- olevani ihan hyvä ihminen. Haen töitä, menen opiskelemaan, mutta tämä työttömyys itsessään, se ei minun ihmisarvoani vie!!! Välillä työttömyys tietenkin masentaa, mutta on oltava optimistinen ja muistettava sellainen asia, että kyllä elämä kantaa!!
- suruusi. Tällaisen asian keskellä on sanaton. Toivon sinulle sukulaisten ja ystävien turvaa ja tukea. Onnea tiellesi kasvattaessasi lapsiasi.
- joulukynttilät katajassa edelleen. Ovat sitten syksyllä valmiina. Mies niiden valojen kanssa aina pelaa ja on jouluihminen. Minua vaan nauratti kun hoksasin tämän asian,eikä tullut mieleenikään siihen mitenkään puuttua.En syöksynyt niitä itse riipimään pois enkä alkanut nalkuttaa... outoa. Yleensä kyllä nalkutan. Taidan olla kipeä.
- nuoria, moni nelikymppinen oli jo keski-ikäinen ja viisikymppinen varmasti mummo tai pappa jo olemukseltaankin.Me olemme oivaltaneet että ikä on vain numero paperilla. Ei mielentila. Mieleltään nuori näyttääkin nuorekkaalta. Eri asia sitten ihmisellä jolla on ikäkriisi ja joka tekee itsestään naurettavan juostessaan menneen nuoruutensa perässä
- oli viime yönä pihamaallamme ja kissankarvoja löytyi pihan sivulta, joten jonkin lainen yhteenotto lienee ollut.Syökö ketut siilejä?
- on käskenyt muodostaa omaisten ringin eikä suostu lapsia mihinkään sijoittamaan. Enää ei tarvitse mutta silloin kun olivat muksut pieniä, niin olisi tarvinnut.Kävin tämän serkkuni äidin kanssa sossussa apua pyytämässä mutta niin kummasti ovat asiat täällä että apua ei sieltä tullut.
- en ole oikeasti ajatellut että sieltä saisi lapsetkin apua... pitää alkaa pohjustamaan sitä. Prosessi tulee kyllä olemaan pitkä koska kukaan ei uskalla ääneen ongelmaa tunnustaa. On ne lapset niin alistuneet tilanteeseen ja äitiään puolustavat, raukkaparat. Olin oikeassa kun pulmani tänne kirjoitin. Sain neuvon, jonka ohi olen jotenkin sokeana kulkenut.
- paras ajatellakin, mutta kyllä se niin puuduttavaa on. Jotenkin sitä haluaisi tuloksia yrityksilleen, mutta on tyytyminen siihen, ettei tämä ihminen juomasta lakkaa. Jos sanon hänelle että pahinta on jos salaat juomista, niin hän ottaa sen tavallaan lupana, mutta jos tuomitsen niin se tarkoittaa että on salattava... on todella keskityttävä vain lapsiin. Ja toivottava että heistä kasvaa kunnon kansalaisia kaikesta huolimatta.
- taitaa olla se taikakeino sitten kuitenkin, kiitos vinkistä.Lähden tästä kauppaan ja ostan Wishyä. Suolaa tulee kartettua kun pelkään että turvottaa, mutta kohtuus kaikessa, sanotaan.
- saa eniten nauramaan. Kauhein on tilanne, jolloin naurattaa ihan kauheasti ja on yksin liikenteessä. Joopa. Sitten sitä nauruaan koittaa tukahduttaa ja se vasta nauruhermoihin käy. Kaksoissiskoni kanssa löydetään kaikesta huumoria kun ollaan yhdessä ja se on mukavaa, vaik ei enää pikkulikkoja ollakaan. Nähdään vaan liian harvoin.
- on minulla todettu jo kakskymmentä vuotta sitten. Syön siihen lääkkeeksi Adalatia.Menehän lääkäriin niin saat avun. Minä ainakin sain!!
- Olen kyllä. Olen muutaman kerran mokannut niin, etten ole niistä kehdannut edes kenellekään puhua. Itseäni olen satuttanut mutta olen myös huomannut että kyllä aika parantaa haavat. Ei kaikkea tarvitse puhua retostella puhki niinkuin me naiset usein luullaan, joskus voi jonkin asian jättää vaan taakse. Ottaa opikseen, kyllä, mutta sen jälkeen antaa olla... kannattaa olla itselleen armollinen, ihan totta.
