Kertokaas oi viisaat parisuhteilijat. Kun kumppani kertoo hypöjä ja asiota, jotka eivät ole totta, Kyse on pienistä ja mitättömistä asioista. Kuten tuntee jonkin vaikkapa menestyneen ihmisen. Tai liioittele ansiotulojaa…
Suhteemme miehen kanssa ei ole enää lämmin.Yhdessä ollaan oltu liki 20-vuotta.Kaikki aika jos vähänkään oisi miehellä vapaata,niin hän käyttää sen ennemmin kaljotteluunsa kuin perheeseensä esim.aviovaimon hyvänä pitämis…
että avomies päivät pitkät on kotona tekemättä juuri mitään? Itse olen töissä ja joudun vapaalla hoitamaan huushollin ja tekemään ruuat. Maksamaan kaikki ylimääräiset menot ja kulut. Meillä ei ole enää mitään yhteistä, …
On tässä herännyt siihen todellisuuteen että paras ikä on mennyt ja terveys kuin sumussa ohi, ei oikein edes huomannut. Muutin naisen kanssa yhteen ollessani 22v, lapsi syntyi olessani 27v ja se oli parasta joskin hekti…
Olen asunut ainakin ulkoisesti hyvin onnellisessa parisuhteessa jo jonkin aikaa, mutta koen itseni toisinaan hyvin yksinäiseksi ja masentuneeksi. Aika ajoin huomaan kenties juuri tämän takia ihastuvani kaikkiin muihin k…
Moi, Olen ottanut asian puheeksi hänen kanssaan monta kertaa ja joka kerta lupaa olla toistamatta uudestaan. Isojakin tappeluita siitä käyty ja kuvitellut, että on mennyt perille ettei sellainen käy päinsä. En puhu siis…
Hei, Onko kellään koskaan ollut samankaltaista tunnetta, kun tuntuu, että joko arjen kiireessä kerkeää vain riitelemään tai hyväilemään toista? Eli on vain tosi typerää tai tosi ihanaa. Ei ole sellaista välimaastoa miss…
Mitä mieltä olette parisuhteessa olevat, miten paljon pitää olla yhteistä- ja miten paljon omaa aikaa ja onko parisuhteessa oltava jonkunlaiset "säännöt" ? Minulla ja avopuolisollani tämä ajan jakaminen on toiminut suht…
Olen flunssassa ja on kaamee olo. Avomies ehdotti makuuhuonepuuhia ja sanoin ei. Siihen hän älähti että saako hän mennä sitten jotain toista panemaan? Minusta tämä oli huippuloukkaavaa ja törkeetä häneltä. Sitten haista…
Tässä on väännetty avopuolison kanssa kevään ja kesän aikan parisuhteen tilasta, molemmat on samaa mieltä että heikosti menee mutta eri syistä. Olen kyllästynyt seksittömyyteen ja ainaiseen avovaimon syyttelyyn että min…
Ärsyttää kun avomies kiusaa usein iltaisin eikä anna mun olla rauhassa. Mulla on aikaiset herättkset arkisin enkä voisi valvoa. Olen ihan poikki kun hän on niin huomion kipee että hauu häiritä mua jatkuvasti. Jos sanon …
Olen henkisesti hyvin vaikeassa paikassa omien ongelmien kanssa (talousvaikeudet), joilla ei mitään tekemistä parisuhteemme kanssa. Mies on alkanut vähätellä minua joka käänteessä yhteisten kaveriemme kanssa. Yritän hän…
mun mies haukkuu mua nykyää päivittäin vähintään sata kertaa. mun masennus on uusiutunut haukkujen myötä ja välilä miehellä on myös tapana heitellä tavaroita mua päin, ei tosin mitään mikä ois mua vielä sattunut mutta k…
Olen avoliitossa ja ostamassa asuntoa yksin meille, mutta avomies kehuskelee kaikille että kuinka paljon hän tulisi säästämään vuokrassa ja mitä ulkomaanmatkoja tekisimme sitten noilla säästöillä. Olen kieltäyt häntä pu…
Vaikka kyseessä on raha kysymys niin kysyn tätä suhdepalstalla koska oikeastaan kysymys koskee enemmän parisuhdetta kuin rahaa. Rouvallani ja minulla on kämppä myyty. Molemmilla omat lainat erisuurilla osituksilla. Omaa…
Lupailee olevansa selvinpäin pitkään, tulee viikonloppu, kaverin soitto ja taas juodaan. Aina samat valheet: "olen selvinpäin, tuun ajoissa kotiin". Sitten miestä ei kuulukkaan tai tullaan niin kännissä, ettei itestä py…
Kuinka monella lapsiperhe elämän vaiheessa haaveilet siirtyä naisenkaa parisuhteeseen? Taikka sulla olisi jonkun naisenkaa hauskanpito suhde miehen seläntakana syystä että teillä ei miehenkaa toimi seksi enää ku on jo l…
Mies haluaa määrätä milloin otan omaa aikaa parisuhteesta tai millainen oma aika, lepääminen sekä akkujen lataaminen on sallittua...Vietämme tosi paljon aikaa yhdessä, mies on yksinäinen susi ja mustasukkainen. Vietimme…
Aloitin uuden työn joka on tosi vaativa, ja olen iltaisin tosi väsynyt ja tartten omaa aikaa lepoon ja akkujen lataamiseen. Avokki ei ole muuta kun haukkunut, ettei ymmärrä väsymystäni...ja että mulle merkitsee kuulemma…
Hei! Haluan kertoa ystävästäni! Tai oikeamminkin hänen vaimostaan. Mietimme säännöllisesti yhteistuumin ma-pe 08:00-16:00 vaimojemme (avo) vaivoja ja vertailemme niitä. Molempien vaimot on osittain tai kokonaan sovinist…