Olen ollut pari vuotta todella vaikeassa suhteessa itseäni selkeästi nuoremman miehen kanssa (minä olen 40 ja hän 30 ). Kyse ei ole puumailusta - satuin vaan rakastumaan nuoreen mieheen. Aikaisemmat suhteet ovat olleet …
Hei olen 17 vuotias ja parisuhteessa 20 vuotiaan miehen kanssa. En ole ollut viimeaikoina yhtään onnellinen parisuhteessamme, mutta mies näyttää rakastavan mua vielä ihan samalla tavalla kuin ennen.. En haluaisi pahoitt…
Oli virhe edes tutustua. Aika ei ollut oikea, mietit varmasti vielä tänäkin päivänä miksi en nussinut sinua. Liian paljon elämän episodeja oli samaan aikaa käynnissä siksi hommaa ei tullut saatettua loppuun.. Nyt tiedät.
Yhdessä on oltu kolmisen vuotta, ja koska asutaan eri paikkakunnilla n. 70km päästä toisistamme, niin tavataan vain viikonloppuisin. Nyt minua on alkanut ahdistaa nämä television hömppäohjelmat, joita myös viihteeksi ku…
Surkeankuuluisaa valitusta seuraa. Miehellä, jonka kanssa olen seurustellut vasta vähän aikaa, on aivan järjetön liuta naisia ystävinä. Ei siinä mitään, mutta ko.mies menee heidän luokseen viettämään iltaa, kokkailemaan…
Auts. Tossa on ongelmamme ydin. Ollaan yhdessä oltu nyt kolme vuotta. Meillä menee näennäisesti ihan hyvin, mutta seksi on ollut suorittamista mulle jo liian kauan. Mulle riittäis tässä suhteessa kerran viikossa, toinen…
Kai tää tänne kuuluu. Mikä siinä on ettei naiset voi suoraan sanoa, että ei kiinnosta ja parempi antaa asian olla? Todella ärsyttävää, että yhtäkkiä lakataan vastailemasta viesteihin tai jos vastataan, vastataan muutama…
Onkohan mitään mahdollisuutta jolla sais toisen tunteet palaamaan? Tilanne on tämä että oltiin 2vuotta tytön kans yhdessä ja sovittiin muutama kuukausi takaperin että ens kesänä mennään kihloihin ja sen jälkeen olis per…
Minulla on seksisuhde ollut jo pidemmän aikaa erään miehen kanssa. Hän kuitenkin seurustelee, mutta ilmeisesti suhde ei ole enää kovin vakaalla pohjalla. Miten saisin eron heille aikaiseksi? Tai miten voisin ottaa asian…
Moikka! Olen todella sekaisin parisuhteeni kannalta tällä hetkellä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Tutustuin yli 2 vuotta sitten ihanaan mieheen. Hän tuntui vilpittömältä, rehelliseltä ja hyvältä mieheltä. Myös ystävät ja…
Mikä siinä on,että kun suhde loppuu niin toinen ei koskaan ajattele toisen tunteita?miksi sitä pitää riidellä ja hautoo kostoa?eikö vois vaa sopia?mulle riitti oon kyllästyny rakkautteen.siinä vuan sattuu...rakkaus on y…
Oletko nyt onnellinen
Eikö tuo ole helvetin hyvä syy erota? Niin ja pitää sanoa "ettei syy ole sinun vaan minun", naiselle jää hyvä mieli. Olen löytänyt uuden, ollaan jo sängyssä oltu joten pitää avoliitto lopettaa.
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa muutaman kuukauden. Varsinaista intohimoa ei ole alun perinkään ollut, mutta poikaystävän muut hyvät ominaisuudet ovat "kompensoineet" tätä. Nyt kuitenkin kun seksihalut ovat kadon…
Olet yksin..SATTUU..mix se ei rakasta enää?...ryvet itsesäälissä...tekisit mitä vain saadaksesi takaisin..tuntuu ettet voi hengittää....hakkaat päätäsi seinään keksien tekosyitä joo ja niitähän löytyi... kunnes se viime…
Niin siinä sitten kävi, avomies jätti, kun olen ollut puoli vuotta työtön enkä ole saanut lukuisista hakemuksista huolimatta työtä. Hänellä itsellään on muutaman vuoden ajan ollut vakityö ja hyvä palkka. Kaikkeni olen t…
Eli etsin tyttöa joka eronnut iältääm 16-30 tai siitä valmiis puhumaan. Eli juttukukaveri, sohvalla vierekkäin netflixiä tai unikaveria (sekski ei välttämäön !! ) Ota yhteyttä jos tunnet osaavasi auttaa/saavasi vertaist…
Tässä on todennäköisesti avoero tulossa miehestä, jota rakastan, mutta jonka kanssa on liian paljon ongelmia eikä keinoja ratkaista niitä. Yksin jääminen sinänsä ei pelota, olin yksin pitkään ennen häntä. Enemmänkin sur…
kaikki naiset jotka tunnen on ihan urpoja kusipäitä. petätte, valehtelette, vääristelette asioita, mikään ei teille kelpaa, joka vitun asiassa naamavärkki vääntyy kieroon jos ei mene mieliksi, mikään ei riitä,selän taka…
Minun täytyy jatkaa matkaa yksin. Luotan siihen että rinnallani kävelee joku päivä mies joka on tukeni, turvani ja ainut rakkauteni ja minä hänen. Usko kulta pieni ihmeisiin, luota itseesi, tee pieniä hyviä tekoja joka …