80 plusVastattu 5 pv

Miksi Stubin takinkääntö?

Miksiköhän Stubb yllättäen käänsi takkinsa ja soittikin Putinille? Onko Eurooppa enempi liemessä, kun on annettu ymmärtää.
80 plusEi vastauksia

Moninainen moni kulttuuri

Pääkaupunkiseudulla alkaa olla tätä päivää, Euroopassa joka päiväistä vääjäämätön suunta. Takahikiällä tumma kulkija vielä outo näky ja tulee pysymään, nuoret lapsenlapsemme eivät kummeksu kulttuurin monimuotoisuutta. h…
80 plusVastattu 3 h

Usein joutuu toteamaan,

että rasismi tyhmentää, rasistilla ei ole mitään hyödyllistä sanottavaa yhteiskunnallisiin aiheisiin. Eihän rasismille ole ikinä ole löytynyt muuta käyttöä kuin toisten ihmisten kaltoinkohtelun oikeuttaminen. https://yl…
80 plusVastattu 8 pv

Kuka muistaa halloweenin ennenvanhaan

Se oli kai viralliselta nimeltään Pyhäinpäivä. On jäänyt mieleen 50/60 -luvulta äärettömän ikävänä päivänä ainakin silloiselle nuorisolle. Kaikki baarit, elokuvateatterit ja muut olivat kokonaan kiinni, tanssipaikoista …
80 plusVastattu 9 pv

Vanhuksilla onkin tärkeääasiaa hpidettavana

Heille kuuluu Suomen politiikassa puolueiden mainonnan ja julkipanon hoitaminen. Tämä palsta on vain yksi esimerkki. Lopttakaa kommentointi, niin kuolevat omaan paskaansa, Pyrkikää pitämään omat asiat omasa hallinnassa.…
80 plusVastattu 2 pv

Radio Suomi eilen

Puhuttiin autojen renkaista ja määräyksistä. Moni saikin varmasti uutta tietoa uusista rengasmääräyksistä nimenomaan talvikelien renkaiden nastoista, joihin tulee valmistajille uusia määräyksiä. Radiosta kulee oikeitaki…
80 plusVastattu 5 pv

Varoitus "Gaslighting-jengistä" vanhusten palstoilla

80 + palstalla on jo jonkin aikaa kierrellyt epämääräinen porukka, jolla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin saada sekasortoa aikaan. Ilmiötä karkeimmassa muodossaan sanotaan "gaslightingiksi". Google kertoo: Gaslighti…
80 plusVastattu 11 pv

Viimeinen tilaisuus nöyrtyä

Riikka leikkaa vapaa matkustavilta eläkeläisiltä, jotka pakenivat säästötalkoita ja nyt kosto on oleva tulenkatkuinen: Vain katumus voi pelastaa ja PS äänestäminen on itsestään selvä osa sitä!!
80 plusEi vastauksia

isot kulmunit tahtoo niin paljon

Onkelma vain, notta dekodildo ylikuumeni ja räjäytti vessan seinän mäsäksi ja siitä suuttuneena hain lahnan ja mäiskin koko kämpän palasiksi siksi PS
80 plusVastattu 6 pv

Kahden vaiheilla

Kokoomuksella on arvot kohdallaan mutta ne ryssivät kaiken ja Persut onnistuivat hallitusvastuun kantamisessa täydellisesti, Riikasta tulisi upea PM. Kumpaa äänestäisin?
80 plusVastattu 12 pv

Helppoja pelejä netissä

Ja ilmaisia ovat esim. Älypää, Pelikone ja sitten esim. nämä IS:n Etusivulla olevat parit pelit, joihin ei tarvitse kirjautua: https://www.is.fi/ : Sanavelho sekä Neloset. Etenkin Sanavelhosta pidän. Siinä annetaan tyhj…
80 plusVastattu 29 min

ELÄMÄNHALU !

Onko , vai eikö ole , - entä vanhus 80 - 90 - 100 vuotiaana , kuinka kokee loppuvaiheen elämässään, --- itsellä elämä on menettäny entisen uteliaan mielenkiintonsa , loppu on sinnittelemistä selviytymistä joten kuten ar…