ted
Hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Corona Panmedia konsernissa.
Lisää kuvaan vapaus!
Maailma on kova, elon taisto ankaraa ja useimmat ihmiset tylyjä. Minä en ole.
Kuka prostituoi prostituoidut?
Valehtelet minulle, enkä minä sano vastaan. Se ei johdu siitä, että uskoisin sinua, vaan siitä, etten näe syytä riidellä kusipäiden kanssa.
Ja sit mää keitän semmost kaffetta ku ylkämiästä!
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 123 kommenttia
- Kun on tätä karvoitusta pitkin kroppaa, niin jotenkin näyttäisi mölliltä kokonaan ajeltu. Mutta siistiä toki passaa. Eikä vallan vähäisin peruste ole (lue: olisi) se, että kumpikaan osapuoli ei joudu kakomaan karvoja kurkustaan tai edes nyppimään niitä hampaidensa välistä.
- Itse tuota tutkijan työtä tehneenä tiedän, kuinka pirullisen vaikeaa tuo tieteily ylipäätään on. Kehtaan jopa väittää, että omalla, pienellä erityisalueellaan kukin tieteentekijä tuottaa etupäässä erehdyksiä, eikä tieteen itseään korjaaviin mekanismeihin aina ole luottaminen. Olen itse kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että kollegani ja työtäni ohjaava professori mielummin sallii yrityksen ja erehdyksen kuin tyrmää ajatuksia auktoriteetillaan. Näin ei ole kaikilla laitoksilla.
Tiedettä käsittelevän journalismin ongelma taas on se, että tieteelliseen työhön liittyvä epävarmuus jätetään huolella huomiotta. On niin paljon mukavampi kirjoitella hämmentävistä ja järisyttävistä löydöistä ja keksinnöistä. Toisinaan siinä käy sitten niin, että uutiseksi nousee jokin tieteilijän raportissaan kirjoittama sivulause tai kuriositeetti. Parhaat tiedetoimittajat eivät onneksi näytä sortuvan tällaiseen ja kaikkein paras tiedejournalismi on itse asiassa hyvinkin lähellä itse tieteen tekoa. Itse olen innostunut tällä saralla vaikuttavan Tor Nørretrandersin kirjoista. Homo Generosus esimerkiksi kannattaa lukea, jos vallitseva nettikirjoittelu sukupuolikumppanin löytämisestä ahdistaa. Kirja on suomennettu, joskaan ei yhtä helppolukuinen kuin Tekniikan Maailma tai pubin vessanseinäkirjoitukset.
Johtavilla tiedemiehillä todella on valtaa ja käytännön tieteessä on jossain määrin pakko turvautua auktoriteetteihin siitä yksinkertaisesta syystä, että esimerkiksi väitöskirjan laajuiseen työhön ei millään mahdu jokaisen pikkuasian kyseenalaistus. Ongelmiakin tästä seuraa. Kun oma lisensiaatintyöni oli valmistumassa, sen tarkastajaksi pyydettiin muuan suomalainen tiedenainen, jonka tutkimuksiin olin viittaillut monin kohdin omassa työssäni. Koska hänen näkemyksensä olivat keskeisiä oman työni lähteitä, olin tietenkin punninnut hänen väitteitään ja kirjoittanut lisuriini kritiikkini ja sen, millä ehdoin tuon tiedenaisen tekstit soveltuvat käyttööni. Hän kimmastui kritiikistäni niin että kieltäytyi tarkastamasta työtäni. Enkä minä edes mitenkään moitiskellut hänen työtään, halusin vain osoittaa kriittisyyttä ja omaan työhöni liittyvistä teknisluontoisista syistä osoittaa, miltä osin hänen näkemyksensä soveltuvat tai eivät sovellu minun työhöni. Onnekseni toinen tarkastaja työlleni löytyi hyvinkin vaivattomasti eikä tutkintoni valmistuminen venähtänyt kuin muutamalla viikolla.
Sanoisin, että kyllä varttuneimmilla tieteentekijöillä on valtaa, eivätkä he kaikki käytä sitä erityisen viisaasti. On myös valtava määrä viisaita ja suopeita tieteen veteraaneja, jotka ovat yhä innostuneita työstään ja tavoittelevat vilpittömästi tieteellisen työn ihanteita. Usein nämä jälkimmäiset ovat myös hyviä työkavereita ja taitavia esimiehiä ja ohjaajia. - Määäääkin haluan iskeä lusikkani tähän soppaan! Mummini aikanaan käytti usein sielu-sanaa paljon. Minä kuvittelin lapsena, että se on jokin saippuapalan näköinen sisällämme, johon elämän myötä kertyy tylsän puukon viiltoja.
1) Tieteen yksi ongelma on, että kukaan ei ole määritellyt riittävää todistetta. Pragmaattisesti asiat tietenkin on testattavissa, mutta pragmaattisen päättelyn ongelma on se, että teoria voi näyttää toimivalta, vaikka sen perusteet olisivat väärät.
2) Sielu on minustakin sana, kuten nimimerkille "niin se vaan on". Sielu on minusta sana, joka kuvaa sitä, mitä emme (vielä) tunne, mutta joka tekee ihmisen ihmiseksi. Ehkä kyseessä tosiaan on vain hiukan muita eläväisiä nokkelampi hermostomme, joka tuottaa tietoisuuden harhan. Väite on tosin hiukan ongelmallinen. Pragmaattisesti voimme todeta, että poikkeamme apinoista, delfiineistä ja muista kohtalaisen fiksuina pitämistämme otuksista. Mutta miksi?
3) Tieteen ja sielun ongelma piilee minusta juuri tuon pakonomaisen ja etenkin liian varhaisen todistelun vaatimuksessa. Todella kova tiedeuskovainen ei usko, ennen kuin uskoo todisteiden uskottavuuteen. Periaate on jalo mutta kahlitseva. Siitä johtuu, että tiedeuskovainen ei voi uskoa mihinkään, mitä tiede ei ole jo esittänyt. MIkään muu ajattelu ei ole rationaalista. Ja kuitenkin joku on ensimmäisenä uskonut elektronien olemassaoloon edes hypoteettisesti. Nykyään aiheesta vallitsee kohtalainen akateeminen yksimielisyys. Sielu-kysymykselle ei siis löydy vastausta, ennen kuin joku tiedemies uskoo aiheen tutkimisen arvoiseksi. Nykytiede kuitenkin pärjää aika hyvin ilman sielua. Vaan toisiko jonkinlaisen sieluksi kutsutun ilmiön löytyminen sittenkin jotakin hyötyä, jota emme vielä osaa edes odottaa. Varmaa kuitenkin on, ettei perustutkintotasoisiin opintoihin perustuva nihilismi johda mihinkään muuhun kuin tieteen kangistumiseen uskonnoksi. Luovuus jopa sielun suhteen on pakko sallia, vaikka kaikkein todennäköisimmin aiheen tutkailu tuottaa vesiperän.