- osaaottavista viesteistä ja niin sinullekin joka olit ilkeä. Tyhmä oli mies kun itsensä loukkasi joo. Oli siinä klapihommissa porukkaa auttamassa ja mieheni varoi etteivät he itseään loukkaa ja oli siinä varomaton itse. Leikkaus on ohi ja kesti 8 tuntia. Verenkierto ei taida sormissa toimia ja lääkäri oli varoitellut että liikerataa ei saada toimivaksi ja tunto on kai pois, joten ei hyvältä näytä. Virtuaalihali oli ihanan ja kaikki vastaukset olivat ihania. Jopa se piikki siellä joukossa. Oli kuin paluu maanpinnalle. :) Varovaisuutta kaikille
- ja silloin toivon että lasten takia olisi olemassa turvarengas isovanhemmista tai muista sukulaisista niin että lapset tuntisivat olevansa rakastettuja. Se tunne kun pelastaa monesta pahasta. Tiedän sen itse. Olen vaan tässä viidenkympin kriisissäni näitä asioita kova pohtimaan. Jotenkin vapauttaa kun voi näistä puhua vaikka oon aina hävennyt näitä perhesuhdejuttuja. Itse olen kyllä pitänyt omista lapsista huolta ja saanut hyvän aikuisen elämän vaikka vaikeaa on ollut niin jotenkin se elämä aina on kuitenkin kantanut. En tunne enää niin siipirikko olevani kuin muutama vuosi sitten
- että kyllä tässä tapauksessa on jälkikasvussakin vikaa. Pelkäsin aikuiseen saakka isääni niin, että puheyhteyttä ei kunnolla koskaan syntynyt. Oli pelkkää väärinkäsitystä vain. Nyt kun itsellä on ikää niin sitä haluaisi että voisi kaikkien kanssa olla tekemisissä ja sovussa. Ei sitä rakkautta enää välillemme tule, mutta oisi ees asialliset välit. Vaimonsa on aina ollut aika omistushaluinen niin kai on ollut helpompi olla pitämättä yhteyttä... oon ollu orpo siis jo kauan... :)
- uskoa merkkejä, vaikka niitä miten olisi ilmassa. Joskus ihminen ei usko, vaikka suoraan se kerrottaisiin, koska ei halua uskoa. Kyllä petetyn osa on varmasti kamala. Eikö sitä voisi ensin erota jos ei kerta yhteiselo suju ja sitten vasta alkaa hakea uutta kaveria rinnalleen. Kaikille petetyille voimia.
- Kaikkein vaikeinta on lasten kasvatus. Siinä on aina petrattavaa ja syylistettävää. Rakastan molempia lapsiani todella paljon. He vain ovat niin kovin erilaisia. Jos heitä oisi kaksi aivan samanlaista niin tokkopa siinä olisi rakkaudella eroja. Nyt on toinen ahkera ja asiansa hyvin hoitava ja toinen on hyvä kodin ulkopuolisissa töissä ja vasta kolmenkympin hujakoilla saamassa talouttaan kuntoon. Rakkaus ei ole vähentynyt sen lapsen kohdalla jolla on ollut vaikeuksia. Eikä rakkaus ole vähentynyt sitenkään että olisin heitä vertaillut. Olen kyllä miettinyt että miten olenkin saanut kasvatettua kaksi niin totaalisen erityyppistä kansalaista.
- kun jättää haaveisiin vain kaikki salasuhteet. Kyllä se on vaikeaa se kaksoiselämä, olen saanut sivusta seurata. Pikkuleikistä saattaakin tulla totista totta ja nämä vauriot kun vaikuttavat suureen määrään omaisia,ei vain rakastuneisiin. En silti halua ketään tuomita. Kai ne asiat vaan joskus menee niin, ettei se oma puoliso riitä tyydyttämään kaikkia tarpeita.. ja seikkailunhalu ajaa kokeilemaan jotain minkä jo aloittaessaan tietää tuovan tullessaan kyyneleitä
- vaaleanpunaisen työkalusarjan.Olen sellaisen nähnyt kaupassa. Ois se kyllä hankalaa jos mies siitä jotain lainaksi pyytäisi. Rikkoo vielä. Mutta lainaisin kun en kehtaisi kieltääkkään. Voi kun ne sukat on niin kiva lahja niin miehelle kuin naisellekin. Lahjasta pitäisikin aina osata kiltisti kiittää vaikka joskus ois vähän noita makuerojakin.
- Tämä ohje on herrrrrkullinen. Valmistetaan HARVOIN j a silloin kun valmistetaan, niin nautitaan kaloreita laskematta. Yllätä vaimosi ja leipoa pyöräytä äitienpäiväksi niin vaimokulta varmasti keksii kiitollisuudessaan kaloreita kuluttavaa jumppaa!!! :)