Miten joku ihminen voi kuplassaan edes kuvitella, että se oma ja lasten hyvinvointi ei olisi täysin sidoksissa sen toisen vanhemman hyvinvointiin?
Olen aviossa ulkomaalaisen naisen kanssa, hänellä on kaksi lasta aikaisemmasta suhteesta. Hän ja lapset muuttivat luokseni Suomeen. Noin teoriassa kaikki on mennyt hyvin, lapset pärjäävät koulussa, ja vaimo on saanut ty…
Kauanko kestää että käräjäoikeus lähettää kuulemispyynnön? Käytäntö sellanen että jos vain toinen osapuoli on laittanut eropaperit vetämään niin toista osapuolta kuullaan ja vasta kun kuulemiseen on saatu vastaus tai va…
Just nyt parhaillaan. käytös ollu outoa, haluaa "miettiä asioita" uusia outoja fb kavereita ilmestynyt. Puhelin visusti lukossa aina. Seksi ei suja ja muutenkin ollu viimeaikoina aika kireetä. "ei ole mitään ulkopuolist…
Kysymys otsikossa..........
"Lähtökohtana asumishyötykorvauksen määrittämiselle on asunnosta maksettava käypä vuokra käyttökuluineen. Jos kysymyksessä on yhteisesti omistettu asunto, vertailukohtana on käyvän vuokran puoliosuus. Vuokrasta vähennet…
Erottiin lapsen isän kanssa 6v sitten kun lapsi oli vauva. Siitä seurasi aika iso taistelu lapsesta, vastapuoli teki oikeastaan kaikkensa saadakseen lapsen yksinhuollon, mm. aiheettomia lasuja yms. Loppujen lopuksi laps…
Mistä johtuu, että niin usein erot toistaa samaa kaavaa. Itselläni kävi näin, ja monta muuta samantapaista olen kuullut. Nykyään pääosin siis nainen on se joka haluaa erota, miehelle on tarjolla hämmentynyt sivustakatso…
Omistamme talon yhdessä 50/50 josta vielä maksettavaa. Jos molemmat haluaisivat ostaa toisen ulos, onko toisen parempi taloudellinen tilanne asia, miksi esim. Pankki ei hyväksyisi toista ottamaan loppulainaa kokonaan ni…
Hei, Olen ajautunut parisuhteessani tilanteeseen, että avioero vaikuttaisi järkevimmältä, mutta asiat eivät ole yleensä niin musta valkoisia. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, mutta suhteemme on pikku hiljaa hiipunut…
Aviomieheni on peliriippuvainen ja on tuhlannut säästöjämme pokeriin. Vuosi sitten kiinni jäätyään hän lupasi, että pelaa jatkossa vain maksuttomia turnauksia. En edes tiedä miten paljon hän oli ehtinyt tuhlata, mutta s…
Olemme asuneet aviovaimoni kanssa asumuserossa yli 12 vuotta. Avioliitossa olemme olleet 23 vuotta, joista yhdessä asuneet käytännössä kuutisen vuotta. Loput työni takia tavanneet viikonloppuisin ja loput tuota erillään…
tietääkö kukaan hyvää avioerojuristia Tampereelta?
On menossa ns. harkinta aika ja ero astuu voimaan sen puolen vuoden päästä. Molemmat ovat jo hommanneet omat tilit ja on olemassa myös yhteinen tili josta kuuluisi maksaa tulevat yhteiset laskut. Nyt kuitenkin toinen si…
Puolisoni on saanut uuden työn pääkaupunki seudulta. Suhde ollut lähinnä turvallinen ystävyyssuhde jo pitkään. Nyt vaimon perässä pitäisi muuttaa kun hän on muodostanut toiselle paikkakunnalle uuden verkoston työkaverei…
erotettujen sukupolvi erothan vasta alkoivat 1-2 sukupolvea sitten niin ero on uutta lapset kasvavat ilman vanhempia ja mitä lapsille kuuluu?
Jätin mieheni toisen miehen takia. Selviteltiin raha-asiat hyvissä väleissä ja jostain syystä hän halusi pois meidän kodista, hänen itse rakentamastaan talosta. Hän sai talon myytyä ja lähdettiin eri suuntiin. Suhteemme…
25 vuotta yhdessä, 17 vuotta naimisissa, ero. Kaikki alkoi kiihtyä kun exäni oli yli kolmekymppinen. Hän panosti työhönsä ja alkoi viettää enemmän aikaa poissa. Vaikka hänellä oli aina ollut monia erilaisia menoa ja iso…
Tässä olen nyt pyöritellyt eroa mielessä. Ollaan oltu yhdessä 11v joista 5v naimisissa. Kaksi kouluikäistä lasta. Mies on alkoholisti. Käy viikot töissä ja viikonloput juo ja nukkuu. Menisi edes pois silmistä ryyppäämää…
Meillä on vaimon kanssa ollut ero ilmassa viimeiset 10 vuotta. Nyt tuli keväällä ilmi pitkä suhteeni toiseen naiseen. Avioliittoa päätimme kuitenkin jatkaa kun vaimo ei halunnutkaan erota ja en minäkään. Nyt olen antanu…