Onks tää vähän niiko sukuvika? Montaks kertoo isä Harkimo on eronnut? Kalliit häät mäni hukkaan. Kiva.
Rakkaus on kerran ja kun sitä rikotan tahallaan, silloin ei ole mitään elämää itsellään ja muilla. Uusi yhteiskuntaluokka - erotettu, työtön, vapaa.
Eipä sillä väliä, kiinnostus kyseiseen naiseen ei ole palannut ja tuskin koskaan palaakaan.
Avioeron miehestä jälkeen tytöt kääntyvät ei muslimiksi mutta lesboiksi. Ehkä osa luulee itsestään liikaa kun niillä naisilla puhuminen jo itsessään on seksuaalinen akti ja tekeminen on äärimmäisen harvinaista kenties. …
Olen pettänyt satunnaisesti, mitään salarakasta ei kuitenkaan ole odottamassa. Eron syitä käyty läpi ja päädytty yhteistuumin jatkamaan erillään matkaa. Peiliin kattellut tässä ja pettäminen sen myötä saanut ison syylli…
Iltapäivälehdessä oli juttua; Psykologi mykistyi tutkimuksen tuloksesta: Näin kauan kestää selvitä erosta Uudessa tutkimuksessa selvisi, että jonkinlainen tunneside ex-kumppaniin säilyy keskimäärin jopa kahdeksan vuotta…
Monesti lukenut, että olo helpottaa kun eropäätös on tehty ja ääneen sanottu. Mutta onko näin, tai miksiköhän itsellä tuo helpotuksen tunne antaa odottaa itseään? Päätös tehty yhdessä ja se tuntui/tuntuu oikealta ja ehk…
Voiko ositussopimuksen tehdä puolison kanssa ilman mitään käräjäoikeuden päätöstä? Eli jos puoliso hyväksyy ositussopimuksen, käräjäoikeus ei sitä pura?
Pohdin eroa pitkästä suhteesta ja eropäätöstä. olen ajatusten kirkastamisen vuoksi ja pätöksen tueksi lukenut erokirjoja ja nettijuttuja. Tosi paljon nousee esille eron kauheus, jota ei toivoisi vihamiellekkään ja on ve…
Lyhyesti tilanne on se, että pitkästä liitosta ero, vanhan rakkaan kodin ja lapsen poismuutto näyttää osuvan samaan ajankohtaa. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ero puolisosta tuntuu "kevyimmältä" asialta surra. Kodist…
Olisiko aika uudistaa erokäytäntöä? Avioliitto turvaa lapsien talouden, mutta ei muuta. Jo puolet pareista päätyy eroon. Jos kirjattaisiin omaisuus ennen avioliittoa, yhteinen omaisuus avioliitossa. Sitten erossa vain a…
Vituttaa joten sama avautua vaikka tänne että ei ole osa tätä yhteiskuntaa/normi miehen/isän täyttävää mittaa.. Minulla on siis läheiset suhteet muksuihin, niin omaan kuin exän puolelta tulleenkin. keskimmäistä opetan j…
Minulle selvisi mutkan kautta, että naisellani on toinen mies kuvioissa, tapailee ... Mahdollisesti löynyt deittipalstalta, eil haku on ollut päällä arvuiolta kuukauden ajan. Nyt nainen on alkanut vime aikoina arvostele…
Onko hän siinä tapauksessa eronnut?
Mielenkiinnosta kokemuksia kuulisin ja asioita huomioimiseksi.. Pohdin eroa. Lapset asucat vielä kotona, mutta ovat jo täysi-ikäisiä. Toinen vielä lukiossa ja toinen etsii töitä. Miten isot lapset ottivat eron vastaan? …
Naimisissa oltu yli 30 vuotta, kerran jo muutettu erilleen mutta palattu takasi yhteen yli 10 vuotta sitten. Alkanut tuntua, että oli virhe palata yhteen… En pelkää yksin jäämistä , mutta jotain kuitenkin. En uskalla sa…
Mies ei halua eroa, itse olen ollut jo vuosia liitossa yksinäinen enkä halua enää edes yrittää, lapsia on ja tilanne siksikin hankala, mulla ei ole mahdollisuutta ostaa hänen osuuttaan talostamme. Hän tuntuu haluavan va…
Minua tässä mietityttää että kun pariskunta eroavat, minulla on sellainen tunne että jotkut perheitten erot voivat johtua sittenkin lapsista. Otetaan esimerkiksi näin; alkoholistiset pariskunta riitelevät koko ajan ja t…
Jäin kiinni pitkästä sivusuhteesta. Vaimoni antoi sen anteeksi emmekä eronneet. Vaimoni on sairas, ehkä sen vuoksi ei halunnut erota. Minulla on edelleen tunteita toiseen 2 vuoden jälkeen kun suhde päättyi. Elämä on ilo…
Kaasuvalottaa, manipuloi, vääristelee sanoja tsm. Mutta olen kuitenkin kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut. Periaatteessa kaikki mitä on ostettu hänen rahoillaan: tämä kännykkä, vaatteet ylläni tn on ostettu hänen ra…