Mieheni kosi jo kolme vuotta sitten, silloin hän olisi halunnut naimisiin vaikka heti. Kuitenkin yhdessä suunniteltiin häät tälle kesälle pari vuotta sitten (syynä rahan säästö häitä varten). Yhdessä katsottiin juhlapai…
Onko täällä keski-iässä toista tai kolmatta kertaa avioituneita? Mitkä olivat fiilikset ennen ja jälkeen ratkaisun? Epäilyttikö etukäteen? Olen 45-v nainen, miesystäväni on 49. Olemme seurustelleet n. 6,5 vuotta. Emme v…
Kerrotaan, että feodaaliajan suurtilan omistajalla saattoi olla ensimmäisen yön oikeus, ius primae noctis, mikä tarkoitti, että alustalaisen nuorenparin avioituessa isännällä oli ollut oikeus olla neidon kanssa ensimmäi…
Olet välttänyt tapaamista kuin minäkin. Aina ei voi tietää mitä toinen haluaa. Ystävä ajatus nyt on ollut päällimmäisenä mielessä. Mitä sinä ajattelet ystävyydestä, onko sellainen mahdollista välillämme? En tiedä ulkonä…
Lyhyesti: Puolisollani on asperger (tai autismin kirjoksihan noita nykyään kutsutaan). Minulta meni vuosia ymmärtää, mikä ihme tässä parisuhteessa oikein on pielessä. Nyttemmin olen hankkinut tietoa ja vertaistukeakin e…
Jokaisessa parisuhteessa ja avioliitossa suusta pääsee isoja sammakoita eikä puhe toiselle ole aina kuin enkelin puhetta. Joitain käytöstapoja pitäisi silti olla myös riita tilanteissa ja silloin kun toisen käyttäytymin…
Kuinka tuomittavana pidätte avioliiton ulkopuolista suhdetta, jos omasta miehestä riippuvainen ainoastaan taloudellisesti? Lapset melko pieniä vielä, heillekin eroajatus tuottaa tuskaa. Toisella puolisoista tunteet aiva…
mist löytäs moderni avioliiton tietävän naisen
Naimisissa kohta 15 v. Rouva tuumasi pari vuotta sitten että seksi ei enää kiinnosta. Olin että mitä h...ttiä! Uskoonko se on tullut. Tämä tapahtui aivan yllättäen. Ymmärrän kyllä että vaihdevuodet vaikuttaa asiaan mutt…
Kun menimme naimisiin ,niin viikon vanhana avioparina menimme ystäväpariskunnan kanssa paikalliseen ravintolaa iltaa istumaan.Oli raskaana joten olin kuskina.Sitten ravintolaan saapui maksullinen nainen,jnka kanssa mieh…
Elämämme on ollut riitojen värittämää koska mieheni eI ole koskaan hankkinut normaalia työtä vaan on ollut naapurissa olevassa pienessä putiikissa niin pienellä palkalla, että juuri on oman elämänsä rahoittanut. Hän on …
Onko sellaisia naisia edes olemassa, jotka halua seksiä tosi paljon ja monen kanssa ?
Löytyy enemmän englanninkielellä koska suomalaiset miehet halutaan pitää duunin tai tossun alla.
Olen pian 50 v nainen,aviossa reilu 10 vuotta. Minulla ja miehelläni on kummallakin entisstä suhteista jo aikuisia lapsia. Toki suhteemme alkuaikoina ja avioliitton solmimisen aikana kaikki lapsemme oli teinejä. Suhde e…
Otsikkolainaus Enbusken kolumnista tämän päivän Iltalehdessä. Lukekaa. Sisältää oivallisesti totuuden nyky suomimiehestä ja kokemastaan kohtelusta. Kärjistäen kylläkin. Nimimerkki: kokemusta on :)
moikka,kertookaas kokemuksianne ulkomaalaisen miehen muslimin kanssa aviossa termiin millaista on jokapäiväinen elämänne ?millaiset ovat suhteenne?kulttuuriero toimiiko vai ei?
Sanotaan, että himokkaiden pitäisi mennä naimisiin keskenään ja himottomien keskenään. Neuvoa on mahdoton noudattaa, koska alkukuukausina kumpikin on kiimoissaan. Viimein kuvaan tulee arki. Tilastojen mukaan 2/3 naisist…
täydellinen avioliitto on nykyaikainen moderni avioliitto mis nainen hallitsee täysin ja rajoittaa miestä..
Mulla on niin mitta täysi naimisissa olevien miesten vonkaamisesta, festareilla, laivoilla, baareissa niin edelleen. Suutelua estoitta, sänkyyn pyytelyä, sormus sormessa vielä ja osalla piilossa. Miksi ette eroa kun vai…
pettämisiä ja fantasioita ei lasketa.