Täällä alle nelikymppinen heterosuhteessa elävä xl-nainen....todellisuudessa ainut seksi mistä haaveilen on seksi jonkin ihanan täyteläisen naisen kanssa. En pelkkää seksiä haluaisi tietenkään vaan ihanan kiihkeän rakka…
Iskin silmäni häneen jo silloin kun ensimmäisen kerran näin hänet. Mietin mielessäni, että vau miten ihana nainen. Ihana hymy, joka ulottui silmiin asti, kaunis ja suloinen, minua hiukan lyhyempi. Olin aivan myyty. Voi …
Sarin ja Nitan edellisen yhteisen hetken jälkeen tytöt olivat sopineet menevänsä yhdessä käymään opettajattaren luona. Illalla Sari oli hakenut Nitan kotoaan autollaan. Nyt, kun kun opettajatar Katri kuuli harvinaisen k…
Nita huokaisi syvään, ja liikahti kovalla penkillään alaspäin. Kuuma hellepäivä, koulu oli melkein loppu ja silti heillä oli vielä 8-4 koulupäiviä. Tuskastuneesti Nita vilkaisi kelloa, "vielä vartti.." hän ajatteli. Nit…
Pirjo ja Aino jäivät kahdestaan saunaan muiden poistuttua vilvoittelemaan rannalle. Aino oli koko saunassaoloajan kiihottunut yhä enemmän Pirjon katseista, jotka nuolivat hänen rintojaan ja karvaherkkuaan. Nyt, kun he o…
Jenni kaivoi yöpöydän laatikosta jellysauvan ja työnsi sen polvillaan olevan Mirvan alapäähän. mirva voihkaisi nautinnosta ja asettui jälleen kontilleen. Jenni työnteli sauvaa edes takaisin samalla suudellen Mirvan kiin…
"Okei!" vastasi Mirva innostuneena. "Nyt tyttö siihen makaamaan" komensi Jenni Mirvaa ja ei hetkeäkään, kun pillupumppu oli Jennin kädessä. Mirva avasi haaransa ja Jenni ei voinut vastustaa kiusausta nuolla hieman vielä…
"Joo! Joo! En mä tätä koristeeksi ostanut ja haluan kokeilla sitä sun kanssa!" iloitsi Jenni ja tuli hieman lähemmäksi Mirvaa. Jenni näki miten Mirvan katse oli kirkastunut ja ennen kuin Mirva kerkesi sanoa sanaamaan, s…
Kulhollisen salaattia syöneenä tytöt menivät parvekkeelle aurinkotuoleille vielä makoilemaan. Radiossa soi uusin kesä hitti ja tytöt lailoivat yhteen ääneen kappaletta musiikin mukana. "Haittaako sua jos otan yläosan po…
Mirva ja Jenni olivat viettämässä kuumaa kesäpäivää tuttuun tapaan rannalla. Kello oli vasta hieman yli puolen päivän ja mittari näytti varjossa jo 32 astetta. Mirva ja Jenni paahtoivat itseään auringossa hennon kesätuu…
Vien käteni Emilian paidan alle. Tunnustelen sormillani rintojen pehmeää ihoa. Sormenpääni tuntevat suuren nännin. Kosketus saa veren pakkautumaan Emilian nänniin ja näpöttämään kovana. Otan nännin sormieni väliin ja hi…
Emilia vakuuttaa minut jäämään yöksi. Eihän kukaan tähän aikaan kävele yksin kotiin. Etenkään kaatosateessa! Hymy leviää hänen viattomille maidonvalkeille kasvoilleen, jota leiskuvanpunaiset villit laineet reunustavat. …
Huomasin, että se, joka oli nyt ottanut komennon, määräisi myös tahdin. Hän suuteli, nuoli, puhalteli, hipelöi ja siveli kroppaani, kiertäen kuitenkin strategiset paikat hiuksenhienosti, ja pelkäsin jo ettei tämä ihana …
Palasin maanpinnalle kun tämä kutsumatta huoneeseeni hiipinyt vieras yllättäen kiepautti minut käsivarsilleen ja nosti sängystä ilmaan. Toivuin hölmistyksestäni ja kiersin käteni hänen niskansa ympäri, nauttien absoluut…
Makasin selälläni, hiukset silmillä, ja ensi töikseen hän hipaisi hiussuortuvan kasvoiltani. En voinut estää pientä hymyä hiipimästä huulilleni, ja avasin silmäni nähdäkseni hänet vihdoin kunnolla. Kauniit, siniset silm…
Tunteita kuumentanut ottelu oli takana, olimme voittaneet ruotsalaiset 3-2. Olin jo pimeässä ja lämpimässä peiton alla, mutta en vielä unessa, kun kuulin miten huoneeni ovi hiljaa avautui. Raotin hieman silmiäni, ja sil…
Ehdin maalin edustalla nähdä, kun Ruotsin pelaaja numero 15 taiteili kiekon maalin takaa kulmalle ja yritti siitä livauttaa sen maalivahtimme ohi. Mutta vahti oli juuri niin hyvä kuin aina, meni nopeasti polvilleen ja p…
Mira oli nuori vasta valmistunut urheiluhieroja ja oli saanut hyvän paikan urheilukeskuksessa. Mira oli kaunis vaaleahiuksinen hoikka, mutta vartaloltaan urheilullinen olihan hän pelannut lentopalloa aikaisemmin. Oli to…
Olin ollut töisssä uudessa paikassa ja paineet uutena työntekijänä oli suuret, olin aivan uusi näissä kuvioissa. Nina käski minut jäämään ylitöihin viikonloppuna, noh sopihan se kun ei kotiinkaan ollut mikään kiire. Nin…
Oli kaunis päivä, Puerto Ricossa, Espanjassa. Olin yksin ostoksilla tyljähköllä kauppakeskuksella. Kiertelin kaupat, mitään en löytänyt. Tai ostin uusia alusvaatteita. Kolmet silkkiset, sopivan lähinäkyvät stringit. Nii…