Huomioita_sohvalta

Kiitos kannustuksesta, nyt se on tehty. Olen rekisteröitynyt.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia22 aloitusta · 151 kommenttia
- Debbien ja Nikhilin keskustelua kuunteli taustalla, myös Cain.Jonka poskilihakset nykien ja murhaavasti mulkoillen.Odotin milloin hän käy kiinni Nikhiliin.
Mutta ylläripylläri! Se olikin tappisilmäinen liimaletti.Joka ilmestyi jostain mottaamaan Nikhiliä.Puolustamaan muka ikiviattoman Saint Deppien kunniaa.
Eihän Dinglen porukalle saisi aiheestakaan kukaan sanoa mitään poikittaista.
Heillähän on yksinoikeus tehdä mitä haluavat.
Olipas huvittavan kornia.Debbie siinä, kosteinsilmin, vaatimassa Nikhililtä anteeksiantoa ja vakuuttelemassa muuttuneensa niistä ajoista paljon.
Silti hän seurustelee jälleen, lähes yhtä kelvottoman miehen kanssa, kuin Cameron.Oliko Cameronkaan alkujaan niin kelvoton ja paha?Vai tekikö vain Dinglettären seura hänestä sellaisen?Debbie ei ainakaan muuksi muutu koskaan.
Saattaa joutua Rossin tekemisistäkin vastaamaan muille, samaan tapaan kuten nyt vielä Cameronin tekemisistä katkeralle Nikhilille. - Emma Barton kuvataan samantapaisena, vaarallisena mielenvikaisena naisena, kuten aikoinaan Steph Stokes.Molemmat sekoilevat huomaamattomasti aikansa tervejärkisten keskuudessa.Molemmat pystyvät aika kauan ja ovelasti salaamaan muilta hulluutensa.Ehtivät tekemään paljon kaikenlaista pahaa, ennen kun jäävät kiinni.Kun heidän hulluutensa viimein paljastuu muille.Mielisairaille ominaisella tavalla, vielä sittenkään tälläiset eivät itse ymmärrä olevansa sairaita.He ovat täysin sokeita omalle hulluudelleen.
Tulevissa jaksoissa korostetaan yhä enemmän Emman mielenvikaisuutta.
Vaikka sitä on alusta asti korostettu, kaikenlaisella omituisella käytöksellä.
Hänhän on jo nuorempana yrittänyt salaa tappaa oman lapsensakin Rossin, tämän ollessa pieni itkevä vauva.
Nyt Emma on luikerrellut takaisin perheensä pariin, vaatien perhettään unohtamaan ja mitätöimään tämänkin asian.
Emmerdalessa on paljon eritavoin psyykkisesti häiriintyneitä, siksi siellä ei
kai niin helposti kiinnitetä huomiota, näihin ääritapauksiinkaan.
Bartonin perheen miehet on liian keskittyneitä kaikkeen muuhun, huomatakseen, perheenäidin mielisairautta.Ainoa joka sen on huomannut, on porukan järkevin, kuopus Finn.Silti hänkään ei ymmärrä äitinsä kuuluvan psykiatriseen hoitoon.
Miksi Finn antaa äitinsä vaan jatkaa sekoiluaan?
En tiedä mikä on Emman lopullinen kohtalo.Mutta luulisi jo muiden pikkuhiljaa huomaavan jotain olevan vialla.Emma Bartonin paikka on, joko mielisairaalassa, tai vankilassa.Koska hän ei pysty elämään normaalia elämää. - Tuollaisesta Ashley varmaan taas, hermostuisi ja antaisi sarjan korvapuusteja Sandypappalle(ei niitä Bobin ja Brendan kahvion) Laurel sattumalta näkisi tämän ja soittaisi heti poliisit.Hän laittaisi Harrietin avustuksella Ashleyn käsirautoihin, odottamaan poliisien tuloa.Odotellessa he joisivat viinipullon, jos toisenkin.
Ensiapulaukkuineen paikalle pelmahtanut Dan treenaisi läpsityyn papparaiseen ensiaputaitojaan.Sideharsorullat loppuisivat nopeasti ensiapulaukusta ja Sandy olisi kuin ihka aito muumio kääreissään.
