buddy-love

Kaipaan Liskoa sekä isääni joka päivä.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1480 aloitusta · 24274 kommenttia
- Veronmaksajien tuotannosta voisi saada seksiverolta vapautuksen ja ehkäpä jopa mittavan palautuksen.
- Asiassa pääasia on se, että verotetaan ja perusteilla ei sinänsä ole suurempaa merkitystä.
(kuten ei muussakaan verotuksessa, sillä rekoilla lienee edelleen peräkoukkuvero, joka on kansantaloudelle haitallinen) - Lähinnä ajattelen omien verojeni vähentämistä.
- Salainen tarkastaja tarkkailee suorituksia salaisilla kameroilla.
(asunnossasi on jo sellaisia)
((usko pois))
(((*tarkoittaakohan "usko pois" sitä ettei kannata uskoa, vaiko vastoinpäin*)))
((((vakiintunut kommunikaatio on omituisen epäloogista)))) - Ajatuksesi on täysin käsittämätön, sillä onhan nyt suklaa paljon tärkeämpää kuin seksi.
- Ne olisivat salaisia satunnaistarkastuksia ja mikäli tarkastus ei tue raporttia, aiheutuu siitä ankara sakko.
- Ei suklaata voisi verottaa noin korkealle, sillä se on välttämätön peruselintarvike.
(ja hyväksi mielenterveydelle)
((seksi voi sen sijaan olla haitaksikin mielenterveydelle)) - Käsittääkseni tuokin koetaan tiettyjen suuntausten suunnalla huviksi, eli sille määrätään pistevero.
(vaiko sittenkin nestevero, sillä ehkä tuota ei sentään pisteytetä) - Ja nyt kun mietin, niin ehkäpä pitää määrätä lisäveroa mahdollisista käytetyistä apuvälineistä ja varsinkin hyvin todennäköisistä hörhelöasuista.
(sallittujen apuvälineiden ja asujen luettelo on saatavissa lähimmästä verovirastosta) - Omaraporteilla ja satunnaistarkastuksilla.
(ja niillä tarkkakorvaisten naapureiden raporteilla) - Loistava ajatus ja tosiaan uskontojakin voisi verottaa.
Osalla huvivero ja joillekin haittavero. - Höh, mutta ajattele nyt valtiontaloutta ja miten se on pelastettava.
- Ehkä paikallaan on toistuvissa tapauksissa määrätä sakkoa verojen välttelystä.
- Mutta tekoälyn avulla voidaan helposti seuloa kuitit ja käsitellä harjoitettujen toimintojen listat ja niiden kestot. Mahdollisesti tarvittavat kuvalliset dokumentit voidaan myös käsitellä tekoälyn avulla ja siten välttää virkahenkilöille aiheutuvat todennäköiset traumat.
Ongelmanahan on tietysti myös, jos se toiminta ei olisi kummallekaan osapuolelle lainkaan huvia ja tuolla perusteella vaadittaisiin verovapautta.
(ehkä asia olisi ratkaistavissa tarkkakorvaisten naapurien avulla, eli pitäisi perustaa kuunteluverkosto)
:) - (haareminvartijoilla on ollut tapana menettää tiettyjä ruumiinosia)
((ja tuolla tietysti hankkii pysyvän verovapauden))
(((ehkä, mutta riippuu tulkinnoista))) - En.
- Jos toinen vonkaa ja piiritykseen kyllästyneenä päättää suostua, että pääsee vonkauksesta eroon.
- Tuossa sekasotkussa järjellinen ihminen ei voi olla kummankaan puolella.
(ja yleisesti ottaen, olisi ollut pallolle parempi ratkaisu, jos Israel olisi perustettu Australiaan (sitä harkittiin)) - Varsinaisesti laitteen vanhuus ei pelasta tilanteelta, sillä kumi ei kestä alkoholia, vaan pitäisi olla silikonia tai muuta sopivaa materiaalia.
(silikoni puolestaan ei oikein kestä bensiiniä) - Teollisuusalkoholia saisi alle euro/kilo (ja kilo on tilavuudeltaan selvästi yli litran).