamiseen olla sitä mieltä että oma tytär työntää hänen nauttimaan kahviin tai veteen pillereitä. Tuossa aamulla vettä juodessaan kysyi olenko laittanut veteen jotain pillereitä kun olo entist…
Suku on pahinEi vastauksia

Moukka ja kiittämätön

Terkut vaan siskoseni, olet tehnyt harvinaisen selväksi millainen ihminen olet. Et ole ansainnut enää yhtään mitään täältä suunnalta, rahat kyllä kelvanneet vuosia. Voisit tarjota apua pyytämättä mutta eihän sitä passaa…
Suku on pahinVastattu 5 v

Samasta puusta mutta eri oksilta

Minä ja isosiskoni. Siskoni hoitoalalla, tosin työtön tällä hetkellä. Minä sen sijaan en hoitoalalla, vaikka työni onkin hoitoalaa. Mikä meidät erottaa toisistamme... No ainakin se että toinen alkoholisti, kun taas toin…
Suku on pahinVastattu 5 v

En jaksa mieheni sukua

Nykyään on jotenkin niin vaivaannuttavaa kyläillä mieheni sukulaistensa luona. Aluksi oli ihan mukava suku, mutta jotenkin lapsen syntymän jälkeen mua on alettu katsomaan ns. kieroon tai osa ei mulle halua puhua. Tympii…
Suku on pahinVastattu 5 v

veli on muka muuttunut

Ihan kunnon mu***u on aina ollut. Aina aukomassa päätään ja uhoamassa. Nyt kun nähtiin sukujuhlissa ( ennen rajoituksia ) niin oli kaikkien kaveria. Ja kohtelias että voi luoja. Kyllä tuli kaikki kiitokset ja kumarrukse…
Suku on pahinVastattu 5 v

Anna mun kaikki kestää.

Etkö voisi edes yhtään yrittää tehdä itse etkä olettaa että mä jaksan joka jumalan päivä sua passata.. Ei pahalla mutta kun teen kaiken sun eteen ja kun ei välistä kuulu edes kiitosta niin se on jo miltei anteeksiantama…
Suku on pahinVastattu 5 v

Miten toimisin oikein...

Läheiseni on alkanut teettämään minulla lähes kaiken. Eli toimintakyky sitä luokkaa etten tiedä miten toimisin oikein. Niin siis puen läheiselle vaatteet, teen ruoan, maksan laskut... Viimeisin on kun pitäisi jäädä häne…
Suku on pahinVastattu 5 v

Koin ne loukkaavina

Koin miehen sukulaiset loukkaavina. Nyt mut jätetään ulos. Mies on tietysti keskeinen siinä et siihen meni. Et minut jätetään. Mies eroaa musta. Sattuu vielä enemmän asiat nyt.
Suku on pahinVastattu 5 v

Siskoni välinpitämättömyys

Siskoni minua reilut 5 vuotta vanhempi hoitoalalla työskentelevä. Nyt tosin työtön. Täysin vastakohta mitä minä. Jo edesmenneen äitimme kanssa käyttäytyi samoin. Ei soitellut, saati käynyt oma-aloitteisesti vaan äiti ol…
Suku on pahinVastattu 5 v

kamera kylppärissä

en tiedä mitä pitäs ajatella ku 21 vuotias aikuinen poikani oli laittanut kameran kylppäriin ennen ku menen suihkuun. En maininnu asiasta mitään kum tuli pieni shokki. Mikä saa nuoren miehen haaveilemaan melkeen 40 vuot…
Suku on pahinVastattu 5 v

Haluankadota

Korona on vaan korostanut vastentahtoisen eristäytymisen tunnetta, joka lähisuvun avulla onnistuu hyvin. Elävät omissa ympyröissään, mitäs minulla yksinäisellä väliä. Tahdonkin häipyä kuvioistaan liikaa jälkiä jättämätt…
Suku on pahinVastattu 5 v

Passuuttaa..

Isäni passuuttaa minua tekemään kaiken mahdollisen minkä voisi tehdä itsekin. Ihan vaikka säilyttääkseen toimintakykyään. Keittäisi itse kahvinsa, tekisi voileivän jne.. Mutta ei. Pitääkö hän mua pikku palvelijanaan jok…
Suku on pahinEi vastauksia

Muutto lähenee

Ihanaa, että on lunta. On kaunista, valoisaa ja rauhallista. Lasten ilo ja riemu, kun saa mennä pulkkamäkeen kavereitten kanssa ja saa tehdä hienon lumiukon, jota esitellä ylpeänä. Ihanaa, talvi! <3 Minun isäni joutu…