Meillä on täysi avioehto. Veroilmoitusbyrokratian minimoimiseksi olemme säästäneet osakkeisiin toisen puolison nimissä olevaan yhteen ja samaan salkkuun. Voiko sen määritellä jollain sopimuksella yhteiseksi omaisuudeksi…
Siis meneekö tää oikeesti tällein, että tehtiin avioehto sekä eron-, että kuoleman varalta, ideana se, että jos mies siis kenellä varallisuutta, kuolee ensin, niin minä vaan kerään kimpsuni ja jätän miehen suvun selvitt…
Olemme menossa naimisiin ja nyt puheeksi noussut avioehto. Olemme olleet yhdessä 4vuotta, (perheeseemme kuuluu yhteinen 1,5v poika) ja siitä lähtien olen asunut avopuolisoni omistamassa talossa (velkaa on vielä) Yhdessä…
Olenko ainoa, josta tuntuu, että avioliitto ei ole enää rakkaudensa virallistaminen toista henkilöä kohtaan, vaan kahden yrityksen tarkoin harkittu yhteistyö? Heti alusta alkaen pidetään puolisoa uhkana omille rahoillee…
Sorry, ylläpito ja sefut, mutta pakko kopioida oma viestini Perintöpalstalta tänne koska asiani koskee molempia aiheita. Kumpi olisi pätevämpi toisen puolison kertyneen omaisuuden oikeudenmukaiseen jakoon, sitä olemme m…
Olisko avioehto ratkaisu? Asumme vuokralla eli mitään autoa kummempaa omaisuutta ei ole. Nyt minä saisin sukulaiseni avustuksella ostettua asunnon. Pariskuntana puolison kanssa olemme käyneet parisuhdeterapiassa eli kai…
Hei, Meillä on kaiken pois sulkeva avioehto, mutta mieheni väittää että jos olemme olleet vaikkapa kymmenen vuotta naimisissa ja eroaisimme, voisin hakea tasinkoa tai muuta häneltä. Puhuuko puppua? Ennen avioliittoamme …
Olemme menossa naimisiin, ja teemme avioehdon. Minulla on ulosotossa yrityksestä jääneitä verovelkoja. Voimmeko laittaa avioehtoon sellaisen pykälän mistä toinen ei ole vastuussa koskaan näistä veloista. Ei siis aviolii…
Elikkä avioehdonhan voi tehdä vasta naimisiin menon jälkeen,joten mitäs jos käykin niin että molemmat ovat sanoneet toisilleen että haluavat avioehdon,mutta sitten vaikka toinen muuttaakin mielensä ja ei haluakkaan avio…
12 vuotta avioliiittoa takana,ja me haluamme tehdä avioehdon. MUTTA mieheni on sitämieltä että hän ottaa osuuteni talovelasta nimiinsä,ja sillä selvä.Minä saan vaan lähteä kävelemään....hän pitää kaiken. Eipä meillä nyt…
Olemme miehen kanssa puhuneet naimisiin menosta. Tilanne on sellainen, että itsellä on pienet säästöt sekä olen säännöllisesti töissä. Joskus tulevaisuudessa myös saamassa kohtuullisen perinnön. Miehellä taas on suuret …
avioeropapereiden jättämisen jälkeen, eli harkinta-aikana. Kuuluuko tämä voitto mukaan ositukseen? En ole vielä voittoa nostanut, vaan vein kupongin pankkiholviin. Olisikohan viisainta hakea potti vasta osituksen jälkee…
Avioliiton päättyessä jompi kumpi maksaa tavallisesti tasinkoa toiselle. Jos jo tietää, että rahan käyttö sillä toisella voi olla hulvatonta, voiko tasinkoa edes osaksi siirtää vaikkapa lasten tileille turvaamaan myöhem…
Avioero on käsillä, II-vaiheesta tuli käräjäoikeuden lausumapyyntö eilen ja vireille ero on laitettu 19.11.2009. Avioehtoa ei ole. Teen tarkkaa omaisuuden osituslaskelmaa. Kysymyksiä: 1) Rahavarat ja pankkitilisaldot ku…
Kun urheiluseurat, taide, kulttuuri ym. hakevat sponsoreita toiminnalle, niin voisiko samaa kokeilla mielettömän kalliiden häiden suhteen. Onko tästä tietoa? (not a personal issue, i've been marries for 30 years but any…
Tietääkö kukaan, päteekö Suomessa vahvistettu avioehto, jos pariskunta asuu ulkomailla.
Olen eroamassa kun ero hakemus jätetiin teimme sopimuksen avioeron varalle Siinä sovimme kuinka omasuus jaetaan kun ero virallistetaan Nyt olen tullut katuma päälle ja haluasin osuuteni mistä sopimuksella luovuin Eli ku…
Miten olette laatineet avioehtonne? Vaatiiko tämä aina lakimiestä, vai voiko sen kirjoitella itse vapaamuotoisesti? Terminologia voi olla hankalaa tavalliselle tallaajalle, tarkoitus olisi kuitenkin saada sellainen avio…
Olen nainen ja olen isäni osuuden perinnöstäni saanut,äitini elää ja jos kuolen ennen miestäni,niin periikö lapsemme minut vai periikö mieheni minut ja mieheni kuoltua sitten lapsemme,tai täyyykö tehdä jokin paperi siit…
Mielestäni ennen avioliittoa hankitun omaisuuden avio-oikeuden ulkopuolelle sulkeva avioehto tai sen kaltainen käytäntö pitäisi olla automaattisesti voimassa asioliittoa solmittaessa, siis lakimuutos on tarpeen! Monesti…