Odotan sinua töistä. Olen niin ihastunut sinuun ja kaipaan saada koskettaa sinua. Ruoka on valmis, kun kuulen sinun tulevan kotiin. Vasta muutaman viikon olen olen saanut olla kanssasi, mutta sinä aikana olen huumaantun…
Minulla on todella ihana ja hellä vaimo, Seksielämämmekin on mielestäni aika hyvää. Minä tosin matkustelen työssäni usein ja kerran sellaista matkalta palattuani yllätin vaimoni vuoteesta sisarensa kanssa. He eivät huom…
Olin päättänyt laittaa alusvaatteeni uusiksi. Lähdin kaupungille ja kiertelin alusvaateliikkeitä kyllästymiseen saakka löytämättä mitään. Aloin jo tuskastua ja päätin mennä kahvilaan juomaan kupin lattea. Selailin paika…
Lähetin viestin sinulle. Viestin, jota luultavasti tulisin vielä katumaan. Viestin, jossa kerroin sinulle tunteistani, tunteista jotka hämmentävät minua itseänikin. En odottanut sinulta mitään reaktiota, mutta hetken ku…
Hei! Haluaisin itselleni etenkin luettavaksi naisten välisestä rakkaudesta kertovia kirjoja ja myös elokuvia. Mielellään semmosia tosi kiihkeitä kirjoja, mutta muutkin käy! Itse oon lukenu ja katsonu aika paljon aiheese…
Tulipa tämän sivuston tarinoita lukiessa mieleen omat kokemukset nuoruusvuosilta, nimittäin kultaiselta 80-luvulta. Silloin kun opiskelijana ei työkokemusta kauheasti ollut ja rahalle oli aina kova tarve, tuli otettua k…
Heräsin muljahtelevaan päänsärkyyn ja sydämen hengästyttävään laukkaan. Ihan kuin se olisi ollut nastoilla kiinni minussa, koukuilla ja kumilangoilla, ja nyt se halusi irti. Sen jokainen lyönti nipisti rintaani kuvottav…
Avasin silmäni. Aurinko tunki silmiini, antamatta minun nukkua yhtään pitempään. Vaikka olinkin kesälomalla, ja olisin halunnut nukkua puolille päivin. Mutta mistäpä aurinko sitä tietäisi. Mietin, mitä tekisin tänään. M…
Olin tullut yliopistosta kotiin kesäksi. En ollut saanut aikoihin munaa, joten olin koko ajan lievässä kiimassa ja turhautunut. Asiaa ei auttanut, että pikkuveljelläni oli uusi tyttökaveri, jota se pani harva se yö ja j…
Olin tullut yliopistosta kotiin kesäksi. En ollut saanut aikoihin munaa, joten olin koko ajan lievässä kiimassa ja turhautunut. Asiaa ei auttanut, että pikkuveljelläni oli uusi tyttökaveri, jota se pani harva se yö ja j…
Anun vanhemmat olivat eronneet kolmisen vuotta sitten ja Anu asui nyt isänsä ja tämän uuden naisystävän kanssa äidin jäätyä asumaan hänen nuoren pikkusiskonsa kanssa. Anu oli itse jo seitsemäntoista. Hän viihtyi toki is…
Hi girls, olen kovin kauan rakastanut kirjoittaa ja nyt oman suuntautumiseni kautta kuumat ja kiimaiset roolipelit ovat se juttu! Olen 23-vuotias ja s.posti on wetsiru@gmail.com Odotan kuumissani yhteydenottoa! ;) Pus.
Istun sohvallasi ja yritän keskittyä töihin. Häiritset kuitenkin keskittymistäni, vaikket ole lähimaillakaan. Ajatukseni harhautuu sinun läheisyyteesi, tuoksuusi, kosketukseesi.. katselen hajamielisesti televisiota, kei…
Moi, olen 16-vuotias eli juuri peruskoulusta päässyt. Nimeni on Elisa. Olin päättänyt, että kesäloman vietän nauttien, nimittäin Lukio oli ihan pian alkamassa, sillon pitäisi jo olla kouluhommat mielessä. Kaverini Niina…
Olen yli 40- vuotias nainen, jolla omia lapsia ja mies. Olen kuvitellut olevani 101% hetero, mutta mitä kävikään...työpaikassani on aloittanut nuori nainen juuri työnsä. Tänään hän tuntui katselevan minua, kuin haluten.…
Miten menen kaikkilke
Haluaisin kokeilla seksiä naisen kanssa. Pelkkä ajatus saa minut märäksi. Kukaan ?? Olen kaunis eli ulkonäkö kunnossa 😘
Oon vaan 20v neitonen joka tykkää kirjoittaa vähän ronskimpia tarinoita. Joten teinpä sitten tämmöisen sivuston, koska haluan jakaa nämä tarinat teidän kanssa. Olen kirjoittanut tarinoita jo 15-vuotiaasta, mutta vasta n…
Tiinan kanssa olimme tunteneet toisemme jo vuosia. Olin ollut vain 18-vuotias tyttönen, kun olin muuttanut tähän kerrostaloon ensiasuntooni. Jossakin vaiheessa olimme törmänneet oven suussa toisiimme, sillä Tiina asui v…
Koulu alkoi taas tylsällä matikantunnilla, en jaksaisi kauaa enää keskittyä kouluhommiin sillä tiesin että tänään tulisi olemaan kaverini poikaystävän Markon luona bileet joita kaveriporukkani on viimeisen kuukauden odo…