Poliisit veisivät Ashleyn vaihtamaan Aaronin kanssa paikkaa.Ashley tuupattaisiin Aaronin tilalle selliin, pötkölleen itkemään.Aaron palaisi kylään ja alkaisi siellä apupapiksi, joka manaisi Rossista monta päivää pahoja henkiä, villapakan yläkerrassa, missä sänky tärisisi rajusti, riivatun Rossin riehuessa ja karjuessa rivouksiaan.Alakerran pubin asiakkaiden oluet läikkyisivät pöydille, eikä Marlonin ranskalaiset perunatkaan pysyisi, ainaisten kalapuikkojen kanssa lautasilla.
Poikansa vapautumista juhlinut Chas nojailisi huppelissa baaritiskiin ja nauraa räkättäisi velttona ja leuhkisi asiakkaille, kuinka hänen poikansa osaa vaikka mitä.Osottaisi kattoa ja huutaisi, kuunnelkaa vaikka! - Ei kannata ottaa sitä rautaputkea esille, ettei hajoa telkkari.Koska Ross, samoin kuten M.Parr on siellä kaukana, tavoittamattomissa ärsyttämässä meitä.
Kuten äitinsä Emmakin, jolle minäkin haluaisin antaa oikeasti, sen mojovan luunapin.Tälläiset roolit vaan joskus herättää sellaista katsojaraivoa, että sauhu nousee vastaanottimien ääressä ja kaukosäätimiäkin saattaa pusertua nyrkissä tuusannuuskaksi ja kirotaan ja huudetaan ja syljetään ruutuun, kuin riivattu manaajassa.Harmistuneemmat saattaa jopa, kiskaista housut kinttuun ja pyllistää ruutuun päin inhokeilleen.
Totta se kyllä on, että Ross Barton on tällä hetkellä sarjan raivostuttavin tyyppi.Jos Roberttia on pidetty kylän pahimpana, niin hän kyllä jää nyt kakkoseksi pahuudessa tälle limanuljaskakekkeruusille.
Tälläinen tyyppi, oikeassa elämässä, saisi varmasti kuonoonsa tiuhaan tahtiin.Kaikille tuollaisille luihuille nilkeille kun löytyy aina se, joka pistää tuollaiset järjestykseen ja pelkäämään itseään.
Tuon tyyppiset miehet leikkii koko ajan hengellään.Pahiksillakin näkee yleensä, jonkinlaista reilua meininkiä toisiaan kohtaan.Mutta Rossilta puuttuu kokonaan tälläinen ominaisuus.RB on täysin kieroonkasvanut tyyppi, joka laittaa varmaan piponsakin ruuvaamalla päähän.Siitä huolimatta Debbie tuntee vetoa tähän ällölieroon ja haroo kiihkeästi suurilla leipälapiokäsillään rasvaletin olemattomia niskavilloja.Aijai!Saisipa lapsenlikan ominaisuudessa hyväksikäytetty jöröpappa tietää tästä.Tulisi taas tupenrapinat. - Näyttelijä KF on varmasti ihan miellyttävä ihminen roolinsa ulkopuolella, eikä ole sen kummempi kuin muutkaan emmerdalen näyttelijät.Ei vastenmielisen roolin takia kannattaisi kohdistaa näin rajua antipatiaa näyttelijöihin.
Kyllä Andylläkin on omat fanijoukkonsa.Etenkin briteissä, siellä hänen faninsa järkyttytyivät KF:n päätöksestä lähteä sarjasta.Mutta jostain syystä, harvat meistä suomalaiskatsojista pitää Andyn roolista.Eläydymmekö ehkä liikaa sarjaan, jos emme voi sietää siksi Kevin Fletcheriäkään?
Hän on kuitenkin yksi sarjan alkuperäisiä ja uskollisimpia roolihahmoja.
Hän on kasvanut roolivuosiensa aikana mieheksi.Kuten Katiekin ehti kasvaa naiseksi.Olen pistänyt merkille sen, että emmerdalessa halutaan korostaa sitä, että vaikka joku ei ole verisukulainen.Häntä silti pidetään sellaisena.
