Oulussa nähdään, millaisen uhan äärioikeistolainen toiminta aiheuttaa Suomelle. Lyhyen ajan sisään kahta ulkomaalaistaustaista on puukotettu. Äärioikeiston aiheuttamaa uhkaa vastaan pitää käydä päättäväisesti, kirjoitta…
Syksyn merkit ovat näkyvissä. Koivu pudottanut ensimmäisiä lehtiään ja maassa on pöntyneen hajua. Toivottavasti kaikki omiin tarpeisiin kasvimaata ja viljelyksiä pitäneet saavat hyvän sadon. Kerrostaloissakin on kylmäke…
Pienituloisten tulot laskevat ja hyvätuloisten kasvavat. Kokoomuslaisten Juhana Vartiaisen ja kansanedustaja Tere Sammallahden mukaan se on hallituksen politiikan väistämätön ja hyväksyttävä seuraus. Suomalaisten työttö…
Hänen ykköstavoitteensa on Opetushallituksen lakkauttaminen "huuhaapajana". Hän kertoo, ettei halua totella pomoja, jotka ovat häntä itseään nuorempia tai naisia (viittaamatta suoraan Purraan...) https://www.hs.fi/polit…
Vain kaksi prosenttia kyselyyn vastaajista toivoo jatkoa nykyiselle hallituskokoonpanolle. Edes puolueiden omat kannattajat eivät toivoneet ykkösvaihtoehtona saman hallituksen jatkoa, Yle kertoo. Kokoomuksen kannattajis…
Sovereign citizen = suvereeni kansalainen Englanninkielinen termi sovereign citizen tarkoittaa suomeksi suvereenien kansalaisten liikettä tai sen kannattajaa (suvereeni kansalainen). Liikkeen jäsenet uskovat virheellise…
Tässä ikäryhmässä on varmasti paljon niitä jotka ovat menettäneet puolisonsa kuoleman vuoksi. Sen jälkeen tulevat pakoliset perintö yms. asiat hoidettavaksi. Itselläni on ollut asioiden kanssa vaikeata. Miehelläni ja mi…
Eipä tarvinnut, kun etusivu selata. niin joutaa hyvin potunnostoon. Se onkin paljon kiintoisampaa. Marjankeruuseen tuli taukoa. puolukat ei vielä kypsiä. Mustikat, vadelmat ja viinimarjat on kerätty. Perunat on kasvanee…
He uskovat mitä vain puolue heille syöttää.
Muutos on huomattavan suuri, mutta tulee ymmärrettäväksi, kun katsotaan Orpon hallituksen päätöksiä. Monet niistä ovat rapauttaneet kansalaisten yhdenvertaisia edellytyksiä käyttää demokraattisia oikeuksiaan. Työlainsää…
SDP:tä ei suraavaan hallitukseenkaan , erittäin hyvä näkemys, ei enään ikinä sotkemaan suomen taloutta eikä masinoimaan hallitsematonta maahan muuttoa ! Oikein hyvä juttu !
Miksi äärioikeistolaisen kuvaa ei ole zoomatttu lähemmäksi, että kasvot näkyisivät paremmin ? https://yle.fi/a/74-20237205
Koska kaupallinen yhtälö ei toimi, jää rahoitus saamatta ja areena rakentamatta. Näin tiivistää kokenut rakentaja Garden Helsingin näkymät. Lemminkäinen-konsernin urheilurakentamisen johtajana toiminut Mika Kallio sanoo…
pykälässä 12: Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja levittää tietoja, mielipiteitä ja muita vastaavia viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Onko lakiin tullut muutos ?
Pedro Sánchez ei ole ainoastaan maanpetturi. Hän on koko Euroopan petturi! Hän poistaa oman maansa vanhukset luostarista ja laittaa Afrikan muslimit asumaan heidän tilalle. Tätä on vasemmiston isänmaallisuus.
Joku koirankasvattaja ei tykännyt kun sai 108000€ mätkyt. Mutta verotusta ON kiristettävä jotta jää mamuille rahaa jaettavaksi. Jostain se raha on otettava. Lisää mamuja Suomeen!
Supo on nostanut esiin, että äärioikeistolainen terrorismin uhka on voimistunut ja Suomessa on henkilöitä, joilla on motivaatio ja kyky tekoihin.
Talous on muka nousussa, mutta työttömyys vaan kasvaa. Outo ristiriita. Ai niin, talous on edelleen riisto- ja lamahallituksen takia miinuksella, vaikuttaisiko se ?
202 maan vertailussa Suomi on pudonnut demokratian tasa-arvossa sijalle 33 sijalta 12. Karmea pudotus ! Eläköön demokratia - mutta miten voi demokratia Suomessa ? Ei kovin hyvin enää Suomen demokratia on taantunut tällä…
Tykkään perjantai-dokkarista, mielenkiintoiset aiheet, katson lähes aina. Itse perjantaiohjelman juontaja Ricks on siinä yhtenä tekijänä. Minusta hänkin on mies paikallaan, kaikkine yllättävine ideoineen. Nyt oli ohjelm…