- Mitä se oikeasti muuttaa?
Joka tapauksessa pieni perehtyminen fysiikkaan tuo ymmärryksen että mikään ei oikeastaan ole juuri sitä, miltä se inhimillisestä näkökulmasta tuntuu tai näyttää. Sen elämän kannalta, jota elämme on täysin yhdentekevää onko kaikki simulaatiota tai jotain "todellista", mitä ikinä se tarkoittaakaan.
Ajatuskokeena tietysti voisi kuvitella, millaiselta "todellisuus" vaikuttaisi, jos pelkästään näköaisti tai jos sekä näkö- että kuuloaisti puuttuisivat. - Mjaah. Sanoisin että riskit keskittyy kuitenkin niihin "mäntä" ja "sylinteri" osiin. Toki kädetkin voi olla riski, kun niillä saattaa tulla sormeiltua ja lääpittyä ties mitä. Mutta eihän sitä nyt käsienpesulle voi joka käänteessä rientää kuin keittiössä. Rukkaset kädessä voisi olla turvallisempaa.
- No ei, mutta kun tuli puheeksi, niin heräsi ajatus rakentaa linnunpelätti, joka tuuli- tai aurinkovoimalla liikehtisi: välillä vähintään nostaisi tai laskisi käsiään, miksei lanteillakin voisi olla liikettä ja pää voisi kääntyillä. Jonkinlainen "kellokoneisto" pitäisi olla joka keräisi energiaa ja sitten riittävän määrän ollessa varastossa liipaisisi reippaat liikkeet.
- Mikä olisi keinotekoisen ja oikean todellisuuden ero?
- Pyjama on se semmoinen housut+paita yhdistelmä samasta tekstiilistä? En muista onko täsmälleen tästä kokemusta. Housut jalassa on paha hidaste. Periaatteessahan voisi olla vain reikä eli sepalus, joka mahdollistaa ulokkeiden esille oton. Mutta pissaamista vartenhan se kai on suunniteltu.
Paita on kuitenkin jännempi. Ihan hyvin voi aloittaa paidan kanssa, mutta jostain syystä se pitää repiä pois kesken kaiken. Vaikka ihan hyvinhän siitäkin saisi otteen kuin judossa ikään. - Taloudella tarkoitin lähinnä sitä mitä monet hyvin erilaisissa firmoissa tekevät: rahaprosrssiin liittyvää budjetointia, seurantaa, sisäistä ja ulkoista laskentaa, markkinointia yms. asiantuntijana tai toisten johtajana. Monilla on kauppatieteellinen ja joillain tekninen koulutus, harvemmin mitään taloustiedettä. En ole ollut mukana nykyisen työpaikan harjoittelijoiden valinnassa, mutta luulen että harva valtiotieteilijä tms. on edes hakenut.
Suomessa on hyvin sukupuolittain eriytyneet työmarkkinat. Mistä sitten seuraa että vastakkaisen sukupuolen edustajia monet työympyröissä kohtaavat varsin vähän ja sitä myöten parejakin niissä muodostuu aika rajallisesti.
Se minun näkökulmastani on hassua että nostat nuo kehonrakennukset ja voimanostot niin pinnalle ikään kuin ne olisivat isonkin joukon harrastuksia. Tai että niiden harrastaminen varsinkaan korreloisi jonkin akateemisen menestyksen kanssa. - Kirjaamani mahdolliset syyt oli osin tekoälyavusteisesti haettu, en niitä kovin syvällisesti ajatellut. Enkä ole ajatellut aiemminkaan mutta vain kokemusperäisesti sisäistänyt ajatuksen että minusta mahdollisesti kiinnostuneet ovat itseäni nuorempia. Mutta tämä nyt on aihe, jota naiset voivat purkaa keskenään. Minä en tiedä eikä ole suurempaa tarvetta arvaillakaan.
- Tavoite on oikein hyvä. Mutta onko tuo nyt useinkaan minkään tietoisen prosessin tulos vaan vain asia joka on sattunut tapahtumaan, koska henkilö on sellainen että tuo tapahtuu ennen kuin joku viskoo multaa päälle.
- No mitä henkistä te olette kehittäneet?
Naurettavaa että ensimmäisenä puhutaan leikkauksista, kun suurin osa ei ole lainkaan fyysisesti erittäin hyvässä ja suuri osa ei edes hyväsdä. Ja syy siihen on, että ensin pitäisi kehittää henkinen puoli siihen kuntoon että fyysinenkin pysyisi. Mutta just se on vaikeaa tai mahdotonta, koska jokainen on mitä on. - Ulkonäkö kuitenkin on asia johon edes vähän enemmän pystyy vaikuttamaan. Siis voi olla se paras versio itsestään.
Henkiset ominaisuudet jokaisella ovat mitä ovat. Yleensä muissa vain nähdään kehittymisen potentiaalia, jos ne eivät ole kuin minä itse, joka tietenkin henkisesti olen täydellinen :D - Kun muuten tuota homokammoisuutta epäilit, niin on minua joku homo joskus tullut kadulla iskemään. Tai oletan että siitä oli kyse, kun tuli kysymään olenko homo. Ei aiheuttanut itsessäni mitään tunnekuohuntaa. Mutta sitä en osaa sanoa, mikä tuon aiheutti. Enkä muista osasinko arvioida oliko komea homo kyseessä.