Jos rakastaa aidosti lähimmäisiään, tälläinen ei ole vaikeaa.
Emmerdalessa nähdään paljon sukulaisiin kohdistunutta vihaa ja katkeruutta, mutta nähdään myös tälläistä rajoja rikkovaa rakkauttakin.
Vaikka Diane, ei ole Robertin, tai Victorian ja Andyn oikea äiti.
Silti hän on aina suhtautunut miesvainajansa lapsiin ottolapseen Andyyn ja lapsenlapsiinsa Sarahiin ja Jackiin yhtä huolehtivasti ja kanaemomaisesti, kuin he olisivat Dianen omia.Myös Paddy, vaikka ei ole mitään sukua Aaronille.
Hän on ollut Aaronille isähahmo.Myös Valerie kiintyi Kerryn tyttäreen ja tämän lapseen, melkein enemmän kuin omiinsa.
Petekin piti Debbien ja Andyn lapsia kuin ominaan.Moirakaan ei hyljeksi Noahia, vaikka ei pidä Charitystä.Laurel hyväksyi perheeseensä Donnan ja Marlonin tyttären ja yritti olla tälle äitihahmo, samoin Gabbylle, ex miehensä lapselle.Emmerdalelaiset on siis, joustavia ja suvaitsevia monessa mielessä.
Ehkä me katsojatkin voisimme ottaa heistä oppia ja olla suvaitsevaisempia.
Myös sukupuoliset suuntaukset on emmerdalessa hyväksytty aina luonnollisina ja tuomitsematta.Edes Edna ei tuomitse tälläisiä, vaikka onkin muuten hurskas ja tiukkapipoinen.
Tässä vielä linkki näytteeksi, että roolejensa ulkopuolella näyttävät olevan kaikki samanlaisia hassuttelijoita.
https://www.youtube.com/watch?v=EB1TgQB0v_Y - Nyt on sitten selvillä Robertin ampuja.Tosin oikea syyllinen pääsee kuin koira veräjästä, eikä joudu edes vankilaan.Mutta sen sijaan, ampumisesta epäiltynä on kyllä istuskellut sellissä jo peräti kolme syytöntä, tai Aaron istuu edelleen.
Mutta Ross vaan hilluu edelleen vapaalla jalalla, ilkeät silmät tapittaen, jatkamassa inhottavia pahuuksiaan.Ärsyttävää, että rikostutkijatkin on taitamattomia, eivätkä osaa selvittää tätä rikosta.Heidän takiaan syyttömiä joutuu telkien taakse.Kuten nyt, tarpeeksi elämässään kärsinyt, sellissään pillittävä Aaronressukka.
Andy ei pystynyt noudattamatta sopimusta, että hän tappaa Rossin puolesta Peten ja Ross tappaa Robertin.Joka tapauksessa hirveän veljesvihan vallassa Andy antoi Rossille kimmokkeen ja idean tähän Robertin ampumiseen.
Vaikka Pete jäi henkiin, kylmäverinen Ross kyllä noudatti välittömästi sopimusta.
Hän on läpeensä paha kuten kammottava äitinsäkin.Ross on valmis tekemään ihan mitä tahansa, saadakseen kostettua veljelleen, sen taannoisen henkihieveriin pahoinpitelynsä, tai hankkiakseen tarpeisiinsa rahaa, aseita, tai autoja.Tai viedäkseen veljeltään vaimon.
Tulipa tässä mieleen, jos Cain Dinglellä olisi veli.Eikä yhtä lepsu kuin Sam Dingle, vaan samantapainen kovis kuin hän itse.Veljesviha voisi olla vielä hurjempaa, kuin Bartonin ja Sugdenin veljeksillä.Siskoaan ei vihaa.Vaan puolustaa henkeen ja vereen siskoaan ja tämän poikaakin.Olisi mukava vaihteeksi nähdä tässä sarjassa tälläisiä veljeksiäkin, jotka ei vihaisi toisiaan.Vaan puolustaisivat ja välittäisivät toisistaan, koska veri on vettä sakeampaa.Vaikka Pete ja Finn on läheisiä.
