Pohjanmaalainen joka kaipaisi Savoa

Oi Savo, sinä synnyinmaa! Oi Savo kaiken sydänmaa! Näin lauloi anonyymi. Pohjanmaa eriytyi erilliseksi keskukseksi. Pohjanmaa rähinöi, huutaa ja pilkkaa kenet vain. Paikan henki on väkivalta. Mutta missä vaiheessa pohja…

Miten vaikeata on tunnustaa etnoksensa!

Miten vaikea on tunnustaa kansallisuutensa muille! Sanoo että on 100 % suomalainen vaikka ei ole. Tunnustaminen ei kuuluu ohjelmaan, mutta tappelu kuuluu. Tappelun kannalta on olennaista kenen kanssa tappelee ja ymmärsi…

globaalit kulttuuri poiminnot

Eteläisen Amerikan intiaaneita on ollut noin 10 miljoona kun Columbus saapui. Indigenos saapuivat noin 11 000 -12 000 vuotta sitten Amerikkaan ja jo noin 10 000 Chilestä on löydetty asutuskeskus, mikä viittaa siihen, et…

Särkevät astiat

Hakuun toimittajat Syrjäniemi syöttö YLE,joka alkoi ylimeno keljuilujaan syöttämään astoita särettää jne,Lahti suihku liiketalous ,taksi Haapajärvi

Liikkumisen vapaus luo hyvinvointia

Kun ihminen ei liiku, niin hän kylvää kuolemaa ympäriinsä. Sossu miettii kahdesti siis, ennen kuin ei jaakaan rahatukia. Ihminen jää lusimaan köyhyyteen Suomessa, eikä pääsee maasta pois. Tilalle kasvaa kuoleman kulttuu…

Monikansallisuudessa syntyy omaa rauhaa

Koska ihmisiä on moneksi, niin yksilöllisellä minällä ei ole tarvetta näyttää. Yksilö rauhoittuu, mietin, koska monikirjava ympäristö ruokkii tietonälkää. Yksilön ei ole tarvetta hyppiä näyttämöllä esittämässä itseään k…