Miksi sioille syötetään GM-rehua? Siksi, että se on halvempaa ja tuottajalle jäisi jotain käteen. Maistoin pari viikkoa sitten saksalaista GM-sikaa ja maku oli aivan hirveä! Tai ei se oikeastaan maistunu miltään. Vetist…
USA:n puollustushallinnon tilauksesta tehtiin tutkimusta jossa etsittiin piristettä taisteluväsymykseen. Tutkimuksia tehtiin salaa ja salaisessa paikassa Australiassa ja geenimuuntelun avulla yritettiin löytää ko. kemik…
Tiedätte varmasti että USA. kansalaiset ovat syöneet gm kasveja ja niillä kasvatettuja eläimiä kohta 20 vuotta. Tiedättekö myös että he syövät lääkkeitä yhtä paljon kuin koko muumaailma yhteensä? Joskus on kuullut "heit…
Jack Warren Rochesterin yliopistosta USA:sta on tehnyt löydön, jonka mukaan wolbachia-bakteerin *koko* *genomi* on sulautunut erään banaanikärpäslajin genomiin. Wolbachian genomista löytyi osia myös mm joistain ampiaisi…
Ilmeisesti geenimuunneltuja tuotteita pelätään sen vuoksi koska ne saattavat aiheuttaa ainakin teoriassa epätoivottuja vielä toistaiseksi tuntemattomia muutoksia ihmisen elimistössä. Voivatko ne kenties ainakin teoreett…
Pääministeri Vanhanen ei ole ensimmäinen, jonka huulilta lipsahtelee sellaisia asiattomuuksia kuin, että Suomi ja suomalaiset vievät avointa suomalaista ja pohjoismaista keskustelu-kulttuuria myös EU:un. Toistaiseksi ha…
Geenimuunnellut kasvikset ihmiskunnan pelastus Ihmiset ovat jalostaneet kasveja jo tuhansia vuosia. Nykyisen teknologian avulla voidaan jalostaa kasveja niiden geenejä muuntamalla siten että tarvitsemme vähemmän kasvins…
Älykkyytesi vähäisyys tulee esiin joka viestissä, johon vastaat. Haukut kaikkia rääpäleiksi ja herjaat kaikkien oikeinkirjoitusta. Kirjoita asiasta, jos sinulla on jotain järkevää sanottavaa, ja lopeta muiden herjaamine…
Entä jos meinaan syödä perunan, jossa on tapahtunut jo luonnostaan pellossa mutaatio geenissä? Eikö tämäkin peruna ole geenimuuntunut ruoka ja mahdollinen terveysriski ihmispololle, joka erehtyy viattomana syömään perun…
Mihin meillä on kiire? Eikö entinen, vaikkakin tehotuotettu liha ollut hyvää? Mielestäni se oli ja se oli halpaakin. Mistä tuli tämä gmo vouhotus? Miten rehu on samaan aikaan sekä kallista että halpaa? Onko kotimaisten …
että nämä "tietyt tulokset" saadaan samantapaisella kysymyksenasettelulla kuin jos kysyisi "oletko lakannut pieksemästä vaimoasi, vastaa kyllä tai ei"...
Kävin tänään kaupassa ja kassalla oli 5henkeä ennen mua, kaikki olivat siinä 30 ikäisiä ja kaksi avioparia lasten kanssa. Siinä odotellessa muistui mieleen gm-boikotti, ja aloin seurata mitä ne viisi mun edellä ollutta …
Mitä pitää tehdä, jos epäilee syöneensä geenin?
Käykää hyvät ihmiset laittamassa viestiä Atrian sivuilla. He ovat sitä mieltä, että heidän asiakaskuntansa ei vähene tämän gm-soijarehun käytön myötä. Ihmisillä on suuri valta vaikuttaa ostokäyttäytymisellään ja itse en…
Olen tässä funtsinut asiaa ja aion syödä tästä lähin vain gm-ruokaa. Katsoin pari viikkoa sitten x-men elokuvan ja haluaisin saada itselleni uusia kykyjä. Geenimuunteluhan tarkoittaa aina parannusta vanhaan eli on hyvä …
Olen juonut jo vuosia maitoa, johon on lisätty D-vitamiinia. Mitenhän se minuun oikeasti vaikuttaa? Jossain vesijohtovesissä on lisättynä klooria. Tuleeko syöpä?
A-talkia katsoessani JÄRKYTYIN kun kuulin että geenimuunneltua ruokaa onkin ollut kaupoissa jo iät ja ajat tarjolla! Olen ehdottomasti geenimuunneltua vastaan ja kuvittelin että tämä muunneltu ruoka on uusi juttu joka o…
jos syö gmo-lihaa? Miten se vaikuttaa ihmiseen? nimim. tietämätön
gm lihaa! http://www.yle.fi/uutiset/24h/id68533.html
Geenitekniikalle käy samoin kuin aikanaan kemian- ja elektroniikkateollisuudelle. Nyt alku on aika hidas, mutta kohta meillä on kaikkialla erilaisia muuntogeenisiä sovelluksia, eikä niitä pidetä enää mitenkään kummallis…