AvioehtoVastattu 16 v

avioehto ja hurja tuloero

Auttakaahan ?! Ehdotin itse miehelle että tekisimme molemmat avioehdon. MInulla ei kyllä ole mitään omaisuutta, toisaalta miehellä on tytär mille en haluaisi viimeisiä roposiani lahjottaa, kun omatkin lapset on vielä te…
AvioehtoVastattu 16 v

YKSIPUOLINEN AVIOEHTO ???

Veljelläni on vakava sairaus. Hän on ostanut yhteisen asunon vaimonsa kanssa ennen vuotta -91, jolloin hän on tehnyt yksipuolisen avioehdon, niin, että hänen vaimollaan on oikeus kokonaan hänen omaisuuteen mutta ei velk…
AvioehtoVastattu 16 v

avioliitto

Vaan kysymys, joka viisaampi ota vastaa tähän kysymykseen. Jos työtön yksinhuoltajaäiti menee avioliittoon, silloin kysymys suurelle joukolle. Kun valtion tuet ovat nyt tällä hetkellä ,sitten poistuvatko automaattisesti…
AvioehtoVastattu 16 v

Avioehto pakolliseksi !

jolloin avioliitojen määrä puolittuisi ja avioerojen määrä olisi vähenemään päin. Nyt naiset tuijottelevat liikaa miehen varallisuuteen (perintöihin). Avioehdon pakollisuudesta johtuen naiset miettisivät 10 kertaa mihin…
AvioehtoVastattu 16 v

Omaisuus ja tulot

10v oltu yhdessä ja 2 lasta. Olen enimmäkseen elättänyt perheen tänä aikana kun olen tienannut 2-3 kertaa enemmän nettona kuin avovaimoni. Hän on ollut äitiyslomilla ym joten johonkin rajaan saakka tämä on ok. Omaisuutt…
AvioehtoVastattu 16 v

Minä omistan talon

Mies jonka kanssa haluan avioon 7v ´tutustumisen´ jälkeen ollut työttömänä , nyt työllistämistuella töissä.. en tiedä kuinka kauan.. haluaa avioehdon..ettei kukaan, etenkin pari aikuista (molemmilla 2) erottuja aikoja s…
AvioehtoVastattu 16 v

millainen avioehto tehdään ?

Olen hyvin varakas nainen. Perin vanhemmiltani maatilan ja metsää. Olen 51 vuotias. Olen seurustellut pidemmän aikaa miehen kanssa, joka haluaisi avioitua. Hän myisi talonsa ja muuttaisi tilalleni asumaan. Kuvio ei ole …
AvioehtoVastattu 16 v

Kuinka nopeasti voi erota?

Sain mieheksi todellisen kultakimpaleen, on hyvä työ ja firma, velaton hulppea asunto, kesämökit ja autot, ilmeisesti melko pullea sijoitussalkkukin. Sain tämän hölmön pyöritettyä täysin pikkusormeni ympärille, oli niin…
AvioehtoVastattu 16 v

avioehto ja yhteinen omaisuus

meillä on avioehto mutta pohdituttaa se, mitä kaikkea siihen kuuluu. miten todistan, että tv on yhteinen? ja jos auto on toisen nimissä, vaikka minä olisin maksanut osan, miten todistan sen? tarvitisiko olla kaikista ki…
AvioehtoVastattu 16 v

Perintö piiloon?

Tilanne: Asun vaimon kanssa omakotitalossa ja olemme päättäneet erota 2v sitten ja jakaa talosta saatavan summan. Odotamme hinnan nousua ja sitten myyntiin ja ero voimaan. Muut rahat, autot ja omaisuus on jo jaettu ja k…
AvioehtoVastattu 16 v

Kosinko?

Voinko kosia 59v.na naisena 58v.sta upeaa miestä?
AvioehtoVastattu 16 v

kuinka turvaan poikani perinnön

Me allekirjoittaneet X X sovimme siten, että kummallakaan meistä ei ole avio-oikeutta toisen nykyiseen omistamaan tai myöhemmin saamaan omaisuuteen, eikä tälläisen omaisuuden tuottoon. Poikani on edellisestä liitosta. M…
AvioehtoVastattu 16 v

yhteinen asunto

olemme eronneet vajaa vuosi sitten ja yhdessä omistamamme osake, jossa ex-puolisoni asuu, on myynnissä, mutta ei vaan mene kaupaksi. Kuinka kauan tässä pitää odottaa, että saisin omani siitä pois, jos toinen ei pysty ma…
AvioehtoVastattu 16 v

Kohtuullistamislaki , mitä se on käytänössä???

Menin vuonna 2004 avioliittoon varakkaan miehen kanssa, nyt liitto rakoilee. Onko minun ainoa oikeuteni lähteä tyhjin käsin ja vuokralle, koska myin asuntoni lapselleni. Olen kuullut jonkun sanovan että on olemassa joku…
AvioehtoVastattu 16 v

TOTAALI AVIOEHTO PAKOLLISEKSI

En ole juristi mutta en tiedä itkeäkkö vai nauraa kun lukee tätäkin palstaa, koska holhouksen alle teitä ei saa niin minusta suomen lakia tulisi muuttaa että totaali-avioehto tulee defaulttina kaikille ellei sitten ERIK…
AvioehtoVastattu 1 v

Toinen ei suostu talon myyntiin jos ero tulee

Tilanne on tämä. Olen avoliitossa, 1 yhteinen pieni lapsi. Yhteinen talo, jonka omistamme puoliksi mutta kummallakin on omat lainat ja suoraveloitukset omilta tileiltänsä niihin. Rajuissa riitatilanteissa on uhkailtu er…
AvioehtoVastattu 16 v

onko mahdollista?

Mieheni ja minä olemme tekemässä avioehtoa. Hän saa huomattavan suuren metsätilan isältään (sukupolvenvaihdos) ja samalla teemme kaupat meille yhteiseksi asuinpaikasta ja pelloista. Onko mahdollista saada avioehtoon koh…
AvioehtoVastattu 16 v

Kuolema ja avioehto

Meillä on avioehto. Ei lapsia. Miten käy toisen kuollessa, meneekö omaisuus sitten leskeltä pois, jos on avioehto tehty? Olen kuullut, että avioehdon voi tehdä vain avioeroa koskevaksi, tällöin ei koskisi kuolemaa. Mitä…
AvioehtoVastattu 16 v

vastauksia kaipaava..

Eli mulla ei siis minkään näköistä tietoa et miten nä lakipykälät menee, en oo luullu tarviivani =/ Eli menin kesällä naimisiin ja en tehny avioehtoa ja nyt näyttää siltä et todella tarvisin sellasen... Eli ilman avioeh…
AvioehtoVastattu 16 v

Mikalla oli sitten Manageri joka ?

Jos Monacossa menisi naimisiin ( avioituisi avioliittoon ) niin Monacon maistraatissa ei suoraan varmaan saa avio ehtoa vaikka Keke Rosberg niin väittäisi kirjassaan Mika Häkkistä neuvonneen . En usko että Ranskan lait …