Anoppi ja appiVastattu 8 v

Miehen suku

Kyllä tuntuu pahalta. Jotenkin kouraisee inhottavasti sisältä. Mieheni kanssahan olen yhdessä, en suvun. Ettei tällä kai pitäisi olla väliä. Kihlattuni kanssa olen ollut melkein 3 vuotta yhdessä. Hän oli edellisen kanss…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Omituinen anoppi

Joka ikinen kesä anoppi on pilannut tunnelman viimeistään juhannuksena. Lapsellinen nainen, valittaa milloin mistäkin ihmejutusta. Minusta pääsee ainakin eroon hyvin helposti tolla tyylillä.
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Kutsui itse itsensä kylään

Anoppini päätti sitten kutsua itsensä vieraaksi asuntoomme, nyt kun minulla on parin päivän lomat kerran 3kuukauteen. Sovittiin miehen kanssa kaikkea yhteistä ja kivaa ohjelmaa, varattiin jopa hotelli ja nyt sitten anop…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Sukulaiset

Mikä neuvoks? Jos mieheni ja minun sukulaiset ei tule toimeen keskenään.?? Haluan pitää siskoni ja veljeni lähellä mutta ???
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Taas ne tulee loisimaan viikoiksi

Kesä tulee ja sen myötä anopit ja appiukot tunkeutuvat lastensa kesänviettopaikkoihin viikkokausiksi asustelemaan. Mikään ei ole niin karmeaa kuin anoppi, joka yläosattomissa ottaa aurinkoa niin että rinnat roikkuu nava…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Hankala anoppi

Puran sydäntäni. Hankimme 1.5 vuotta sitten mieheni kanssa koiran. Joka asiaan puuttuva ja kiukutteleva anoppini oli tuolloin sitä vastaan. Koira on terrieri rotuinen ja sen koulutus ja käytöstavat ovat meille tärkeitä.…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Anoppikato

Vielä muutama vuosi sitten palsta pullisteli miniöitä, jotka haukkuivat anoppiaan pataluhaksi. Heistä puuttui vain suomut, muuten täysiä lohikäärmeitä. Se oli avioliiton aikaa, se. Nyt nämä miniät ovat jo ehkä itsekin a…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Mielipiteitä kaivataan

Tarvitsen ulkopuolisen henkilön mielipidettä! Appiukkoni on todella..noh sanotaanko erikoinen ihminen. Jos olisin mustavalkoinen ihminen, toteasin hänet suoraan luokkaan narsisti! Mutta ei, en suoraan näin usko. Mutta k…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Anoppi on samassa firmassa kuin minäkin

Olen 43v suomalainen mies, ja olen seurustellut saman naisen kanssa jo kolmisen vuotta. Kun katselimme avovaimoni kanssa hänen valokuva-albumiaan, sieltä löytyi kuva, jossa hänen äitinsäkin oli mukana. En kertonut havai…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Appivanhemmat.

Muutin rintamamiestaloon jonkusen seurusteluvuoden jälkeen miehen kotitaloon. Mies oli rakentanut ihan uuden talon viereen ja kun muutmme vanhaan, he muuttivat uuteen. Rintamamiestalo oli kolmio ja uusi talo kaksio. Oli…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Hylkiöminiä

Naapurini on anoppi joka on raivoissaan. Hänen 43v poikansa jätti nuoren vaimonsa 31v kun tämä onneton oli pettänyt kerran miestään työtoverin kanssa. Anoppi ja appi olivat ottaneet poikansa luokseen asumaan ja miniää e…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Appivanhemmat eivät kuulu perheeseen

Teillä - joillakin näiden miniäkommentoijien Aviomiehillä/Isillä - joista puhutaan näissä ketjuissa ja vanhemmillanne on todella sairas suhde, joka on perua lapsuudestanne asti. Samaa mallia jatkatte nyt aviopuolisoina …
Anoppi ja appiEi vastauksia

Mukavaa ja rauhaisaa Joulua

Tänään on aaton aatto. Kaikki jouluvalmistelut on tehty. Koko ihana perhe on kokoontunu yhteen. Sisarukset perheineen, lapset perheineen. Tulosaa jälleen ihana perhejoulu. 4 sukupolvea yhdessä. Olemme vuokranneet ison t…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

appiukko änkee kylään

huomenna, vaikka sovimme muuta menoa, mies tietenkin suostui ja siirtää omia etukäteen mietittyjä järjestelyjämme... saisipa olla kerrankin joulun ilman appivanhempien säätämistä (joiden kanssa mies tekee sitäsun tätä, …
Anoppi ja appiEi vastauksia

Mitä teille 2:lle tapahtuu vanhoina, ei kiinnosta.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711172200537348_u0.shtml?ref=juurinyt_desktop Väkivaltaa ilmeni perheissä uhkailuna, lyömisenä, tappeluina, tavaroiden heittelemisenä, huutamisena ja riitelynä. Lapset puhuivat rakkaud…
Anoppi ja appiVastattu 9 v

Kamalia ainakin maalla

KUKA nuori nainen lähtee nykyisin MAALLE anopin luokse mieheltään. Jos lähtee, ei ole siellä,kovin kauan. Mammanpojat ovat pahoja, vaikka eivät olisi koskaan koskeneet viinaan eikä tupakkaan. SANOISIN PAHIMPIA NAISHUIJA…
Anoppi ja appiVastattu 8 v

Mieheni on anopin uusi aviomies?

Voiko olla että kun anopin oman miehen kanssa ei asiat mene hyvin niin anoppi siirtyy omaan lapseensa ja roikkuu hänessä. Ilmoitimme että muutamme niin anoppi suuttui niin paljon että ei sanonut mitään pihalla käveleväl…
Anoppi ja appiEi vastauksia

Anoppierimakia

Sanonoin avovaimolle jo vuosia sitten että petäppä kerranki niin kostoksi nussin äitiäsi. Petti vuosia ja nykysin tiedän että anoppi (ex anoppi, nykynen vaimo) osaa nämä miehen hoito hommat sata kertaa paremmin ko tyvär…
Anoppi ja appiVastattu 9 v

Nimeni jätettiin pois hautajaiskukista

Olen asunut mieheni kanssa yhdessä 14 vuotta. Emme ole naimisissa. Mieheni lähisukulainen kuoli ja olin tavannut sukulaisen kerran. Mieheni vanhemmat olivat järjestäneet perheensä puolesta kukat hautajaistilaisuuteen. N…