- Mikä on röpötin? Määritellään käsitteet ensin.
- Koira kai jalostuksen seurauksena on varsin sopeutunut elämään "onnellisena" ihmislauman jäsenenä. Tällaisen lauman johtajaksi siitä ei ole.
Aasien tapauksessa on ollut varsin tavallista, että yhtä aasia on pidetty hevoslaumassa, jossa se ei voi elää kuin aasi. Poni on pieni hevonen, mutta aasi on erilainen eläin. Aasintuntemukseni ei riitä kommentoimaan lainsäädännön järkevyyttä. Luotan siihen, että asiaan perehtyneet ovat asiaan ja aaseihin perehtyneet. - Ei sellaista kannata kysyä, mihin ei kuitenkaan saa vastausta. Tekoäly tiivistää vastauksen muotoon:
"Kyse ei yleensä ole siitä, että ihminen häpeäisi halujaan itsekseen, vaan siitä, että vallan luovuttaminen vaatii täydellistä turvallisuuden tunnetta. Jos pelkää tulevansa tuomituksi, väärinymmärretyksi tai torjutuksi, turvallisin ratkaisu on pitää asia omana tietonaan." - Olematta millään tavoin eläinasiantuntija, niin aasin pitäminen hevosten seurassa vastaisi suunnilleen normaalijärkisen ihmisen pitämistä pelkästään kehitysvammaisten seurassa. Toisin päin vastaavaa ongelmaa ei samalla tavalla ole.
- "Onko tämä jätetty pois "
Tuo "tutkimus" perustuu laajempaan seurantakokonaisuuteen, jota Tilastokeskus tekee jatkuvasti koskien 16 vuotta täyttäneitä kansalaisia. Kulkee nimellä Elinolotilasto tai jotain sen tapaista. - Voit laittaa muovipussin jalkaan joksikin aikaa sen jälkeen, jos olet ylimäärin käyttänyt rasvaa jalkoihin. Ensin pussi, sitten sukka. Mutta kohtuullinen määrä rasvaa imeytyy jalan pintaan niin, ettei sukan läpi mitään siirry.
- Teemaan liittyen vanha sketsi. Tai vanha ja vanha. 2000-luvulta.
https://www.youtube.com/watch?v=B5P3RQxfgNI - Pitää puolijärkisille eläkeläisillekin olla jokin puolue. Demokratian peruspilareita, että on vaihtoehtoja, joista päävaihtoehdot yleensä ovat demarit ja ei-demarit.
- Minkähän takia sitä ei haluta sanoa? Onko kyse siitä, että kun etenkin naiset muuten ovat mielellään tasa-arvoisia, niin tuleekin sisäinen ristiriita.
Sinkuissa tuo porukka on tietenkin vielä yliedustettuna kun seksuaaliset mieltymykset eivät aiemmissa suhteissa ole käyneet yhteen. - Tarkistin "mitä tuot pöytään" -ketjun ja siinä noin 400 viestiin, kukaan ei luvannut tuoda leikkejä ja alistumisestakin puhuttiin vähän eri merkityksessä.
- Jos vasemmisto löytää jostain riittävästi halukkaita perseennuolijoita, niin saavat tietysti koottua enemmistöhallituksen, joka nauttii eduskunnan enemmistön luottamusta. Mutta, jos eivät, niin voi olla vaihtoehtojakin enemmistöhallitukseen. Äänestäjät ratkaisevat.
- "Joku jääkaapin magneetti tai kippo olohuoneen pöydällä voi olle merkkinä "
Jännää. Ja se sitten jotenkin eroaisi siitä, että sanoisi että on nyt tänään klo 19:15 - 22:00 välillä ihan avuton. Hmm. Jännää symbolista viestintää. Kuin egyptiläisten kuvakirjoitusta. - Kun lineaari-tv on hiukan henkitoreissaan, niin olisi kenties tilaisuus uudelle "Nussii tähtien kanssa"-sarjalle, jossa meitä tietämättömiä voitaisiin viihteellisesti samalla valistaa. Joskus olisi vaniljajaksoja ja joskus sitten voitaisiin tutustua muihin harmaan sävyihin.
- Mitä tällainen BDSM käytännössä tarkoittaa? Onko mukana aina jotain leikkikaluja vai voiko olla BDSM:ää ilman niitä? Ja jos kyllä, niin miten se silloin ilmenee?
- No nythän näyttää olevan niin, että suurin osa kasvojen puhdistuksesta ja hoidosta näyttää liittyvän meikkien ja aurinkovoiteiden poistoon, jolle tietenkään ei ole tarvetta, jos näitä ei alun alkaenkaan naamaansa laita.
Toissijaisesti voi sitten yrittää poistaa ainakin ihon talia aineilla, joissa molekyylejä, joiden toinen pää tarttuu rasvaan ja toinen veteen. Nypyt ja näpyt sitten taas kai olivat oire siitä, että ylimäärä talia olisi tukkenut jotain röörejä kuin kinkunpaistorasva talon viemäreissä. - Ai. Mitä hoitamista niissä oli?
Tekoälyavusteisesti yritin kartoittaa mitä piileviä vikoja ihossa voisi olla:
"1. Miltä iho tuntuu (Fyysiset aistimukset)
Tämä on usein paras mittari. Terve iho tuntuu joustavalta ja mukavalta ilman erityistä kiinnittämistä huomiota siihen.
Kiristys tai kireys: Tuntuuko kasvovesi tai pesu siltä kuin nahka olisi pykälän liian pieni? (Merkki kuivuudesta / nestevajeesta).
Kirvely tai kihelmöinti: Tuntuuko tavallinen voide tai jopa vesi pahalta? (Merkki ihon suojakerroksen vauriosta).
Kutina tai kuumotus: (Merkki allergiasta, herkistymisestä tai tulehduksesta).
Karkeus tai karheus: Tuntuuko iho sormien alla epätasaiselta kuin hiekkapaperi? (Kertynyt kuollut solukko).
2. Miltä iho näyttää (Visuaaliset merkit)
Hilseily tai pykiminen: Ihon pinnasta irtoaa pientä valkoista hilsettä (erityisesti kulmakarvojen välissä, nenänpielissä tai poskilla).
Punoitus: Laikut tai jatkuva punastus, joka ei liity urheiluun tai jännitykseen.
Liiallinen kiiltely: Kasvot rasvoittuvat muutamassa tunnissa pesun jälkeen niin, että pinta tuntuu öljyiseltä.
Tukkeumat ja näppylät: Kipakoita punaisia paukamia, valkopäitä tai laajalle levinneitä pienen pieniä ihonalaisia nyppyjä."
Nyt pitää mennä peilin ääreen etsimään vikoja. Varmaan pitää myös vähän venytellä, läpsytellä, tunnustella ja taputella. Onhan se nyt helvetti, jos ei jotain huollettavaa löydy. - Tänään on jälleen yksi ilon ja onnen päivä olla mies, kun naama on oikein terve eikä kaipaa hoitoa tai muuta pintakäsittelyä.
- Purrasta voisi tulla seuraavan hallituksen pääministeri. Eikö se olisi taas välillä naisen vuoro? Natsitervehdus-Antti on niin hyvä oppositiojohtaja, että hän voisi jatkaa tehtävässä vielä seuraavat neljä vuotta. Petteri Orposta tulisi ehkä sopiva Puutarha-, Liikunta- ja Kulttuuriministeri.
- Kiinassa ja Venäjällä on paremmin. Ei ole vaaleja eikä ole tulossa.
- Vanha viidakon sanonta kuuluu: Mustanaamio ei koskaan mene kauppaan nälkäisenä!