PikaseksiEi vastauksia

Portugalin pop-up rantateltta

Vaimolla oli läpikuultavat bikinit päällä. Oikeasta kulmasta katsottuna kaikki oleellinen näkyi. Kaksi rantatuolia ja aurinko paistoi. Ei siis hölmömpää loman viettoa. Rantapoika käveli reppuruiskunsa kanssa kohentamass…
TositarinatVastattu 4 kk

Ja se on tosi.

Näin on, seksiäkin on siellä täällä. https://miksieitarina.webnode.fi
TositarinatVastattu 4 kk

Ikkunan edessä

Meillä avokki nautti ja halusi monesti että naidaan illalla ikkunan edessä siten että mahdollisesti naapuritalosta nähdään meidän akti. Monesti puki sukkanauhat ja sukat jalkaansa ja halusi takaapäin. Joskus myös että i…
TositarinatVastattu 4 kk

Panopuuna

Olin erään miehen luona. Emme olleet nähneet kuukauteen, joten voitte kuvitella, että puutetta oli. Harrastimme samana yönä seksiä kaksi kertaa – mies olisi halunnut kolmannenkin kerran, mutta itse en enää jaksanut, jot…
TositarinatVastattu 4 kk

Panin viikonloppuna

Toissa yönä sain pitkästä aikaa kunnon panon; teki hyvää pitkästä aikaa nussia niin, että sängynpääty narisi. Seksi alkoi sillä, että otin ensin mieheltä suihin, sitten otimme toisiltamme suihin samaan aikaan. Sitten hä…
PikaseksiEi vastauksia

rouvalle isoa

Rouvalle/vaimolle vieraan isoa paksua? Luottamus ja terveys taattu. Olen 03 alue. M50
TositarinatVastattu 2 kk

Kolme miestä vaimolleni

Vaimoni on jo jonkun aikaa halunnut kunnon seksisessiota, useamman miehen kanssa. No, ei siinä mitään, laitoin viestiä parille hänen vakipanoistaan ja sovin treffeistä. Tapaamista edeltävänä iltana Toni soitti ja kysyi …
SeksinovellitVastattu 1 kk

Lapsuuden lääkärileikit

Kertokaa omia kokemuksia lapsuuden lääkärileikeistä, ekoista seksi kokemuksista yms. Ite serkun kanssa tutkittiin toisiamme, kun oltiin 13 vuotiaita. Mulla oli jo karvojakin kasvanut ja serkku runkkas mua ja sain katsel…
TositarinatEi vastauksia

Vieras löytyi sattumalta ja äkkiä löytyikin

Uunituore tapahtuma ja mahtava olikin. Me 60 ikäluokkaa boomereita vaimon kanssa. Usein kaiketi miehen haaveilua saada vieras mies mukaan ja vaimon ollessa se kieltelevä osapuoli. No meillä vaimon kieltely oli suht vähä…
TositarinatVastattu 5 kk

Tapahtui vaimolle

Olemme vaimoni kanssa keski-ikäinen pariskunta ja olleet aviossa jo melkoisen tovin. Vaimoni on pieni ja muodokas nainen ja hänellä on ollut nuoruudessaan kaikenlaisia seikkailuja, jotka ovat tapahtuneet ennen tapaamist…
SeksinovellitVastattu 4 kk

Naiset kertokaa

Miltä tuntuu uusi outo kulli kädessä, suussa kapakkaillan jälkeen? Onko fiilis., nyt saan munaa vai nyt annan panna minua.?
Miesten keskenVastattu 5 kk

seuraa vailla

kiinnostaisiko ketään juttelu seura tai kuvien vaihtelu kaiken ikäiset miehet kiinnostelis kikissä jos kiinnostaa laita kik alle