Muslimiveljeskunnan palveluksessa. Itkee vain rasismirasismirasismi. Samaan aikaan tapetaan Euroopassa poliiseja, palomiehiä ja pienyrittäjiä näiden rasismin "uhrien" toimesta. Mutta mitäpä se on rasismin rinnalla.
Persut otti ja tipahtivat kolmanneksi Orpo tyytyväinen, persut mieli maassa itkua vailla.
"Hauska" kuulla, kun eläkkeisiin jo 2023 leikkauksia halunnut Purra ja hallitus jäädyttivät jo hallituskauden alussa pienimpien noin 1000 euron eläkkeitten indeksit koko hallituskaudeksi.
jossa he kertovat syitä, miksi presidentti Donald Trump ei voi jatkaa presidenttinä. Lausunnon allekirjoittajat ovat psykiatreja ja muita mielenterveyteen erikoistuneita lääkäreitä. Allekirjoittajien mukaan Trumpin käyt…
Yhdysvaltain presidentin kommentti hyökkäyssotaansa viidettä vuotta käyvän Venäjän hyvästä käytöksestä herättää epäuskoa ja järkytystä. Trumpin sanat järkyttävät muun muassa siksi, että vain hetkeä aiemmin Ukraina oli k…
Ei se hallituksen ansiota ole. Ne tulevat tänne, koska koko Eurooppa on jo täynnä datakeskuksia ja meillä ei ole minkäännäköistä sääntelyä siihen. Suomi ei saa mitään, eivätkä ne myöskään maksa veroja tänne. Kuluttajan …
Mielenosoittajat vastustavat istuvan presidentti Emmanuel Macronin talous- ja säästöpolitiikkaa, jonka koetaan murentavan hyvinvointivaltion rakenteita. Ranskassa on sama meininki kuin Suomessa: Köyhät kyykkyyn ! Protes…
Oli tiukkana A-studion maahanmuuttokeskustelussa, Maria harmitti kun kokoomus ja SDP yrittävät tulla persujen apajille ketä suomeen saa tulla tekemään työtä. Kokoomuksen Kopra sitä mieltä että suomi tulee tarvitsemaa tu…
ja kellon siirrosta. Elämme yhden tunnin uudelleen. Siirrämme kellot kesään. Illat pimenee nopeammin. Nytkin jo tuntuu, että kuuden aikaan alkaa jo olee yä. Mullon joku sisäinen tumma laiskuus, väsymys... >, se vaan …
uutisia ja mediaa seuraamme kai mekin, tai ainakin valtaosa ikäisistämme. Ranskan mielenosoitukset levinneet muualle Euroopaan myös, alkoivat opiskelijoiden mielenosoituksista nyt ne ovat muuttaneet muotoaan ja saaneet …
Leipomon omistaja oli kiväärein vastassa mielenosoittaja-terro-risteja. Hyökkäys tyssäsi ovelle. He-hee.
Kun talouden kasvu piti saada työllisyys kasvuun hyvä hallitus. https://www.hs.fi/visio/art-2000012353620.html
Sanoi 2024 pitämässään eduskuntapuheessa että Ranska on Ranska ja on ollut sitä 1500 vuotta muuttumatta miksikään. Ja on edelleen. Vau mikä ennustus Tytiltä. Nyt on Ranskaa tuhottu enemmän kuin toisen maailmansodan aika…
Edes hetkellistä köyhyyden lisääntymistä ei saa perustella sillä, että kohta talous kohentuu, kirjoittaa Markku Ojanen. ”Yksi pahimpia asioita ihmisten elämässä on katkeruus, sillä sen lisääntyminen ruokki sosiaalisia j…
Viime viikkoina olemme saaneet lukea monen sähkönjakeluverkkoyhtiön korottavan siirtohintojaan. Asiantuntijalta: Sähkön siirtohinnat eivät ole kohtuullisia – hinnoitteluun puututtava Kun sähköjakeluverkon hinnoittelumal…
Hitler-vitsein höystettynä. Saksalaislehti kirjoittaa, että Suomen hallitus on ollut vallassa vasta kaksi viikkoa, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on ”perikato”. Sisäministerin rajut kirjoitukset kuohuttavat Saksa…
kun porvarihallitus ei saa työllisyyttä nousemaan. Ei se työehtoja heikentämällä nouse, vaikka Orpo kehui Satosen kanssa Purran säestäessä työntekijöiden palkkaamisen helpottuvan, kun laitetaan työntekijät nöyränä ryömi…
"Aapo tarjoaa luonnollisia tekoälypuheluja, jotka tuovat keskustelua, arjen rytmiä ja yhteyden tunnetta ikäihmisille. Kevyt tuki yksinäisyyden vähentämiseen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen." https://vivonep.com/liity-muk…
Näin tehtiin. Mitä tapahtui? Leikkauksien seurauksena tuli n. 150000 uutta työtöntä. Suomen työttömyys on nyt sen historiansa korkeimmalla tasolla.
"Perussuomalaiset on avoimesti rasistinen puolue ja nyt on nähty miten rasistit hoitavat valtiontaloutta. Suomi on pankrotissa, mutta rikkailla pyyhkii hyvin.