Tarvitsen omaa aikaa

Apua! En tiedä mitä teen.. Olen töissä mieheni firmassa. Kaipaan omaa aikaa mutta mies ei ymmärrä sitä. Ollaan siis töissä ja kotona jatkuvastu yhdessä. Nyt tässä on menty jo niin pitkälle, että olen alkanut harkita ero…

Valtava ahdistus yksinjäämisestä

Miten päästä yli siitä ajatuksesta ja kaiken valtaavasta ahdistuksesta, että jos nyt eroan miehestäni, niin olen loppuelämäni tuomittu yksinäisyyteen? Tapasin nykyisen mieheni vajaa 3 vuotta sitten, sitä ennen olin ollu…

Mitä tapahtui?

Olen tässä jokusen kuukauden tapaillut todella kivaa miestä. Tätä uutta tyyppiä ennen oleva tapailu päättyi todella ikävästi mun osalta kun toisesta paljastui syviä patoumia (tuli ilmi raivokohtauksena) eikä saa tunteit…

Joko nyt erotaan

Olen ollut etäsuhteessa kohta kaksi vuotta. Näemme n. viikon-kahden välein. Olen ihastunut mieheeni, ja myös osoitan sen. Saan häneltä ajoittain hellyyttä ja hän huomioi minut useinmiten, mutta ei osaa myötäelää, kannus…

K-plussa pisteet

Erosin 6 vuotta sitten. Meillä oli ex-mieheni kanssa yhteinen k-plussa-tili. Hän oli pääomistaja ja sai kaikki bonukset pankkitililleen. Tajusin sen vasta nyt ja otin korttini irti. Mietin, voinko saada bonukseni takais…

Miten päästä yli toksisesta kaverista??

Moi. Mulla on yks kaveri jonka kanssa olin hyvä kaveri kaks vuotta. Kuitenkin välillä siitä on ilmenny vähän 'narsistisia' piirteitä ja se ei osaa oikein myöntää virheitään. Se on kans ollu todella ilkeä ja aggressiivin…

Toinen vain häipyy

Lähes neljä vuotta yhdessä. Sitten toinen vain häipyy. En saa mitään selitystä, mitä on tapahtunut muuta kuin tekstari "näin on parempi". Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten olette päässeet yli?

Ero vai eikö sittekään, kysymyksiä?

Naiset, kertokaa, auttakaa miestä ymmärtämään naisen logiikkaa... Erosin naisystävättärestäni riidan päätteeksi n 6 kk sitten. Suhde oli muutenkin kovin on-off, naiseni alotteista. Eron jälkeen oli hiljaiseloa mutta tuo…

Aivan kamala ero!

Aloittaja on 31-vee. Erosimme ex-tyttöstäväni (29v) kanssa neljännen kerran neljän vuoden sisällä. Kaksi vuotta olimme kihloissa. Tämä neljäs ero on ollut kaikista kamalin. Olen tehnyt jotain niin hirvittävää, että yhä …

Ero teki minusta vahvan

Minut jätettiin ja oli aika kokemus. Nyt on ollut aikaa miettiä ja ymmärsin miten huono nainen hän oli minulle. En voinut elää normaalia elämää, sängyssä ei sujunut kun katsoin häntä ja uusi suhde opetti että kemiat voi…

AUTTAKAA ÄKKIÄ

Olen ollut kyseisen miehen kanssa nyt aikalailla 2 vuotta yhdessä ja se on sujunut tähän asti moitteetta, mutta nyt miehestä on tullut huomattavasti etäisempi. Vastaa juuri ja juuri pari kertaa päivän sisään eikä pysty …

Miehen viha

Asuttiin onnellisena 6 vuotta. Oli koira ja sisustettiin oma talo ja käytiin matkoilla. Arki sujui mukavasti koiran kanssa lenkkeilen ja työssä käyden. Kun miehen vanhemmat kuoli, nopeasti kahden kuukauden aikana. Miehe…

Haluan erota miehestäni

Olen 52-vuotias nainen ja mieheni pari vuotta vanhempi. Meidän suhteessa ei ole ollut enää pitkään aikaan kipinää ja edellisestä seksikerrasta on jo rehellisesti useampi vuosi. Mies on ollut aina sellaista laatua, että …

En tiedä haluanko jatkaa vai erota

Olen 25 vuotias mies ja ollut samanikäisen naisystäväni kanssa yhdessä sieltä lähtien kun olin 20v. Nyt asuttu yhdessäkin reilu vuosi. Parisuhteessa ei ole vikaa ja ollaan tultu aina hyvin juttuun. Eli voisi sanoa, että…