Mutta tämä veljesviha tuntuu kuitenkin olevan mieluisampi aihe emmerdalessa, kuin veljesrakkaus. - Lähinnä koomista Cainin toiminnassa oli, ne onnettoman pienet Chrissien kynsisakset, joilla oli aikeissa nirhata poikki sitkeää muoviletkua.Jos Cain olisi saanutkin hiki päässä nirhattua sen poikki.Hälyytyshän siitä olisi välittömästi seurannut ja hoitajat olisivat olleet salamana paikalla.Miten vanha köntys Zak olisi päässyt niin ripeästi pakenemaan huoneesta Cainin perässä?Zak olisi voinut joutua Cainin idean takia syytetyksi.Robertin tappamiseenhan, ei letkua olisi tarvinnut työläästi nirhata poikki, sen olisi vaan yksinkertaisesti voinut kiskaista hengityskoneesta irti.Mutta koska siihen letkuun ei olisi saanut Chrissien sormenjälkiä, naisen syylliseksi lavastamiseen tarvittiinkin tälläinen Cainin päähän pälkähtänyt omituinen kynsisaksi-idea.Joka sekään ei onnistunut.
- Osuvasti "kakkosmiehen"kuvaama, inha Emman motiivi kiusata Chasia, on ainoastaan mustasukkaisuus.Mutta, kuten joku on huomannutkin.Myös Chas on menossa sekaisin.Lamppu kerrallaan valot sammuu hänen päästään.Vaikka häntä vahvana, armejankin käyneenä naisena on pidetty.Nyt sitten nähdään, miten vahva hän todellisuudessa on.Tulevia sen enempää paljastamatta, nyt on Chasin vuoro seota.Dinglethän on erittäin alttiita sairastumaan henkisesti.Miksi Chas olisi poikkeus?Jos hänet on totuttu näkemään ennen, muita tukevana, rempseänä ja nauraa räkättävänä huolettomana hahmona.Nyt pitää tottua, täysin erilaiseen, arvaamattomaan ja synkkään, sekopäiseen Chastityyn.Sääli ettei hän ole saanut pidettyä yhtäkään parisuhdettaan kasassa.Sillä sellaisen Chastity selvästi tarvitsisi.
- Silloin kun katsojille ei heti paljasteta rikostentekijää, murhaajaa, tai ampujaa.
Niin sarjoissa on silloin heti useampi epäillyksenalainen, joilla on sama motiivi teolle.Katsojat alkavat yleensä sitten poliisien lisäksi, itsekseen spekuloida, kukahan se heistä voisi olla, samoin kuten rikos ja poliisisarjoissa ja lukemissamme dekkareissa.Spekulointi jatkuu siihen asti, kunnes oikea syyllinen paljastetaan.Silloin syyllistä pähkäilleen salapoliisikyvyt punnitaan, oliko oikeassa, vai väärässä.Kaikesta näkemästäni huolimatta, itse epäilen Chasia, tai Paddya, vaikka saatan tässä minäkin erehtyä pahemman kerran.
Mutta odotellaanpa paljastusta tuonne 10.10 asti ja katsotaan, miten käy. - Vaikka tämä ei naamiaisaiheen avauksen kuulu.Mutta yllä olevaa tapauksen spekulointia jatkaisin.Kysymällä, ketä luulette Aaronin nyt suojelevan, piilottelemmalla jostain löytämäänsä ampumiseen käytettyä asetta?Hänellä on kaksi läheistä henkilöä.Joista jompi kumpi on ilmeisesti jotenkin sotkeutunut Robertin ampumiseen.Kumpikin vihaa Roberttia kuin ruttoa.
Chasilla oli ainakin tilaisuus napata ase, silloin kun Chrissie sen humalassa jätti pöydälle ja kassakaapinkin sulkematta.Chas oli tuolloin ainoa vieras kartanolla.Pian sen jälkeen hän, soitti Robertille ja pyysi tätä illan pimeydessä tapaamiseen, muka vain varoittaakseen häntä.Pian sen jälkeen Roberttia ammuttiin.
