Kavereiden keskenVastattu 23 v

Vaimoni petti ja kärysi

Olemme olleet naimisissa kohta 7 vuotta ja olemme onnellisia. Olin kuvitellut että olemme myös viimeiseen asti uskollisia, kunnes seuraava tapahtuma muutti kaiken. Vaimoni vaihtoi työpaikkaa ja oli hyvin innoissaan ensi…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

(m+n+n+m)

tää on mun eka nove joten toivottavasti pidätte ja nyt itse asiaan: Heräsin aamulla herätyskelloni pirinään. Sammutin kellon sekä tarkistin ajan, seitsemän. Luojan kiitos ettei kahdeksan. Koulu alkaa yhdeksältä, mutta h…
Kavereiden keskenVastattu 11 kk

Tyttöystäväni sai kahta!

Elettiin vuotta 2000, olin sinä vuonna 9kk armejan harmaissa. Jokainen loma oli todella odotettu, olihan minulla kotona tyttökaverini Miia. Seksielämämme oli vain parantunut armejan aikana ja olimme innostuneet kokeilem…
Kavereiden keskenVastattu 18 pv

Parinvaihtoa mökkeillen

Parinvaihtoa mökkeillen Olimme tuttavapariskunnan kanssa mökillämme eräänä elokuun viikonloppuna. Söimme, joimme , saunoimme ja juttelimme mukavia. He asuvat keskellä Helsinkiä ja käyvät parikertaa vuodessa luonamme vie…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Kesäilta

Meitä oli hieman vajaa kymmenen - kaikki kavereita, juhlimassa viikonloppua julkisella, joskin hieman hiljaisella rannalla. Minä olin toinen kahdesta täysi-ikäisestä, muut olivat reilun vuoden nuorempia; pitihän porukas…
Kavereiden keskenVastattu 5 v

gilfkenttä

Kertomasi perusteella epäilisin, että poikasi on klubilla petaamassa itselleen varakasta tulevaisuutta. Väittäisin, että tuon ikäinen kossi ei voi olla kentällä kuin kyttäämässä itselleen varakasta vanhempaa, golfaavaa …
Kavereiden keskenVastattu 3 v

Sammunut

Tapahtuneesta on nyt kuusi kuukautta aikaa. Olin yhtenä lauantaina ylitöissä iltayhteentoista asti ja ajattelin poiketa pienelle oluselle, koska olin autolla matkalla yksin tyhjään kotiini. Paikallisessa menomestassa tö…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

kavereiden kanssa "normaali" ilta

Olimme kaikki neljä tulleet viettämään iltaa mökilleni. Minä, Pauli, Henna ja Sami. Alku ilta oli sitä normaalia. Juotiin ja käytiin saunassa. Kukaan meistä ei seurustellut mutta silti minä ja Henna käytiin kaksisteen s…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Leirikoulussa..Siellä mä menetin neitsyyteni..

Mä, Hanna, Janne, Tuomas, Elias ja Tomppa saatiin yhteinen kämppä. Siitä tulikin sitten ainoo tyttö-poika talo koko leirintäalueella. Tästä alkaa meidän kiihkee iltamme.. Kannattaa lukee, tää on tositarina. ************…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

parin vaihto 2m+2n

Olimme vaimoni Katin kanssa lomalla Sipoossa tuttavaperheen mökillä. Jari ja Taina olivat meidän vanhoja tuttuja ja olimme sopineet viettävämme muutaman lomapäivän ilman lapsia. Mökki oli kauniilla paikalla järven ranna…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Naisen kosketus, osa 3 ( n+n )

Makasimme vierekkäin siinä hotellin leveällä sängyllä. Tean iho tuntui lämpimältä omaani vasten - aavistuksen hiestä kostea käsivarsi lepäsi vatsani päällä. Vedin ohuen päiväpeitteen päällemme ja kohensin tyynyjä. Halus…
Kavereiden keskenVastattu 22 v

Lahja

Heräsin aamulla hikisenä auringonpaisteeseen. Tänään se vihdoin loppuisi! Kahden viikon selibaatti, jonka päätimme Mikan kanssa pitää. Tänään olisi meidän seurustelumme ensimmäinen vuosipäivä ja odotus palkittaisiin. Ol…
Kavereiden keskenVastattu 22 v

leffailta

Leffailta Soitan ovikelloa hermostuneena. Leffailta. Ovi aukeaa hiukan narahtaen. Siinä hän on, niin kauniina. Kuiskaten hän pyytää minua peremmälle. Astun avaraan eteiseen. Tunnen heikon savun hajun nenässäni. Hän sulk…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Naisen kosketus, osa 2 (n+n)

Jotain tällaista olin tullut hakemaankin, mutta silti kokemus ylitti kaikki odotukseni. Naisen kosketus oli niin hellää ja pehmeää - kuin silkkiä, mutta silti siinä oli määrätietoinen ja kaikkinäkevä ote. Mitä tämä nain…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Naisen kosketus, osa 1 (n+n)

Viime kesänä siitä tuli totta - suhde kiihkeään ja viisaaseen naiseen sai alkunsa. Tutustuimme netin kautta ja kirjoittelimme toisillemme monen pitkältä tuntuvan viikon ajan. Jokin hänessä sai minut avautumaan jo kirjoi…
Kavereiden keskenVastattu 22 v

niin oikeaa (n+n)

Vilkuilen kelloa.. Miksi sen pitää edetä niin hitaasti juuri perjantaina. Ajattelen vain sitä hetkeä kun saan lasin huulilleni, sitä kirpeää viini tuoksua ja makua huulillani. Ja ehkä eniten kaipaan myös sen tuomaa rent…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

mustasukkaisuusterapiaa (n+n)

Jatkoa bileiden suunnitelulle... Suuri bile-ilta oli vierähtänyt varsin keskeneräisesti suunniteltuna käytiin. Emme Pihlan kanssa olleet millään keksineet, kuka voisi toimittaa meille juomisia ja pelkäsimme että illasta…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Emmin kans kotona

Tää mun eka novelli,joten katotaan mitä täs tulee Koulu loppu klo.2 ja lähin hakee pyörää telineiltä. Kunnes koulun suostuin likkajonka nimi on Emmi ja aika hyvä mun kaveri tuli ja kysy:"ootsä menos himaa päin?Onks teil…
Kavereiden keskenVastattu 23 v

Melkein salaa

Lukiossa Leila ja minä olimme parhaat kaverit. Kummallakaan ei vielä ollut poikaystävää, mutta kaikenlaisia viikonloppusekoiluja riitti. Niitä nauroimme kahdestaan ja haaveilimme miehistä, jotka olisivat vielä jotain ih…
Kavereiden keskenVastattu 4 v

kiihkoa

Olin Ruotsissa kesätöissä ja kahden pojan ja kahden muun tytön kämppäkaveri. Olin päässyt töistä aikaisin ja minulla oli kiimainen olo. Istui kimppakämpän olohuoneessa suihku raikkaana ja alasti ja aloin pyöritellä sorm…