Vain kolme vuotta sitten vassarihallinnon aikaan Suomessa oli ennätystyöllisyys ja nyt meillä on EU:n eniten työttömiä ja hallitus vei Suomen Kreikan tielle.
Vuodessa sinimusta hallitus ehti ajaa Suomen HUONOON kuntoon. Sanna Marinin hallituksen jälkeensä jättämä loistava perintö on tuhlattu ja tuhottu ennätysajassa. Hesarissa rautalankamalli tilastoineen asiasta. https://ww…
Osa valmistuu amattiin ja ja osa ylioppilaaksi. Osalla päättyy peruskoulu ja siten uusi vaihe elämässä alkaa. Näyttäisi siltä että sääkin suosii juhlaväkeä. Olen otettu siitä että minut on kutsuttu nuoren merkittävän pä…
Minulle kesä merkitsee valoa ja lämpöä, vihreyttä , kesäsateita. Liian kuuma kesä ei ole mun mieleeni, eikä tietty sateinenkaan ja kylmä. Kesällä parasta on uinti järvissä, pyöräily kesätuulella ja kevyt pukeutuminen - …
Kanadassa tehty uusi yliopistotutkimus osoittaa, että puutiaiset pysyvät poissa virkistysalueiden poluilta, kun ne reunustetaan puuhakkeella. Kanadalainen yliopistotutkimus osoittaa, että puuhake polkujen reunoilla vähe…
Päivi Räsänen aikoo laulaa Suvivirren Riihimäen kirjastossa keskiviikkona 27.5.2026 klo 17.30 - 18.30. Kristillisdemokraattien kansanedustaja kirjoitti Twitterissä, että jo valmiiksi suunniteltu puolueen kirjastotilaisu…
Kun puhelinliittymä hankitaan tai vaihtuu, toimittaa operaattori asiakkaalleen sim-kortin, jonka pin-koodi on oletuksena tyypillisesti 1234 tai 0000. Koodi on tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta valitettavan moni jättää s…
Siili- live uusin eläinten seurantaan liittyvä sovellus. "WWF:n uudessa siilikamerassa seurataan taajamasiilien elämää. Siilit kipittävät ruokakipoille iltahämärissä. Kamera on osa Ala villiksi -kampanjaa, jossa kannust…
"Laissa ei olekaan säädetty erillistä kieltoa parvekegrillaukselle. Lakiasiantuntija Sara Rintamo kertoo puolestaan Isännöintiliiton tiedotteessa, että grillaus on lähtökohtaisesti sallittua, kunhan se ei aiheuta vaaraa…
Sekä maailman onnellisin kansa. Eikö tämä riitä ?
Nuoruuden juhannukset on mielessä - vähän niinkuin festareiden mukaan. Sinä vuonna esiintyjä oli se ja se - sinä vuonna kokkoa poltettiin aamuun asti, sinä vuonna taas - olikin telttamajoitus, eräänä vuonna juhannus men…
Kyllä pistää herkistelee tämä biisi. Siihen liittyy niin paljon kesälomaa, päättäjäisiä, jne. ym. Nyt vanhemmiten se on niin lähellä puhdasta nostalgiaa, että melkein pitää pillittää :))
Syy löytyy ajasta jolloin 5 päiväinen työviikko astui voimaan.
Torstaina on kuolemanottelu.
Joskus kouluaikaan minulla oli koulutoveri, jota kohtaan koin vastenmielisyyttä, mutta siitä huolimatta olin hänen kanssaan jonkin verran tekemisissä. Taisin jossain vaiheessa jopa päästä tuon vastenmielisyyden tunteen …
Hallitus ajaa läpi lakeja ideologian kiimassa. Oma ideologia yritetään sementoida lakeihin, ennen kuin kansa äänestää ulos. Surkuhupaisinta on se, kansalaiset ovat alkaneet pelätä oman tulevaisuutensa puolesta, eivätkä …
59 sentin vesipullon förbimisesta joutuu oikeuskäsittelyyn. Vakavien rikosten selvittely saa ruuhkautua.
Kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat istuneet toimettomana jo pari vuotta, vaikka droonien käyttö on sananmukaisesti räjähtänyt sotakäytössä. Miksi nämä "eliitin" älyjättiläiset eivät ol…
Niihin pääseyli 65 vuotiaat nyt veronmaksajien rahoilla 6 x vuodessa.
ja velka holtittomasti. Purra haluaa lisää velkaa 62000000000 euroa.