Astuin laivaan ja en voinut olla hymyilemättä. Olin odottanut tätä laivamatkaa työkavereitteni kanssa jo muutaman kuukauden ja en voinut uskoa että vihdoin olin täällä. En ollut erottuani pitkäaikasesta poikaystävästäni…
Irvistän peilikuvalleni hississä. Hiukset tuulesta sekaisin, ripsivärit hieman tuhriintuneena vaakasuoraan satavien pisaroiden ansiosta ja kokonaiskuva muutenkin sottainen. Nyt jos elämäni mies kävelisi vastaan, menettä…
Olo oli jo valmiiksi nihkeä ja hikinen kun mä avasin pukuhuoneen oven.Ulkona oli täysi kesä ja helle,mutta mun iltapäivä kuluisi tanssisalissa.Näytökseen oli enää viikko ja nyt oli harjoiteltava todella tiiviisti sarjoj…
Avasin silmäni. Aurinko tunki silmiini, antamatta minun nukkua yhtään pitempään. Vaikka olinkin kesälomalla, ja olisin halunnut nukkua puolillepäivin. Mutta mistäpä aurinko sitä tietäisi. Mietin, mitä tekisin tänään. Mi…
Koulutus oli todella tylsä ja luennoitsijan ääni monotoninen. Ensimmäisen päivän olin vielä jaksanut seurata, mutta toinen päivä ei liipannut edes läheltä sitä tietoa mitä janosin. Huomasin yhä uudelleen ajattelevani ih…
Pitkä viikonloppu takanapäin. Koko viikonloppu sukulaisia ja sitä ainaista samaa rumbaa. Olisitpa edes ollut mukana. No, työt tekevät välillä kiusaa suunnitelmiin. Vielä viimeiset 15 kilometriä ja saan vihdoinkin kypärä…
Mihin on kadonneet osa uskomattoman ihanista novelleista? Nyt ei näytä kuin tämän yhden sivun.
Kiireinen iltapäivä töissä. Perjantain leppoinen ilmapiiri on kadonnut tuntien kuluessa kauas unohduksiin. Vilkaisen kelloa, vielä vajaa tunti töitä ja vihdoinkin koittaa vapaus. Vielä jos nuo puun palat korjaisi pois. …
Heräsin kun automme kaartoi hotellin pihaan. Nousin auton takapenkiltä ja venyttelin matkan aiheuttamat jännitykset pois vartalostani ja kävelin takakontille ottamaan omia laukkujani vastaan. Pari kuukautta oli sujahtan…
Se päivä oli hiukan sateinen torstai. Töistä olisi vapaapäivä mutta luentoja olisi aamusta pitkälle iltapäivään asti. Heräsin aamulla kun herätyskellon radio meni päälle. Nousin ylös ja menin keittokomerooni ja join kyl…
Ihanan tulon jälkeen menimme Sannan kanssa suihkuun ja vaihdoimme vaatteet ja lähdimme syömään ja odottamaan iltapäivää, jolloin tarkoitus oli mennä kylpylä osastolle… Nautimme ihanan päivällisen ja päätimme lähteä kylp…
Vihdoinkin loma alkamassa ja pääsisi rentoutumaan kylpylään Imatralle, matkalaukku oli jo valmiiksi pakattu ainoastaan vaatteet vaihtoon ja juna-asemalle. Laitoin päälleni edellisenä päivänä ostamani uudet punaiset alus…
Oli kaunis keväinen päivä, aurinko paistoi ja lämpöasteita oli 6°C. Otollinen päivä lähteä kävelemään kevät jäälle. Siispä tuumasta toimeen, koska päivä oli lämmin laitoin kevyt toppahaalareiden alle vain punaiset rints…
Saavuttuamme Sannan asunnolle, joka oli kiva pikku kaksio. Sanna kysyi otanko juotavaa valkoviiniä. Hänellä on pullo jemmassa, Sanna lähti keittiöön puuhastelemaan pullon kanssa. Kävin lepäämään hänen divaanilleen, alko…
Aamulla herätessäni ajattelin:” Vihdoinkin ansaitsemani vapaapäivä” . Mietin mitä tekisin tänään, sillä vaikka olinkin odottanut vapaa-päivääni, en ollut suunnitellut mitään. Ajattelin aloittaa kupilla kahvia ja tutkail…
Raisan mentyä uimaan kävelen sisään uimakoppiin. Kaivan laukustani urheiluliikkeestä ostamani tumman kokouimapuvun. Pikkuhousuja riisuessani huomaan, että niihin on tullut kiihotuslimoja ja ne ovat kostuneet läpi. Harmi…
Tämä tapaus sattui vuosia sitten. Olin juuri 17 vuotta täyttänyt, tavoiltani hieman lapsellinen ja kaikin puolin aika kokematon. Puoli vuotta sitten sen vasta ensimmäistä kertaa kunnolla ymmärsin: tykkäsin sekä miehistä…
Olen usean vuoden ajan haaveillut itseni tyydytyksestä hierojalla. Nyt vihdoin pitkän ajan kuluttua, voin sen tehdä.Ihanaa. Olen käynyt erään keski-ikäisen naishierojan luona useampia kertoja, alussa tunnustelin ja kuul…
Ihmettelen suuresti, että kaikki naiset jotka lukevat/kirjoittavat tänne, niin oletteko te 100% lesboja tai bi-seksuaaleja? Vai luonnistuuko se myös heteroilta jotka haluavat heidän fantasiansa ilmi?
Hän asettui tytön jalkopäähän, levitti tämän jalat, ja sitten pakarat. Tyttö inahti hieman, ei yllätyksestä, koska tiesi mitä toinen halusi. Nainen tuijotti niiden väliä, pientä, pyöreää, punertavaa aluetta johon sisält…