- En usko että porukoissani on mitään varsinaisia tabuja. On nyt vaan yleensä kiinnostavampia asioita puhuttavaksi kuin ihmisten ulkonäöt. Tai naiset.
Tämä on se aika hauska juttu. Kun on nähnyt joskus joidenkin melko harvoin nähtyjen tuttujen kanssa, niin naispuoleinen henkilö sitten saattaa kysellä jotain että "mites herrojen X ja Y perhe- ja naisasiat". Niin sitten pitää vaan vastata, että en tiedä kun ei tullut puheeksi. Ei sitä nyt kaikkea ehdi puhumaan, kun tärkeimmät ensin:D
Olen sen aiemminkin sanonut, että esim. muoti on yksi niistä asioista, joista en ole lainkaan kiinnostunut. Ja sehän nyt sitten jotenkin liittyisi juuri siihen, miltä ihminen näyttää. Osaan minä sen arvioida jollain tasolla, näyttääkö ihminen terveeltä ja hyväkuntoiselta. - "homokammoisempia mitä naiset. "
Onko tämä jotain alueellista vammakieltä, joita sinäkin nyt viljelet? Mitä on kysymyssana ja sen tilalla pitäisi tuossa yhteydessä käyttää konjuktiota. - Ai. Sinä tiedät nyt tämänkin asian paremmin. Minä nyt kuitenkin olen elänyt oikeasti miehenä elämäni.
- Jos joku muu maksaa matkan, niin optimoin johonkin kauas. Ensin ajattelin että Uusi Seelanti, mutta ehkä sittenkin Tulimaa tai Patagonia. Odottelisin ehkä kuitenkin niiden kesää.
- Jos nyt puhutaan heteroista, niin...
Naisten käsitys perustuu heidän subjektiiviseen näkemykseen. Kukin tietää itse mistä pitää. Naisten välillä on jonkin verran makueroja, josta sitten naiset voivat vetää johtopäätöksen että jokaisella olisi ihan oma makunsa.
Miehet taas eivät katsele muita miehiä, mutta jossain määrin objektiivisesti havaitsevat mitä naiset katsovat ja tekevät. Subjektiivisesti kullakin miehellä tietenkin on jonkinlainen käsitys siitä mikä oma komeus on. - Valtiotieteilijät ja monen muun alan opiskelijat ovat opiskelleet ihan muualla kuin missä minä olen ollut. Näitä ihmisiä olen varmaan nähnyt viimeksi joskus lukiossa tai sen ikäisenä. Olen ollut vakitöissä 22 ikäisestä lähtien ja siellä tekemisissä lähinnä tekniikan, talouden ja terveydenhuollon ihmisten kanssa.
Vähäinen kokemus näistä naisista on ollut sellainen, että olen heille ihan liian prole. Ja sitten taas joillekin käsityöläisille olen liian "akateeminen" vaikka ei minulla mitään tutkintoja ole ollutkaan.
Itselleni tuo yleissivistyksen taso ei ole ollut mikään kynnyskysymys. Sama joukkue ei tarvitse molemmilta just samoja vahvuuksia. Mutta naiset yleensä ei ajattele niin: miehen pitäisi tietää tai osata suunnilleen kaikki mitä nainenkin ja sitten vielä jotain sen lisäksi. - Hmm. Mitä ikävöiminen on? Sitäkö, että ajatukset ovat jossakin muualla kuin mitä itse juuri sillä hetkellä on tekemässä.
Kuolleet ovat kuolleita eikä minulla enää ole heille mitään annettavaa eikä myöskään toisin päin. Ja elävillä taas on syynsä olla jossakin muualla kuin välittömässä läheisyydessä.
Ja jos asian kääntää toisin päin: ikävöikö joku jossain minua joskus? Tuskin. Tai ehkä joskus, mutta ei se mistään ainakaan selvästi käy ilmi. - Olisi melkein oman aloituksensa arvoinen kysymys, miksi naiset niin sitkeästi etsivät kumppania yleensä juuri itseään vanhemmista. Muutamia mahdollisia syitä:
- nuorina naiset kypsyvät hiukan nopeammin ja naiset siinä vaiheessa näkevät vähän vanhemmat miehet vertaisinaan. Jääkö tuo ajatusmalli voimaan?
- nainen etsii miehistä erityisesti resursseja ja vanhemmalle näitä on voinut kertyä enemmän
- biologinen ikkuna lasten saantiin on naisilla lyhyempi
- naiset rupsahtavat aiemmin eivätkä siedä tilannetta että mies olisi naista paremmassa fyysisessä "tikissä"
Nuo vain heittoina, mutta sitkeästi ikähaarukka muotoutuu ylöspäin silloinkin kun mikään edellä mainituista syistä ei olisi pätevä. Tasa-arvoisen naisen esim. ei pitäisi tarvita miehen resursseja. - Kaikkien aikojen. Tarkoittaa myös aikaa ennen spötiföitä ja gramofoneja.
Väinämöinen.
Lauloi Joukon suon sisuksiin. Varma tieto.