Muistaakohan Chas nyt tapahtuneen eritavalla, miten se todellisuudessa on tapahtunut.
Tuleeko hänelle myöhemmin jokin taantuma, joka saa hänet muistamaan miten kaikki oikeasti tapahtui?Vaikka tapaus kuvattiinkin näin, että joku muu ampui Roberttia ja hän kaatui Chasin syliin.
Mutta eihän se näin välttämättä oikeasti mennyt.Jospa nyt on Chasin vuoro mennä Dinglemäisesti totaalisen sekaisin päästään, tulla hulluksi.
Dinglen suvussahan näitä vintin pimenemisiä on ennenkin sattunut.Silloin ollaan valmiita tarttumaan aseisiinkin ja tekemään kaikkea, mitä eivät jälkeenpäin itse edes tiedosteta tehneensä.Tyyliin,"en se minä ollut, se oli pirkka" - Jos nyt oikein tarkkoja ollaan.Niin ei Robert varsinaisesti Katieta tappanut, mutta aiheutti tämän kuoleman tönäisemällä.Tämä on vähän eri asia, kuin tappamalla tappaa.Cain on tehnyt pahojaan, uhkaillut tappaa ym.Mutta en muista hänen koskaan saaneen ketään hengiltä.Ei edes vahingossa.
Uhkailun varaan ne on Robertillakin tappamiset jääneet.Joten varsinaisia tappajia tässä porukassa ole.Aaronkin vaan avusti Jacksonia kuolemaan.
Chrissiekin aiheutti raivoamisellaan tahattomasti onnettomuuden, joka vaati kuolonuhreja.Pete hakkasi veljeään, sokean raivon vallassa.Mutta myöhemmin selvisi, ettei hänkään olisi halunnut tappaa ja oli huojentunut, ettei Ross kuollutkaan.
Mutta hän joka ampui Roberttia, hänellä oli kyllä tappamisen tarkoitus.
Joku todella tappamisenhaluinen siis kylässä liikkuu.En tiedä yllättääkö se katsojia mitenkään, kun saadaan selville, kuka ampui Roberttia.
Heillä joilla oli motiivi tappaa Robert, heitä joita nyt epäillään, kenelläkään heistä ei sattumoisin ollut minkäänlaista alibia tuolle illalle.Jos asialla olisikin ollut kaksikko Paddy ja Chas. Käyttikö Paddy Marloniakin hyväkseen, kyhäämällä itselleen tarkoituksella alibia, yllyttämällä Marlonin kanssaan kaupunkiin baarireissulle?Suunnitteli sieltä livistävänsä ampumaan Robertin, jonka Chas houkutteli paikalle pubin takapihalle Paddyn maalitauluksi.
Se miten ja mistä Paddy sai aseen, se tässä on hieman epäselvää.Koska, aina ja joka paikassa kyyläämässä oleva Lachlankin pakeni säikähtäneenä ampumispaikan lähistöltä ja heitti aseen käsistään.Mutta jospa ampumiseen ei välttämättä käytettykään tätä samaa asetta. - Ei minun mielestäni, nämä naamiaisetsivät tuossa tehneet paljoakaan.Tai sitten minulta jäi jotain näkemättä.Ambulanssin tilasivat ja sen saavuttua, kertoivat uhrin nimen.Muuta en huomannut tapahtuvan.Dan sai ainakin tilaisuuden toimia taas ensiapuhoitajana.Alkaako nämä muut sitten myöhemmin, poliisien lisäksi ratkomaan tätä rikosta ja etsimään syyllistä?Sekin jäi minulta hoksaamatta, ketä etsivähahmoa Pearl naamiaisissa esitti?
Tälläiset naamiaisbileet on hyvä idea, juhlia suunnitteleville.
Katsojistakin joku voisi järjestää naamiaiset, vaikkapa emmerdale aiheiset, tai yleensä vaan tv-sarjojen, tai leffastara teemalla.
Voisi olla hauskaa nähtävää, kun paikalle saapuu kaikenlaisia roolihahmoja tunnistettaviksi.Emmerdale aiheisissa naamiaisissa, itse pukeutuisin ehkä Leylaksi.Pitkät mustat hiukset jo on, mutta tarvitsisin varmaan tekonenän, ruskeat piilolinssit. sekä matalammat korkokengät, nolon kompuroinnin välttämiseksi.Miten te muut, ketä haluaisitte esittää ja minkälaisella naamiaisrekvisiitalla? - Piti tehdä tästä kyllä ihan oma avaus, otsikolla-kierrätystä.Mutta tämä nyt tuli vahingossa tähän, vaikka aihe ei liity lainkaan väkivaltaan.Anteeksi.
- Ja näköjään ampui huonosti, koska Robert on mukana jatkossakin.
Chrissiellä on rahaa, mutta ei järkeä.Järkevänä olisi palkannut ammattilaisen asialle.Mitähän hölmöä hysteerinen, sekava nainen seuraavaksi keksii?
Viimeksi sähläsi bensakanisterin ja sytyttimen kanssa ja sai aikaan
helikopterionnettomuuden.Polttamastaan Robertin autostakin hän olisi päässyt rahalla eroon, kun olisi pyytänyt vaikkapa Rossin varastamaan ja myymään sen.Naisen logiikkaako, tämä Chrissien toiminta? - Emmerdalea katsoessa, ei voi välttyä siltä huomiolta, että tässä sarjassa on paljon kieroja ja häikäilemättömiä oman ja läheistensä edun tavoittelijoita. Sarjan juonet koostuvatkin lähinnä näistä tilanteista.
- Kun Chas sanoi Aaronille, jos poliisit ei hoida asiaa, hän hoitaa itse.
Chas tietysti tarkoitti sillä, että pistää taas "ihanan"veljensä asialle, jakamaan oikeutta. Sehän on"niin hurskaiden" Chasin ja Cainin asia jakaa oikeutta muille, ilman mitään seuraamuksia.Tämä nykyinen hanakka aikuisen poikansa elämän vahtiminen ja ylikorostunut myöhäisäitiys, näyttää jotenkin kornilta.Silloin kun poika olisi tarvinnut äitiä, kun hän oli pieni poika, kun hän oli muiden hoivissa kasvamassa, ilman äitiään, rikkinäiseksi aikuiseksi. Silloinhan ei Chasista äidiksi ollut.Nyt sitten naisella menee yli äyräiden aikuista miestä holhotessa. Olisi aika osuva kohtaus, jos Aaron kerrankin ärähtäisi Chasille, että olet vähän myöhässä tuon äitiytesi kanssa. Silloin kun olisin sinua tarvinnut, missäs olit? Chasista tulin myös huomanneeksi, ettei hänestä pienokaisten äidiksi olisi vieläkään.Näittehän, miten inhoten Chas piteli Mosestakin ja lykkäsi nopeasti kakalta haiskahtavan vauvan Rossin syliin ja pakeni pubin tiskin taakse.
Andyn isyys, sekin on jotain käsittämätöntä tekopyhyyttä. Debsiä hän on kyllä ohjeistanut, millaisten miesten kanssa hänen lastensa äiti saa seurustella, ettei hänen lapsilleen tulisi traumoja. Silti itse on joka tilanteessa, agressiivinen, hermoheikko mielipuoli.Syytti typerästi veljeään siitäkin, että hänen lapselleenkin paljastui, miten väkivaltainen ja kaheli isä hänellä on.Andy ei voinut myöntää, että vihanhallintaterapiasta ei ole hänelle apua. Hänellä lähtee aina vaan uudestaan ja uudstaan vihanhallinta lapasesta. Hän yksin on syypää lapsensa säikähdykseenkin.Andy on aina syytellyt kaikesta muita ja ollut muka ainoa vääryyksien uhri, eli marttyyri.Täysin sokea mies omille huonoille puolilleen.
Uskomatonta, että briteissä, tällä 20 vuotta emmerdalessa ärsyttäneellä hahmolla on sellaisia faneja, jotka ovat järkyttyneitä siitä, että Andy poistui sarjasta. Suomalaiskatsojista kun suurin osa näyttää inhoavan Andya ja toivookin hänen poistuvan.Itseänikin inhoitti nähdä taas Andyn vetistävät silmät ja karvojen reunustama ruma suu, joka vääntyi taas siihen tuttuun raivoirvistykseen. Oli helppo arvata, että ei pääse tilanteesta yli hakkaamatta Roberttia. - https://www.youtube.com/watch?v=iOQEvnGot_M
Tässä on emmerdalen ivahymyistä viimeisenpäälle tyylinäytettä.
Jos ei kuulisi mistä puhutaan, ilmeistä ja suunliikkeistä päätellen voisi luulla naisten juttelevan hyvinkin iloisia asioita keskenään. Jos ei katso heidän silmiään.
Koska aito hymy saa silmät näyttämään erilaiselta, kuin heillä. - Debbie saisi todellakin katsoa peiliin ja kokeilla miltä hänen kasvonsa näyttäisivät hymyillessä. Jotenkin hymy vaan kaunistaisi hänen kasvojaan. Debsiltä ei irtoa hymyjä edes lapsilleen. Siksi Sarahkin on sellainen vakava lapsi, ei koskaan nauraa kikata, kuten pikkutytöt yleensä. Eikä irtoa kikatusta muiltakaan sarjan lapsilta. Etenkin Gabby on ollut aina kammottavan puunaamainen ja tympääntyneen näköinen lapsi. Jos nyt miettii, ketkä on sarjassa oikein nauramalla nauraneet.Niin ihan äskettäin Brendaa nauratti kovasti ajatus siitä, että Jimmy alkaisi gigoloksi.Muiden nauramiset on olleet sellaisia hetkellisiä hörähtämisiä, joissa nauru ei ole lähtenyt käyntiin, vaan sammunut siihen.
Olen nähnyt joskus Sam Dinglen nauraa höröttävän joskus jollekkin, sellaista hölmön höhötystä, johon muut ei ole koskaan yhtyneet, vaan katsoneet Samia kummeksuen.Mutta eihän emmerdalessa kyllä viime aikoina ole ollut edes naurunaiheita.Hymytkin olleet lähinnä näitä, enemmänkin irvistykseltä näyttäviä ivahymyjä.Ehkä edes yksi iloinen ja pirteä kikattaja voisi piristää tuolla vakavien naamojen keskellä. - Emmerdalessa on monilla henkilöillä omituinen tapa, katkerana ja vihaisena puhuessaan, samaan aikaan ajoittain myös hymyillä sellaista, joskus ivallista hymyä. Kuten nyt esim.Pete keskustellessaan veljensä kanssa asuntovaunussa. Mies oli katkera, pettynyt ja vihainen ja silti samaan aikaan suu vääntyi ajoittain hymyntapaiseen.
Tälläisiä ivahymyjä näkee usein muillakin emmerdalessa. Chrissie Whitellä etenkin räyhätessä, suupielet menee tiuhaan tahtiin ylös ja alas. Luulisi ihmisten hymyilevän vain silloin kun siihen on aihetta, ei siis vihaisena.
Mutta ivahymy kuulunut aina teatteri-ilmeisiin. Siksi kai sitä emmerdalessakin käytetään kuvaamaan katkeran ihmisen tuntemuksia. Ottaa niin kauheasti päähän, että ihan halveksien pitää hymyillä asioille, kuullaan joskus ääneen naurettuakin pahantahtoista ivanaurua. - En ole varmasti ainoa, joka miettii.Miten ihmeessä tuon kylän ihmisistä
tehdään säyseämpiä ja kiltimpiä toisilleen. Voiko tämä sarja todellakin muuttua sellaiseksi, joissa juhlat onnistuvat, eikä häissäkään aina kaikki mene pieleen, niissä on ainoastaan hassuja kommelluksia? Ei ole varmaan helppoa sovittaa tosi pahaksi päässeisiin tyyppeihin hyviä ominaisuuksia. Mielenkiinnolla odotan kyllä tätä lupailtua susista lampaiksi muutosta. Sellaisen myötä sarjaan tarvittaisiin lisää koomisia hahmoja, koska Val ja Shadrach on poissa. Marlon ei yksin riitä vetämään pellenroolia.